keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Kerro mielipiteesi linjastoluonnoksen toisesta versiosta 3.3. mennessä!

Kerroimme viime viikolla täällä blogissa, millaisia muutoksia olemme tehneet saamamme palautteen perusteella marraskuussa julkaistuun linjastoluonnokseen. Esittelemme tässä postauksessa nyt linjastoluonnoksen toisen version kokonaisuudessaan ja sitä on mahdollista kommentoida sunnuntaihin 3.3.2019 asti. Kerro mielipiteesi jättämällä kommentti tämän postauksen yhteyteen ja vastaamalla myös postauksen lopussa olevaan kysymykseen: Oletko tyytyväinen linjastoluonnoksen toiseen versioon?

Toivomme kommentit ensisijaisesti tänne blogiin, mutta vaihtoehtoisesti mielipiteensä voi kertoa joko lähettämällä palautetta, soittamalla HSL:n asiakaspalveluun tai käymällä HSL:n palvelupisteessä.

Kommentointiajan jälkeen käymme saadun palautteen läpi. Lopullinen linjastoluonnos menee HSL:n hallituksen käsittelyyn kevään aikana.

Linjastoluonnoksen toinen versio Helsingin poikittaislinjastosta 2020-luvun alkupuolella


Luonnoksessa lähtöoletuksena on, että runkolinjat 500 (nyk. 58), 510 (nyk. 551), 550 ja 560 sekä linjat 54, 69 ja 553(K) liikennöivät, kuten nykyisin.

Tehdyt muutokset verrattuna aiempaan linjastoluonnokseen


Aiempaan luonnokseen nähden olemme siis lisänneet linjan 53 Arabianranta–Uusmäki ja pidentäneet linjan 59 reittiä entisestään Malminkartanoon asti. Linja 53 korvaa aiemmin linjoille 36 ja 55 suunnitellut muutokset: Linjan 55 reitin pidennystä Oulunkylään ei toteuteta eli linjan reitti säilyy samana kuin tälläkin hetkellä. Linjan 36 reittimuutosta ja liikenteen lisäystä ei toteuteta eikä täten linjaa 46 perusteta.

Kuvassa näkyvät kaikki linjastoluonnoksen linjat.
Tässä kuvassa näkyvät kaikki linjastoluonnoksen linjat.
Tästä linkistä avautuu yllä oleva kartta PDF-muodossa.

Linjakohtaiset muutokset


Tässä osiossa on kerrottu linjakohtaisesti, miten linjan reitti eroaa tällä hetkellä liikennöivästä linjasta sekä jos linjaan on tehty muutoksia sitten ensimmäisen linjastoluonnoksen.

Linja 23 Rautatientori–Kallio–Pasila as.–Ilmala as.–Postipuisto–Maunula–Pirkkola

Nykyiset linjat 23 ja 51 yhdistyvät uudeksi linjaksi 23, jonka reitti kulkee linjan 23 nykyisen reitin mukaisesti Rautatientorilta Ilmalaan. Ilmalasta linjan reitti jatkuu uuden Postipuiston asuinalueen kautta Maunulaan ja edelleen Pirkkolaan. Linjan 23 uuden reitin myötä muodostuu vaihdoton yhteys Vanhan Maunulan alueelta Helsingin keskustaan. Linja 23 palvelee myös ruotsinkielisten koululaisten yhteyksiä Åshöjdens grundskolaan.

Linja 23 korvaa linjan 50 välillä Pasila–Maunula. Linja 23 liikennöi myös viikonloppuisin, jolloin yhteydet esimerkiksi Maunulasta ja postikeskuksen alueelta Pasilaan (muun muassa kauppakeskus Triplaan) paranevat.

Linjalta 23 poistuu yhteys Ilmala–Ruskeasuo, ja tätä yhteyttä korvaa linja 59. Invalidisäätiön yhteys järjestetään linjalla 506, joka kulkee Pasilasta Ruskeasuolle Nordenskiöldinkadun, Reijolankadun ja Mannerheimintien kautta.

Kuvassa näkyy linjan 23 uusi reitti.
Linjan 23 uusi reitti.
Linja 52 Kannelmäki–Pohjois-Haaga–Huopalahti as.–Munkkivuori–Munkkiniemi–Otaniemi

Linjat 52 ja 552 yhdistetään uudelle reitille Kannelmäestä Huopalahden aseman kautta Munkkiniemeen, Munkkivuoreen ja Otaniemeen. Munkkivuoressa ja Munkkiniemessä reitti kulkee suoraan Huopalahdentietä, kuten linjan 552 reitti nykyisin.

Uusi reitti tuo toivotut liityntäyhteydet sekä Kannelmäen ja Pohjois-Haagan että Munkkivuoren ja Munkkiniemen suunnasta Huopalahden asemalle. Linja palvelee hyvin myös koulumatkayhteyksiä esimerkiksi Kannelmäestä Munkkiniemeen ja Munkkivuoresta Etelä-Haagaan. Uusi reitti palvelee myös nykyistä paremmin Otaniemen työ- ja opiskeluyhteyksiä sekä liityntäyhteyksiä Munkinseudulta metron varteen.

Linjalta 52 poistuu nykyinen reittiosuus Arabiasta Haagaan, ja tätä yhteyttä korvaa linja 53.

Kuvassa näkyy linjan 52 uusi reitti.
Linjan 52 uusi reitti.
Linja 53 Arabianranta–Kumpula–Oulunkylä–Maunula–Pirkkola–Pohj.-Haaga–Pitäjänmäki–Konala–Uusmäki 

Linja 53 tarjoaa arkisin vaihdottomia asiointi-, työ-, koulumatka- ja harrastusyhteyksiä muun muassa Käpylään, Oulunkylään, Maunulaan, Pirkkolaan ja Pohjois-Haagaan. Linjalla 53 pääsee esimerkiksi Kumpulasta Oulunkylän terveysasemalle sekä Arabiasta ja Patolasta Kottby lågstadieskolalle.

Linja 53 korvaa nykyisen linjan 52 reittiosuuden Arabia–Haaga ja nykyisen linjan 51 reittiosuuden Maunula–Konala. Maunulassa reitti kulkee Metsäpurontien kautta. Linja korvaa osittain myös linjaa 38 Elielinaukio–Uusmäki.

Linjaa 53 liikennöidään arkisin noin klo 6–21. Vuoroväli on noin klo 18 asti 20 minuuttia ja loppuillan 30 minuuttia.

Tätä linjaa ei ollut ensimmäisessä linjastoluonnoksessa.

Kuvassa uuden linjan 53 reitti.
Uuden linjan 53 reitti.
Linja 56 Kalasatama (M)–Kumpula–Käpylä as.–Haaga–Kannelmäki

Linjan reitti ei muutu, mutta linjan liikennöintiajat laajenevat ja vuorovälit tihenevät, jolloin esimerkiksi Käpylässä junaan vaihtaminen sujuvoituu.

Kuvassa linjan 56 reitti, mikä säilyy entisellään.
Linjan 56 reitti säilyy entisellään.
Linja 57 Kontula (M)–Viikki–Käpylä–Ruskeasuo–Munkkivuori–Munkkiniemi

Linjan 57 reitti säilyy entisellään, mutta linjan vuoroväliä tihennetään erityisesti ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Kuvassa linjan 57 reitti, mikä säilyy entisellään.
Linjan 57 reitti säilyy entisellään.
Linja 59 Sompasaari–Kalasatama (M)–Pasila–Ruskeasuo–Pitäjänmäki as.–Konala–Malminkartano

Linjat 50 ja 59 yhdistetään siten, että linjan 50 tarjonta siirretään linjalle 59. Linjasta 59 muodostuu runkolinjamaisen tiheä yhteys, joka yhdistää useita merkittäviä asuin- ja työpaikka-alueita.

Ensimmäisestä linjastoluonnoksesta poiketen linjan 59 reittiä jatketaan vielä Konalasta Vihdintien yli Malminkartanon puolelle nykyiselle linjan 51 Neulaskujan päätepysäkille. Muutos parantaa yhteyksiä Malminkartanosta Pitäjänmäen suuntaan sekä vaihtoyhteyksiä Vihdintien busseista linjalle 59.

Kuvassa linjan 59 uusi reitti.
Linjan 59 uusi reitti.
Linja 63 Kamppi–Ruskeasuo–Ilmala as.–Postipuisto–Maunula–Paloheinä

Linjan 63 reitti siirtyy kulkemaan Ruskeasuolta Hakamäentien, Ilmalan aseman ja uuden Postipuiston asuinalueen kautta Maunulaan ja edelleen Paloheinään. Linja tarjoaa Maunulan ja Postipuiston alueelta yhdessä linjan 23 kanssa tiheän liityntäyhteyden Ilmalan asemalle. Lisäksi linja palvelee yhteyksiä muun muassa Meilahteen. Linjan reitti kulkee Vanhan Maunulan läpi Männikkötietä, jolloin kävelymatkat pysäkille lyhenevät Maunulan eteläosassa.

Linja 63 poistuu Etelä-Haagan itäreunalta Matkamiehentieltä ja Nuijamiestentieltä, missä korvaavia yhteyksiä tarjoavat Tunnelitietä ja Ilkantietä Haagan läpi kulkevat linjat 40, 41 ja 43 sekä Hämeenlinnanväylää kulkevat linja 42 ja lukuisat seutubussit.

Kuvassa linjan 63 uusi reitti.
Linjan 63 uusi reitti.
Linja 506 Myllypuro (M)–Viikki–Arabia– Kumpula–Pasila as.–Laakso–Ruskeasuo (Invalidisäätiö)

Linjan 57 vuorovälin tihentyessä linjan 506 reitti siirretään Viikin alueella kulkemaan suoraan Latokartanonkaarta sekä Pihlajiston ja Viikinmäen kautta. Muutos parantaa poikittaisyhteyksiä Pihlajiston ja Viikinmäen alueella sekä tarjoaa nykyistä paremmat yhteydet Viikin lähipalveluihin (muun muassa Prisma ja kirjasto).

Länsipäässä linjan 506 päätepysäkki siirtyy Meilahden sairaala-alueelta Ruskeasuolle Invalidisäätiön kääntöpaikalle. Tämä muutos korvaa linjan 23 poistumista Ruskeasuolta. Samalla muodostuu uusi vaihdoton yhteys Pasilasta Mannerheimintielle Laakson ja Meilahden pohjoisosaan. Pasilan suunnasta lähemmäs Meilahden sairaaloita pääsee jatkossa runkolinjoilla 500 (nyk. 58) ja 510 (nyk. 551) sekä tulevaisuudessa raitiolinjalla 7.

Kuvassa linjan 506 uusi reitti.
Linjan 506 uusi reitti.
Lähibussilinja 33 Riistavuori–Etelä-Haaga–Munkkivuori–Munkkiniemi–Tarvo

Lähibussilinjan 33 reitti jatkuu Munkkivuoren ostoskeskukselta Etelä-Haagan kautta Riistavuorenkujalle. Samalla linjan reitti siirtyy kulkemaan Ulvilantietä Munkkivuoren ympäri, jolloin linja 33 korvaa linjaa 52 esimerkiksi Munkkiniemen ja Ulvilantien sekä Ulvilantien ja Etelä-Haagan välillä. Linjan reitti kulkee Etelä-Haagassa sijaitsevien koulujen sekä Huopalahden aseman läheltä.

Linjaa 33 liikennöidään arkisin noin klo 7–19 sekä lauantaisin noin klo 9–18 pääosin 20 minuutin vuorovälillä. Linjan 33 liikennöinnin lisääminen parantaa joukkoliikenneyhteyksiä myös Vanhan Munkkiniemen alueella tarjoten esimerkiksi nykyistä huomattavasti paremmat asiointiyhteydet Munkkivuoren ostoskeskukselle.

Kuvassa linjan 33 uusi reitti.
Linjan 33 uusi reitti.

Vuorovälit


Kuvassa näkyvät linjastoluonnoksen linjojen vuorovälit.
Linjastoluonnoksen linjojen vuorovälit.

Poistuvat linjat


Linja 38 
  • Pitäjänmäen aseman ja Uusmäen välillä korvaava yhteys uudella linjalla 53, joka liikennöi arkisin myös keskellä päivää ja illalla
  • Korvaavat yhteydet keskustasta Pitäjänmäelle ja Konalaan junalla sekä bussilla 39 ja runkolinjalla 200 (korvaa osittain nykyisen linjan 235)
  • Tiheä yhteys Ruskeasuolta Pitäjänmäelle ja Konalaan linjalla 59

Linja 50
  • Yhdistyy linjaan 59
  • Korvaavat yhteydet Ilmala–Maunula-alueelle linjoilla 23 ja 63

Linja 51
  • Reitin eteläpää yhdistyy linjaan 23, korvaavia yhteyksiä Mäkelänkadun varresta Kallioon ratikalla 1
  • Reitin pohjoispäässä korvaavia yhteyksiä linjoilla 39, 53 ja 59
  • Matkat Pohjois-Haagasta Kallioon muuttuvat vaihdollisiksi esimerkiksi Töölön kautta

Linja 552
  • Yhdistyy linjaan 52, korvaa käytetyimmän reittiosuuden Eliel Saarisen tieltä Otaniemeen
  • Malmilta Maunulaan korvaava yhteys linjalla 553
  • Kaupunkiradan junilta vaihtoyhteydet poikittaisille runkolinjoille Oulunkylässä (550) ja Pasilassa (510 eli nyk.551)

Linjat, joita on käsitelty suunnittelutyön aiemmissa vaiheissa, mutta joihin ei kuitenkaan tule muutoksia
  • 36(K)
  • 55
Linjoihin, joita ei mainita tässä postauksessa, ei ole tulossa muutoksia tämän linjastosuunnitelman yhteydessä.

Usein kysytyt kysymykset


Miksi linja 51 poistuu, vaikka siitä on annettu palautetta?

Aiemmissa palautteissa on toivottu linjan 51 säilyttämistä ennallaan sekä vaihdottoman yhteyden säilyttämistä Vanhasta Maunulasta Käpylään ja Mäkelänkadulle. Linjan 51 säilyttäminen maksaisi noin 3 miljoonaa euroa vuodessa, mikä edellyttäisi merkittävää karsimista muusta liikenteestä. Koska linjan 51 tarjoamille yhteyksille on uudessa linjastossa hyvät vaihtoehtoiset (osin vaihdolliset) yhteydet, emme lähteneet vähentämään liikennettä muualta. Vanha Maunula–Käpylä–Mäkelänkatu-yhteyden säilyttäminen vaihdottomana olisi puolestaan ollut tämän yhteyden potentiaalisiin käyttäjämääriin nähden hyvin kallista. Lisäkustannus olisi arviolta 10 euron luokkaa / henkilö / matka eli suunnilleen taksimatkan hinnan verran. 

Miksi linjan 63 reitti poistuu Matkamiehentieltä, vaikka siitä on annettu palautetta?

Saimme palautetta linjan 63 poistumisesta Haagasta. Reittimuutos sisältyy edelleen linjastosuunnitelmaluonnokseen, mutta tulemme tämän poikittaislinjasuunnitelman sekä Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelman jatkotyönä todennäköisesti myöhemmin tänä vuonna tarkastelemaan erikseen Helsingin keskustasta Haagan ja Kannelmäen suuntaan liikennöivien linjojen (nykyiset linjat 40, 41, 42 ja 43) reittejä sekä tarjontaa. 

Miksi linja 38 poistuu?

Aiemmissa palautteissa tuotiin esille se, että Kumpulasta ja Arabiasta täytyisi olla vaihdoton yhteys Oulunkylän terveysasemalle ja liikuntapuistoon sekä Maunulaan. Lisäksi asukasvuorovaikutuksessa nousi esille, että vaihdoton yhteys Pohjois-Haagasta Pirkkolaan ja Maunulaan sekä Konalan suuntaan täytyisi säilyttää. Näitä yhteyksiä varten suunniteltiin uusi linja 53 Arabianranta–Uusmäki. Valitettavasti tällainen lisäys tarkoittaa sitä, että jostain muusta joudutaan karsimaan, ja koska linja 53 kulkee Uusmäkeen asti, niin Uusmäen yhteyksiä tarkasteltiin uudelleen.

Linja 38 liikennöi tällä hetkellä ruuhka-aikoina Elielinaukiolta Ruskeasuon ja Pitäjänmäen kautta Konalaan ja Uusmäkeen. Konalantien ja Uusmäen päätepysäkin välisellä osuudella linjalla 38 on nousijoita yhteensä vain noin 120 / arkipäivä, joista Espoon puoleisilla pysäkeillä noin 40. Linja 38 ei ole kuormittunut riittävästi.

Ruuhka-aikoina tarjolla ollut vaihdoton yhteys linjalla 38 Helsingin keskustaan valitettavasti poistuu. Linjan 53 ansiosta Uusmäestä pääsee kuitenkin jatkossa kulkemaan Pitäjänmäen asemalle arkisin myös keskellä päivää ja illalla, sillä linja 53 liikennöi arkisin klo 6–21. Pitäjänmäen asemalla on vaihtoyhteys junaan sekä linjoille 39, 59 ja 200 (korvaa osittain nykyisen linjan 235). 

Pääasialliset yhteydet keskustasta Pitäjänmäelle ja Konalaan onnistuvat junalla sekä linjalla 39 ja runkolinjalla 200. Linja 59 tarjoaa tiheän yhteyden Ruskeasuolta Pitäjänmäelle ja Konalaan. Uusmäen pääyhteytenä on liityntälinja 203 Leppävaaran asemalle.

Päivitetty kuva koko linjastoluonnoksen linjoista sekä linkki PDF-karttaan, koska Raide-Jokerin reitti oli merkattu aiempaan kuvaan virheellisesti Maunula-Pirkkola-alueella 15.2.2019 klo 11:55.

Mitä mieltä olet muutoksista? Kommentoi! Vastaa myös alla olevaan kysymykseen! 

661 kommenttia:

  1. Asun Maununnevalla, josta yhteys Kalasatamaan on todella vaikea.
    Ehdotan, että linja 56 kulkisi Kuninkaantammeen asti. Linja kulkisi Kuninkaantammesta: Kuninkaantammenkierto-Paletinkierto-Suvuntie-Perhekunnantie-Kaarelan raitti-Kaarelantie-Kantelettarentie.
    Terv. Työpaikka kohta Kalasatamassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olisi hyvä rettimuutos :)

      Poista
    2. Ehdottomasti jompikumpi linjoista 52 tai 56 tulisi siirtää Kantelettarentielle. Kannelmäen radan länsipuolelle syntyy selvää ylitarjontaan, etenkin Pelimannintielle 41, 43, 52 ja 56. Samaan aikaan Kannelmäen itäpuolella, jossa kävelymatkat asemallekin ovat huomattavasti pitemmät, ei kulje kuin kaksi linjaa 20 minuutin välein.

      Poista
    3. Tuo Kantelettarentielle siirtäminen ei olis huono edes "radan länsipuolisille". Itse asun länsipuolella ja Kantelettarentie on ihan yhtä validi pysäkki. Muutama sata metriä enemmän matkaa, mutta tasaisempaa polkua ja paremmin hoidettu talvella. Lähinnä menetys siellä 41:n päättärin lähistöllä.

      Poista
    4. Linjan 56 siirtäminen nykyiseltä lähtöpysäkiltään vaikeuttaisi huomattavasti sekä Malminkartanon että Kannelmäen alueilla asuvien opiskelijoiden matkaa Kumpulan kampukselle. Tällä hetkellähän linja 43 jatkaa Kuninkaantammeen asti ja kyseinen linja risteää täysin 56 kanssa.

      Poista
  2. Linja 53 voisi jatkua Kalasatamaan, jotta Maunulasta ja Oulunkylästä olisi yhteys Kalasatamaan!!! Malmilta linja 74 voisi päättää Kalasatamaan. LInja 53 voisi koskelan linjan 55 uutta reittiä pitkin arabian kautta kalasatamaan mennä.

    VastaaPoista
  3. Asun Etelä-Haagan itäosissä, lähellä Haagan toria, ja miten ihmeessä voisin olla tyytyväinen näihin suunnitelmiin? Olette siirtämässä pois meiltä kaksi linjaa: ainoan poikittaisyhteyden 52, jolla on päässyt (hitaasti, mutta kuitenkin) sekä länteen (Munkinseutu) että itään, sekä myös linjan 63, joka on toiminut linkkinä keskustan ja Etelä-Haagan itäalueiden välillä, mutta myös eräänlaisena poikittaislinjana Pirkkolaan, Maunulaan ja Pakilaan. Kiteytettynä voidaan todeta, että olette siirtämässä pois liikennettä täältä Etelä-Haagan itäosista Huopalahden aseman seudulle sekä siitä eteenpäin Pohjois-Haagaan. Myös suunniteltu lähilinja 33 kulkee ainoastaan Etelä-Haagan länsiosissa.


    Suurin osa Etelä-Haagan asukkaista asuu edelleen täällä idemmällä. Mitä olette miettineet meille vastineeksi siitä, että viette 100% poikittaisliikenteestä meiltä pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotukseni on, että linjat 40 ja 43 yhdistetään yhdeksi linjaksi 40, joka Haagan alueella seuraa nykyisen linjan 40:n reittiä, eli Hämeenlinnanväylän asemesta Kauppalantietä koko Etelä-Haagan läpi. Pohjois-Haagan jälkeen voi sitten siirtyä kulkemaan 43:n reittiä Kannelmäkeen. Kun kerran kaikki poikittaisliikenne on täältä viety pois, saadaan edes kunnollista liityntäliikennettä poikittaislinjoihin. Vai oletteko miettineet, että ainoastaan 40:n voimin siirrytään vaihdolla poikittaisliikenteeseen? Meillä on kohta alueellamme Helsingin surkeinta joukkoliikennettä.

      Poista
    2. Hei,
      ja kiitos kommenteistasi. Tulemme todennäköisesti myöhemmin tänä vuonna tarkastelemaan erikseen Helsingin keskustasta Haagan ja Kannelmäen suuntaan liikennöivien linjojen (nykyiset linjat 40, 41, 42 ja 43) reittejä sekä tarjontaa. Otamme kommenttisi talteen tätä jatkotyötä varten.

      Poista
    3. Tämä ehdotus on tosiaan Etelä-Haagan itäosien asukkaille täysin kohtuuton. Tässä ehdotuksessa poistetaan kaikki linjat (63 ja 52), mitä tässä ehdotuksessa käsitellään alueen asukkailta. Tulevaisuus jäljelle jäävistä linjoista ja niiden tulevaisuudesta jätetään avoimeksi, eikä ole mitään varmuutta tuleeko esimerkiksi palokaivon aukion läpi menemään enää yhtään linjaa.

      Ehdotan seuraavaa:
      - Linjamuutos reiteille 59, joka ajaisia Etelä-Haagan itäosan läpi ja palaisi kivihaan kautta Hakamäentielle. Näin saadaan toimiva yhteys Etelä-Haagan itäosista Pasilaan ja Kalasatamaan, joka helpottaa työmatkaliikennettä huomattavasti (mukaan lukien allekirjoittaneen työmatka).

      - Linjamuutos reitille 63. Muutettu reitti kulkee Etelä-Haagan itäosien läpi vanhaa reittiä pitkin siten, että reitti kulkee metsäläntie - matkamiehentie - mannerheimintie (kuljettaessa keskustaa kohden). Nykyinen reittisuunnitelma ajaa linjan 63 auton ilmalan ratavarikon läpi, jossa tällä hetkellä ei taida olla yhtään asuintaloa. Miten tällainen muutos voi olla tehokkaampi käytettävyydeltään, kuin linja joka menee tiheästi asutun Etelä-Haagan läpi?

      Poista
  4. Nopeasti kun katsoo karttaa, voi todeta, että yksi alue on suosittu ylitse muiden, ja se on Pohjois-Haaga. Peräti 4 poikittaislinjaa kulkevat alueen läpi uudistuksen jälkeen, yksi niistä Raidejokeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäksi vielä 40, 41, 43. P-Haaga on kyllä linjastouudistuksen tarpeessa

      Poista
    2. Totta puhut: yhteensä 7 linjaa kulkee alueen läpi uudistuksen jälkeen. Hyvähän se on sille alueelle, mutta näinä aikoina, kun kaikesta pitää säästää, voi miettiä, että onko näitä linjoja todellakin jaettu tasapuolisesti. Kun alueelta vielä pääsee parissa minuutissa Huopalahden asemalle, joko linjalla 52 tai sitten 550. Muut joutuvat vaihtamaan, Pohjois-Haagalaiset pääsevät suorilla tai melkein suorilla linjoilla kaikkialle.

      Pohjois-Haagalaiset ovat myös suhteellisen äänekkäitä, kun pitää sanoa mielipiteensä muutoksista, tästä johtunee tilanne. Se joka huutaa tarpeeksi kovaa, saa.

      Poista
    3. Eikö linjojen muokkauksen tulisi perustua taloudellisiin valintoihin kuin huutoäänestykseen? Miten voi siis olla kustannustehokasta ohjata kaikki linjat läpi Pohjois-Haagan ja ohittaa kaikilla linjoilla Etelä-Haagan vanhat reitit. Uskon, että alueen asukkaat heräävät vastustamaan näitä vasta silloin, kun muutokset implementoidaan käytäntöön.

      Poista
  5. Maunulasta terveisiä,
    - 53 on hyvä lisäys poikittaisyhteyksiin aikaisempaan ehdotukseen nähden
    - toivottavasti lisääntynyt bussiliikenne Metsäpurontiellä otetaan erityishuomioon liikennesuunnittelussa. Jo nykyään Rajametsäntien ja Metsäpurontien risteys on joskus tukkoinen jalankulkijoille. Metsäpurontietä ylittää myös iso joukko koululaisia ..
    - Onko suunnitelmissa ajatusta linjata joku Tuusulanväylän/Mäkelänkadun busseista kalasatamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan tähän Maunulasta: jatkossa MAUNULAN terveyskeskukseen ei siis pääse julkisilla. Asiakkaat ovat huonokuntoisia ja kävely Pakilantieltä on pitkä. Kiitän 63 linjauksista: etelå-maunulasta pääsisi vihdoin kohtuuajassa keskustaan.

      Poista
    2. Bussi 53 on hyvä lisäys, mutta sääli että tämä ei kulje viikonloppuisin.

      Terveisiä Lassila/Pohjois-haagan seudulta

      Poista
  6. Todella ikävää, että yhteys Käpylästä/Koskelasta/Kumpulasta Meilahteen heikkenee. Linja 506 palvelee monia työmatkalaisia Koskelasta, Kumpulasta ja Käpylästä Meilahteen. Jo nyt yhteys Koskelasta Meilahteen on heikentynyt, koska linja 55 vaihtoyhteys 506-linjaan katosi. Edelleen odottelen parempia yhteyksiä Koskelasta Pasilaan, jolloin yhteys Koskelasta Meilahteen taattaisiin sekä työmatkalaisille (vaihto 58 tms.), että muille Meilahden sairaalassa asioiville.

    VastaaPoista
  7. Olisiko mahdollista jatkaa linjaa 52 Tapiolaan?
    Toisi suoran yhteyden Tapiolasta Kannelmäkeen, sekä kauppakeskus Kaareen.
    Tapiolasta olisi varmasti paljon nousijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannelmäki-Tapiola yhteys olisi loistava poikittaislisäys.

      Poista
  8. Todella huonoa suunnittelua. Linjan 63 poistaminen Etelä-Haagan itäisiltä alueilta huonontaa merkittävästi alueen yhteyksiä ja hidastaa liikkumista. Tässä tuntee kohta asuvansa maaseudulla, kun julkinen liikenne on kaikkea muuta kun kätevää käyttää. Kirjoitetuksessa olevat ehdotukset "korvaavista" yhteyksistä eivät toimi linjan 63 korvaajana, koska kävelymatkat pysäkeille ovat pitkiä ja näin ollen matka-aika pitenee huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kun 63 siirretään pois "Itä-Haagasta", alueelle jää paikkoja, josta ei periaatteessa ole mitään joukkoliikennettä - tai no, pohjois-etelä -suunnan busseja, pahimmillaan n 500 m etäisyydellä. HSL haluaa nyt ihan suosiolla rangaista tätä "Itä-Haagan" aluetta, mistä en tiedä.

      Poista
    2. Hei,
      ja kiitos kommenteistanne. Näitä Haagan ja Etelä-Haaga yhteyksiä tulemme näillä näkymin tarkastelemaan erikseen vielä tämän vuoden aikana. Tarkoituksena on tarkastella Helsingin keskustasta Haagan ja Kannelmäen suuntaan liikennöivien linjojen (nykyiset linjat 40, 41, 42 ja 43) reittejä sekä tarjontaa. Otamme nämä kommentit talteen jatkotyötä varten.

      Poista
    3. No huh... Ettäs kehtaatte valittaa 500m kävelymatkasta. Asuin ennen Pitäjänmäellä ja matkaa oli pysäkille noin 500m, pieni matka siis! Valittajat eivät ole koskaan tyytyväisiä- jos saisit kotikadullesi linjan niin seuraavaksi valittaisit metelistä? Taksiin vaan niin pääset ovelta ovelle :)

      Poista
    4. Ihan perseestä, joutuu kävellä yli sata metriä pysäkille.

      Poista
  9. Etelä-Haagan itäosat kärsivät nyt pahoin. En ymmärrä miksi hitaalle Tunnelitielle pitää keskittää kaikki linjat. Linja 63 yhdistää Pohjois-Haagan, Pirkkolan ja Maunulan. Millä sinne mennään jatkossa? Nuijamiestentien läheisyydessä on myös paljon palveluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Itä-Haagassa uudistuksen jälkeen 0 linjaa, Pohjois-Haagassa 4 poikittaislinjaa sekä 3 pohjois-etelä -suunnan linjaa = 7 linjaa. Resursseja on rajatusti, mutta niitä ei kyllä myöskään jaeta tasapuolisesti.

      Poista
    2. Samaa mieltä. Miksi ihmeessä Haagan itäosan ainoa järkevä yhteys viedään? Hämeenlinnanväylää kulkevat linjat eivät ole vaihtoehto, Kivihaan pysäkiltä keskustasta päin tullessa on lähes kilometrin matka Nuijamiestentien läheisyyteen. Varsinkin nyt talvella Haagassa liikkuminen ollut hankalaa, ja voin vain kuvitella kuinka mahdotonta esimerkiksi iäkkäiden tai lapsiperheiden on ollut liikkua. Tällaiset muutokset julkisessa liikenteessä ei palvele ketään. Miksi kaikki Haagan linjat kulkevat erittäin hidasta Kauppalantie/Tunnelitie-reittiä pitkin? Reitillä on paljon suojateitä ja hidastustöyssyjä, mitkä hidastavat liikennettä paljon.

      Poista
  10. 63 reittimuutos haaga - paloheinä välillä ei kyllä palvele ketään, kun siirretään 63 pois ei jää mitään kulkuyhteyttä Matkamiehentie-Nuijamiestentie suunnalta Maunulaan ja Paloheinään. Maunulassa kuitenkin palveluita joita moni käyttää, niin lapsiperheet kuin ikäihmiset.

    VastaaPoista
  11. Still strictly against the decision to remove the connection from Männikkotie to Mäkelänkatu... Even if you need to remove bus 51 to save millions atleast divert bus 66 or 67 from Käpylä via Männikkötie to Maunula... How complicated is that ???

    VastaaPoista
  12. Miksi Raide-Jokerin linjaus on esitetty väärin Pirkkolassa, eihän se Metsäpurontie kautta mene Pakilantielle, vaan Pirkkolantie-Pirjontie-Pakilantie reittiä? Vai onko kyse 550 bussin poikkeusreitistä RJ rakentamisen ajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos huomiostasi! Kuvassa oli tosiaan virhe Raide-Jokerin reitissä Maunula-Pirkkola-alueella, ja kuva on nyt korjattu.

      Poista
  13. Läntisestä Munkkivuoresta terveisiä:
    Linja 52 on ollut nopea yhteys Huopalahden asemalle, ja siksi junaan hyppäävälle työmatkalaiselle tärkeä liityntälinja. 33 vaikuttaa hitaalta. Onko sen esim. pakko pyörähtää Munkkivuoren ostoskeskuksen liikenneympyrän kautta? Onko linjaa tarkoitettu lainkaan työmatkalaisille, vai lähinnä ihmisryhmille, joilla on aikaa kulkea hitaammin?

    VastaaPoista
  14. Olisin toivonut linjan 57 jatkoa Leppävaaraan. Vyöhykemuutoksen myötä liikenne Länsi-Helsingistä Espooseen tulee kasvamaan. Munkinseudulta Selloon kestää noin 15 min, kun keskustaan menee noin 20 min.

    VastaaPoista
  15. Linjaa 63 ei tule siirtää nuijamiesten tieltä. Suhteellisen usein kulkeva linja on nytkin täysi. Lisäksi linjan tilavat bussit ovat ylivoimaista kalustoa verrattuna 40yms linjoihin

    VastaaPoista
  16. Ulvilantie hiljenee pikkuhiljaa täysin, kun 52 bussi poistuu sieltä. Tämä oli arvattavissa kun 57 linja loppui ulvilantieltä. Kiireisessä arjessa 52 on ollut merkittävä linja, joka on mennyt suoraan kotiovelta huopalahden asemalle ja ajoittain myös arabiaan asti. 33 linjan pidempi vuoroväli tuskin sitten kuitenkaan palvelee arjen tarpeita kuten 52 tähän asti. Pettymys tosiaankin.

    VastaaPoista
  17. Mitä tapahtui 57:n mahdollisille jatkeille mellunmäkeen ja leppävaaraan? Mielestäni 57:ssa on potentiaalia runkolinjaan jos se jatkuisi leppävaaraan palvellen paremmin eri matkustamistarpeita verrattuna munkkiniemen päättäriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos kysymyksestäsi. Linjan 57 jatkeita on kyllä edelleen tutkittu, ja olemme teettäneet niistä erillisen vaikutusten arvioinnin. Päätimme kuitenkin esittää tässä linjastoluonnoksessa vain nykyistä reittiä. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö jatketta voitaisi toteuttaa myöhemmin erikseen.

      Poista
    2. Tämä uudistus olisi todella hyvä , jopa runkolinjan arvoinen yhteys Mellunmäki - Leppävaara

      Poista
    3. 57:n jatko Mellunmäkeen olisi loistava! Ehdotan, että linjaa jatketaan siitä vielä Länsimäentietä Tankovainion ja Fallpakan suuntaan. Päätepysäkki voisi olla esimerkiksi Linnanpajantiellä, joka muodostaa luontevan lenkin kääntöpaikaksi. Tämä parantaisi alueen poikittaisia liikenneyhteyksiä huomattavasti.

      Poista
    4. Täydennän vielä, että Länsimäentietä Mellunmäentien ja Itäväylän välillä kulkeva linja palvelisi uuden Tankovainion alueen lisäksi rakenteilla olevaa Naulakallion aluetta. Länsimäentietä ei tällä hetkellä kulje julkista liikennettä lainkaan.

      Poista
  18. Haagan liikenteestä: Linjastouudistuksen jälkeen tulee Näyttelijäntiellä kulkemaan 6 eri linjaa. Matkamiehentiellä/Nuijamiestentiellä: 0 linjaa. Eli periaatteessa siirretään se M/N:n yksi ja ainoa linja Näyttelijäntielle, jossa tällä hetkellä kulkee 5 linjaa. Kuin suoraan Raamatusta: "Heille joilla on, annetaan, heiltä, joilla ei ole, otetaan pois myös se, mikä heillä on".

    VastaaPoista
  19. Maunulalaiselle kelpaisi tällaisena, kuin se on jo nyt, mutta silti haluaisin joitain muutoksia ehdottaa:

    50 - Linjan voisi säilyttää ja muuttaa siten, että se korvaisi Nuijamiestentieltä poistuvan 63:n osuuden (ja samalla 52:n poistuvan Munkkivuoren osuuden) ajamalla reittiä Munkkiniemi - Munkkivuori - Haagantori - Nuijamiestentie - Pirkkola - Vanha Maunula - Suursuo

    53 - Metsäpurontien sijaan Pakilantietä ja Pirjontietä pitkin.

    Lisäksi toivoisin, että 66 saataisiin jotenkin jatkettua Kuninkaantammeen tai jopa Myyrmäen asemalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopealla vilkaisulla Google Mapsiin tulinkin huomanneeksi, että Vihdintietä Pasilan suuntaan ajettaessa ei pystyisi kääntymään Kauppalantielle. Siinä tapauksessa 50 voisi ajaa 52 vanhaa reittiä Munkkiniemestä, jatkaen Haagan Urheilutien jälkeen Kauppalantietä Haagantorin kautta Matkamiehentielle jne. Vähän kiertelevä linja siitä tulisi, mutta ainakin saataisiin muutama epäkohta purettua.

      Poista
    2. joo ei kanna kiertävää linjaksi muuttaa, sekin osaltaa viesi matkustajia. linja 50 jos säilyisi , niin kannataisi mennä 63 reittiä haagasta maunulaan.

      Poista
  20. Linjat 52 ja 552 on säilytettävä ennallaan. Linjan 52 siirtäminen pois Ulvilantieltä on järjetön ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. 552:n poiston myötä malmi-pukinmäki-osaston poikittaisliikenne rampautuu entisestään.

      Poista
    2. Samaa mieltä, ratkaisusta aiheutuisi vain heikennyksiä nykyisiin yhteyksiin!

      Poista
  21. Pohjois-Haagaasta tulee säilyttää vaihdoton yhteys Hakaniemeen (linjan 51 tapaan) esimerkiksi jatkamalla linjaa 23 Haagaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko todellakin aivan mahdotonta kulkea 40 tai 43:lla Töölön tulliin, ja vaihtaa siellä 3:een? Kävelymatkaa ehkä maksimisaaan 50 metriä.

      Poista
  22. 52 tulisi säilyttää ehdottomasti vanhalla reitillään ainakin niin, että se kiertää munkkivuoren ulvilantietä pitkin. Tämä on äärimmäisen tärkeä linja munkkivuoressa vanhuksille ja koululaisille, sekä yhtymäkohta monelle työmatkalaiselle, jotka tulevat ratikalla ja vaihtavat bussiin. On mielestäni naurettavaa, että Huopalahdentiellä (jossa asukkaita on paljon vähemmän, kuin esim Puistotiellä tai Ulvilantiellä) kulkee todella monta bussia: 14, 18, 39, 57, 552/551 jne. Minkä takia myös 52 pitäisi siirtää ajamaan samaa huopalahdentietä. Tässä pitäisi nyt todella kuunnella Munkkiniemen ja Munkkivuoren asukkaita eli pitää 52 puistotieltä ulvilantielle ajavana. Nyt, kun 57 jo siirrettiin on mielestäni kohtuutonta poistaa reitiltä jo toinenkin bussi, mikä hankoittaa ison ryhmän kulkua töihin, kouluihin ja palveluihin iästä riippumatta.
    Toivon, että tässä kuunnellaan meitä käyttäjiä ja pidetään 52 tältä osin samalla reitillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun itse Talissa ja siellä asuu paljon muitakin opiskelijoita, jotka tarvitsevat yhteyden Huopalahden asemalle. Käytän sitä päivittäin kouluun JA myös työmatkalle, joten yhteys on hyvin tärkeä. Olisi ihan naurettavaa ensin mennä bussi 18 Munkkivuoreen ja sitten vaihtaa kun menen vain Huopalahteen.

      Poista
  23. Bussi 52 on erittäin tärkeä yhteys Teuvo Pakkalantien läheisyydessä asuville ikäihmisille. Ainoa yhteys Riistavuoren palvelutalon palveluihin. Jos sekä 63 että 52 poistuvat myös yhteys Haagan terveyskeskukseen katkeaa. Huonosti liikkuvalle matka Ilkantien pysäkille on ylivoimainen.

    VastaaPoista
  24. Bussi 52 on erittäin tärkeä yhteys Teuvo Pakkalantien läheisyydessä asuville ikäihmisille. Ainoa yhteys Riistavuoren palvelutalon palveluihin. Jos sekä 63 että 52 poistuvat myös yhteys Haagan terveyskeskukseen katkeaa. Huonosti liikkuvalle matka Ilkantien pysäkille on ylivoimainen.

    VastaaPoista
  25. Bussi 52 Ulvilantien kautta on erittäin tärkeä työmatkayhteys Hämeenlinnanväylälle. Miksi HSL vähentää palveluitaan Munkkivuoressa, joka on jo entuudestaan hitaiden ja täysien bussiyhteyksien varassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaten kun Etelä Haagan itäosasta, missä vähän on ennestään on helppo ottaa loppukin pois.

      Poista
  26. Olisi hyvä säilyttää kaksi bussilinjaa Ulvilantiellä. Olisi täysin kestämätöntä, että koko Munkkivuoren liikenne kulkisi yhden linjan (18) varassa. Huopalahdentie / Munkkivuoren ostari on aika kaukana suurimmasta osasta Munkkivuorea.

    Alueella on jo nyt liikaa yksityisautoilua, ei kai sitä ole tarkoitus vielä ennestään lisätä?

    VastaaPoista
  27. Käytän ahkerasti Teivo Pakkalan tien pysäkkiä jolta aiottiin poistaa kaikki kolme linjaa. Itä-länsisuunnan yhteydet heikkenivät radikaalisti. 550 ei ole vaiht8ehto ikäihmisille. Onneksi korjatussa versiossa bussi 53:n avulla yhteys Maunulan (tosin Metsäpurontien kautta, ei hyvä).
    Meiltä vietiin myös yhteys Nuijamiestentien kautta Kamppiin. Eikö joku Haagan läpi kulkevista busseista voisi kurvata Teuvo Pakkalan tien kautta Nuijamiestentielle ja Kamppiin. Hämeenlinnan väylän bussitkin ovat ikäihmisille ikäviä.

    VastaaPoista
  28. Bussi 52 on erittäin tärkeä yhteys Ulvilantieltä Huopalahden asemalle ja Hämeenlinnanväylälle asti. Toivon todella, että sen reitti ei siirry muutenkin jo erittäin ruuhkaiselle Huopalahdentielle vaan kulkee edelleen Ulvilantietä palvellen näin meitä munkkivuorelaisia, jotka emme asu Munkkivuoren ostarin vieressä. Linja 33 harvalla vuorovälillä ja vain arkisin kulkevana ei korvaa linjaa 52. Linjan 57 siirtäminen Huopalahdentielle oli virhe. Joka aamu sillä töihin kulkevana olen saanut todeta sen olevan lähes poikkeusetta jo Munkkivuoren ostarin pysäkillä monta minuuttia myöhässä aikataulusta aamuruuhkan aikaan. Sen kulkiessa Puistotien ja Ulvilantien kautta, en muista sen olleen koskaan myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, 57 tyhjenee Munkkivuoren ostarilla joka ikinen aamu. Oli erittäin huono uudistus. Ajaa myöskin nykyään aina myöhässä ja vuoroja jää ajamatta välistä liian usein. Aiemmin näitä ongelma ei juurikaan ollut.

      Poista
  29. Malmi menettää hyvän yhteyden kun 552 loppuu. Tuleeko enemmän vuoroja 553 vai heikkeneekö malmilaisten poikittaisyhteydet entisestään?

    VastaaPoista
  30. Linjat 500 ja 18 eivät oikeasti korva 52. 52 on nykyisin toimiva kaikille jotka käyttävät raitiovaunua + 52 Munkkivuoreen. Linja 52 on erittäin tärkeä yhteys meille ja myös tärkeä yhteys mm Maunulasta, Haagasta Munkkivuoren Munkkiniemen kouluihin. Sekä tärkeä yhteys Huopalahden asemalle ja Hämeenlinnan väylälle. Vain päivisin kulkeva linja ei millään korvaa iltalinjoja. Käytän linja 52 6-7 iltaa viikossa reitillä Laajalahden aukio - Ulvilantie ja 5-6 iltaa viikossa Maunula-Huopalahti-Ulvilantie. En ole koskaan oluut ainoa matkustaja.

    VastaaPoista
  31. Helsingistä Alppikylästä Malmin kautta olen kulkenut Keilaniemeen. Aika aika kamala muutos tulossa.
    Muutenkin jos Alppikylä- Puistola tosi surkea poikkiliikenne Espooseen. Tarvitsee käydä auto kaupoilla.
    Alppikylästä muutenkin kestää lähimpään metro asemalle tosi pitkään. Tällä muutoksella kannustetaan hankkikaa oma auto.

    VastaaPoista
  32. Hei. Linjan 52 muutos heikentää Munkkivuori-Munkkiniemi-Talinranta-alueella noin 10000 potentiaalisen matkustajan liikenneyhteyksiä merkittävästi, mikä tulee varmasti näkymään esimerkiksi yksityisautoilun lisääntymisenä. Onko tämä varmasti sellainen muutos, mitä HSL haluaa? Munkkivuoren perukoilta ja varsinkin Talinrannasta on jo nyt melko vaivalloista kulkea julkisilla minnekään, ja tämä muutos vaikeuttaisi sitä entisestään. Linja 33 ei millään korvaa linjan 52 poistumisen aiheuttamaa tyhjiötä. Ehdotan, että harkitsette vielä uudelleen, voisiko linja 52 edelleen kiertää Ulvilantien ja kääntyä Professorintien kautta Munkkiniemen Puistotielle.

    Mielestäni väittämänne "Uusi reitti tuo toivotut liityntäyhteydet sekä Kannelmäen ja Pohjois-Haagan että Munkkivuoren ja Munkkiniemen suunnasta Huopalahden asemalle. Linja palvelee hyvin myös koulumatkayhteyksiä esimerkiksi Kannelmäestä Munkkiniemeen ja Munkkivuoresta Etelä-Haagaan. Uusi reitti palvelee myös nykyistä paremmin Otaniemen työ- ja opiskeluyhteyksiä sekä liityntäyhteyksiä Munkinseudulta metron varteen." ei pidä ainakaan Munkkivuoren osalta ollenkaan paikkansa ja on lähinnä naurettava. Hyvin harva Munkkivuoren asukas asuu ihan ostarin vieressä, joten tosiasiassa lähes jokaisen munkkivuorelaisen liikenneyhteydet mainittuihin kohteisiin heikentyvät väitetyn "palvelun" ja paranemisen sijaan. Suosittelen päättäjiä tulemaan vierailulle läntiseen Munkkivuoreen ja tutustumaan paikallisiin julkisiin liikenneyhteyksiin ihan paikan päälle. Ehkä tämä parantaisi näkemyksiänne asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talinrannasta pääsee linjalla 18 hyvin munkkivuoreen et Euraan kävellen pääsee munkkiniemeen tässä draamatisoidaan yli hilseen suruista 52 lähtee mut pakko sopeutua tähän

      Poista
    2. linja 33 korvaa tuon osuuden! ei enää linja 52 kiertämään.

      Poista
  33. Alppila Seura ry/pj Irja Nykänen
    Vastustamme bussiyhteyden 51 poistamista, sillä sen seurauksena Alppiharju jäisi kokonaan ilman poikittaisyhteyttä Mäkelänkadulle. Sturenkadulta poistettiin jo raitiovaunulinja 1 (paitsi nyt Hämeentien ja Kurvin remontin aikna) ja silloin meille luvattiin, että poikittaisyhteydet päin vastoin paranevat, kun linja 51 alkaa liikennöidä myös viikonloppuisin. Miten voi olla mahdollista, että ensin halutaan jopa parantaa yhteyksiä, seuraavassa hetkessä poistaa ne kokonaan? Eikö yhteyksien parantamistarpeesta muka tehty mitään tutkimusta? Jos poikittaisyhteyksistä poistettiin jo raitiovaunu 1, tuntuvat väitteet ainoan jäljellä olevan linjan kulkemisesta puolityhjänä oudoilta. Tehtiinkö linjan 51 käyttäjätutkimus silloin, kun
    vielä raitiovaunu 1 kulki osan matkaasamaa reittiä ja osa ihmisistä käytti sitä? Havaintojemme mukaan linjalla 51 on jatkuvasti matkustajia eivätkä väitteet sen tyhjänä kulkemisesta voi pitää paikkaansa. Jo säännöllisesti poikittaisyhteyttä käyttäviä on paljon: Åshöjdenin, A. Kiven ja Alppilan koulut,Linnnamäen kävijät,Vallilan ammattikoulu, Mäkelänrinteen koulu; uimahallin ja Käpylän ja Pirkkolan urheilupuiston kävijät sekä
    Kuvataidelukio ja Luonnontiedelukio, Työväenopisto,Maunulan hautausmaalla kävijät, kehitysvammaiset kulkiessaan Konalan Lyhty-asuntolasta Alppilaan toimipisteisiinsä...
    Sisäinen yhteys/syöttöliikenne Alppiharjusta Mäkelänkadun bussilinjoille on todella tarpeen.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotukseni olisi , että linja 17 jatkettaisiin Mäkelänkadun varteen , ellei hsl perusta sille välille jotain raitiolinjaa, mutta älkää linjaa 1 muuttako enää takaisin.

      Poista
  34. Tämä ehdotus on Etelä-Haagan itäosien asukkaille täysin kohtuuton. Tässä ehdotuksessa poistetaan kaikki linjat (63 ja 52), mitä tässä ehdotuksessa käsitellään alueen asukkailta. Tulevaisuus jäljelle jäävistä linjoista ja niiden tulevaisuudesta jätetään avoimeksi, eikä ole mitään varmuutta tuleeko esimerkiksi palokaivon aukion läpi tulevaisuudessa enää yhtään linjaa (jäljelle jääneet linjat ovat seuraavaksi tulossa tarkasteluun).

    Ehdotan seuraavaa:
    - Linjamuutos reiteille 59, joka ajaisia Etelä-Haagan itäosan läpi ja palaisi kivihaan kautta Hakamäentielle. Näin saadaan toimiva yhteys Etelä-Haagan itäosista Pasilaan ja Kalasatamaan, joka helpottaa työmatkaliikennettä huomattavasti (mukaan lukien allekirjoittaneen työmatka).

    - Linjamuutos reitille 63. Muutettu reitti kulkee Etelä-Haagan itäosien läpi vanhaa reittiä pitkin siten, että reitti kulkee metsäläntie - matkamiehentie - mannerheimintie (kuljettaessa keskustaa kohden). Nykyinen reittisuunnitelma ajaa linjan 63 auton ilmalan ratavarikon läpi, jossa tällä hetkellä ei taida olla yhtään asuintaloa. Miten tällainen muutos voi olla tehokkaampi käytettävyydeltään, kuin linja joka menee tiheästi asutun Etelä-Haagan läpi?

    VastaaPoista
  35. Anonyymi15. helmikuuta 2019 klo 11.29
    Etelä-Haagan itäreuna jää tässä suunnitelmassa edelleen täysin vaille liikennöintiä. Linja 63 on erittäin käytetty linja, esim. pelkästään Laajasuontien pysäkiltä nousee arkiaamuisin jo kuudelta tasaisesti 5-8 ihmistä kyytiin. Iltapäivällä bussi on aina täynnä. Vaihtoehdoiksi 63:lle on esitetty erityisesti Hämeenlinnantietä liikennöiviä busseja. Moottoritien ylittäminen Haagaan lisää heti reittien kävelyosuutta. Esim Kivihaan pysäkki sijaitsee jyrkän mäen alapuolella. Ko. pysäkin ja sille johtavan mäen talvikunnossapito on ollut aivan ala-arvoista. Vaikeaa ymmärtää, miksi näitä kommentteja edes kerätään, kun näinkin runsaalla negatiivisella palautteella ei ole ollut vaikutusta suunnitelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä! Olen käyttänyt bussia 63 iltaisin (noussut kyytiin juuri laajasuontien pysäkiltä kohti keskistaa) kahden lapsen kanssa (1 ja 4v) ja olisi aivan mahdotonta mennä bussilla Hämeenlinnan väylältä. Etenkin tänä talvena kun auraus ollut mitä on e olisi tuskin edes vaunujen kanssa päässyt Hämeenlinnan väylän pysäkille. Bussi 63 ehdottomasti säilytettävä Haagassa! On myös erinomainen yhteys Pirkkolaan Haavasta!

      Poista
  36. Voisiko näiden "pitkien linjojen" rinnalla kokeilla muutaman lähialueen yhdistäviä rengasreittejä, joilla pääsisi "runkoyhteyksien" äärelle, kuten esim. Munkkivuori/Tali - Munkkiniemi - Meilahti - Ruskeasuo - Etelä-Haaga.

    Munkkivuoren "perukoilta" tippuu 52:n muutoksen myötä yksi linja, jolla pääsee muiden yhteyksien äärelle. 52:n muutoksessa on muuten kyllä hyviä puolia.

    VastaaPoista
  37. Vielä toivoisin, että linja 53 kulkisi myös viikonloppuisin. Edes pitkällä vuorovälillä. Kiitos!

    VastaaPoista
  38. Ei kovin lupaava tulevaisuus joukkoliikenteen suhteen. Asun Pajuniityntien alkupäässä Etelä Haagassa. Säännöllisesti käytän kahta bussilinjaa, 63 linjalla kuljen päivittäin ja linjaa 52 käytän pari kertaa viikossa. Miten voi olla mahdollista että joltain alueelta viedään kaikki linjat pois eikä mitään tule tilalle. Hsl toteaa ainoastaan asukkaat voivat kävellä pidenpään pysäkeille.

    VastaaPoista
  39. Linja 53 tulee kulkea myös viikonloppuisin, ja lyhyemmällä vuorovälillä. Varsinkin lauantai, on se päivä, jolloin sille on tarvetta. Kuljen nykyään Pitäjänmäestä (Länsi-Reimarla) Kallion suuntaan linjalla 51. Tuon reitin ei soisi kovasti heikkenevän, vikka en sitä joka päivä tarvitsekaan.

    VastaaPoista
  40. Miksi Munkkivuoresta poistetaan ainoa poikittaisliikenneyhteys eli bussi 52? Kaikki eivät asu ostoskeskuksen vieressä ja uusi yhteys kasvattaa matka-aikaa suurimmalla osalla munkkivuorelaisista. Ensisijaisena perusteluna tarjottu "Uusi reitti tuo toivotut liityntäyhteydet sekä Kannelmäen ja Pohjois-Haagan että Munkkivuoren ja Munkkiniemen suunnasta Huopalahden asemalle." on hieman ontuva, koska nykyinen 52 nimenomaan on parempi liityntäyhteys Huopalahden asemalle sekä Munkkiniemestä että Munkkivuoresta tarjotessaan yhteyden useammalle alueilla asuvalle ilman vaihtoa tai pitkää kävelymatkaa. Lisäksi Kannelmäestä ja Pohjois-Haagasta on jo olemassa useita yhteyksiä Huopalahteen, tärkeimpinä bussi 41 sekä juna.

    VastaaPoista
  41. Äh, ei yhtään hyvä tuo 52 muutos. Kuljen töihin Talinrannasta Pirjontielle, josta kävellen Länsi-Pakilaan. Ärsyttää muutenkin kun joutuu busseja vaihtelemaan niin paljon meni minne tahansa täältä. Pitää ilmeisesti taas uusia ja totutella uusiin työmatka järjestelyihin. Onneksi kevät tulee ja pääsee taas kulkemaan polkupyörällä niin ei tarvitse HSL:llää tukea näiden huonojen ratkaisujen kanssa. nimim. Valivali

    VastaaPoista
  42. On aivan selvää, että HSL suosii suoria reittejä, mikä on itsessään hyvä juttu, koska näin päästään nopeammin A:sta B:hen. Länsi-Helsingin kohdalla tämä tarkoittaa, että ajetaan Munkkiniemestä Huopalahdentietä suorinta tai melkeinpä suorinta reittiä Huopalahden asemalle, mikä sinänsä on hyvä asia — Huopalahti on hyvä ja tärkeä julkisen liikenteen solmukohta, ja sieltä sitten edelleen Eliel Saarisen tietä joko suoraan, tai sitten Näyttelijäntielle, ja siitä edelleen Kannelmäkeen. Tämä on hyvä sinänsä, linja on suhteellisen suora, ja tavoittaa matkallaan monta tärkeää kohtaa. Ongelmana on vain se, ettei Helsinkiä ole suunniteltu näiden suorien reittien varrelle, vaan kuten on kommentteistä jo käynyt ilmi, jäävät kaksi isoa asutuskeskustaa linjauksen ulkopuolelle: Munkkivuoren länsiosa, sekä Etelä-Haagan itäosa. Ongelma tässä on vain se, että kaupunkiosien asutus on enemmän tai vähemmän keskittynyt osiin, joilta nyt poimitaan pois julkista liikennettä. Esim Etelä-Haagan kohdalla, kaupunginosan ydin ei ole Huopalahden aseman ympärillä, vaan se on rakennettu hyvin paljon länteen, suurin osa asukkaista asuvat Palokaivonaukion sekä Haagan torin kieppeillä, sekä näistä edelleen itään. Sama tilanne Munkkivuoressa: Munkkivuoren ostari ei ole mikään asutuskeskus, vaan ihmiset asuvat koko kaaren reunalla, enemmän lännessä. Kun vedetään linjaa tällä tavalla suoraksi, sivutetaan samalla valtaosa näiden kaupunkiosien asukkaista. Mikä nyt on ruvennut näkymään näissä kommenteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti liikenteensuunnittelijat myös tämän ymmärtäisivät.

      Poista
    2. Yhdyn tähän kommenttiin täysin. Toivottavasti suunnitelussa yritetään tasa-arvoistamaan Haagan eri alueita, kun esim. Näyttelijäntiellä tulee kulkemaan kuusi tiheää linjaa vain, koska sen kautta on helpointa reitittää linjoja.

      Poista
    3. Erinomainen kommentti ja niin samaa mieltä!!

      Poista
  43. Säilyttäkää tuo 506 linjan yhteys Meilahden sairaalaan vaikka siten, ettei se ole päätepysäkki vaan kulkee sen kautta. Monet sairaalassa käyvät sekä siellä töissä käyvät hyötyvät tästä. Eivät sairaat baksa kävellä Mannerheimintieltä. Jos ei pysäkkiä itse sairaala-alueella, niin ainakin siinä nykyisen linjan Hartmanin sairaalan pysäkillä.

    VastaaPoista
  44. Miten voi olla mahdollista että tällainen suunnitelma on edes alunperin tehty? Haagan itäosissa asuu paljon lapsiperheitä ja vanhuksia joille on tärkeää ettei joukkoliikennettä kys. alueella lopeteta täysin. 63-bussi on tärkeä yhteys mm. Maunulan uurnalehtoon ja Pirkkolan plotille muista urheilumahdollisuuksista puhumattakaan. Hämeenlinnanväylää kulkevat linjat EIVÄT ole vaihtoehto näille. Toisin kuin ehkä Hsl luulee suuri osa alueen asukkaista todellisuudessa käyttää joukkoliikennettä eikä omista autoa. Lukuisilla haagalaisilla matka-aika pitenee kohtuuttomasti kun päästäkseen nauttimaan joukkoliikenteestä pitää ensin löytää pysäkki pitkänkin matkan päästä. Tämä ei ole "kehitys" vaan karsintasuunnitelma joka ei ota joukkoliikennettä tarvitsevien ja siitä MAKSAVIEN asiakkaiden mielipiteitä huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, eivät lapset ja vanhukset jaksa kävellä kovin pitkälle. Enkä itsekään tänä talvena hyväkuntoisena oikein jaksanut kun auraamattomilla teillä piti vaunuja työnnellä!

      Poista
  45. Miksei tuo invalinja 33 voi kulkea iltaan samaan aikaan asti, kuin nyt 52:n kulki?

    VastaaPoista
  46. Kokeilkaapa päästä Viikistä Pasilaan tai toisin päin. Pasilassa asemanseutuville tai Länsi-Pasilaan, jossa on paljon työpaikkoja. Valittavana on kaksi hidasta vaihtoehtoa (verratttuna autoon). 57 joka on hidas kun joutuu kävelemään Hartwall Arenalta tuiskussa ja tuiverruksessa 15mins. Tai 506 joka on hidas kun kiemmurtelee siellä täällä. Nyt meinaatte tehdä sen vielä hitaammaksi. Palauttakaa takaisin tai luokaa uusi linja joka aloittaa Meilahdesta 506 reitillä ja vaihtaa Käpylässä 57 reitille. Kiitos!

    VastaaPoista
  47. Linja 52 Ulvilantieltä mahdollistaa 4 raitiovaunun käytön Munkkivuoresta ja siten nopeamman reitin keskustaan. Samoin Haagan suuntaan tärkeä linkki lasten liikuntaharrastuspaikoille ym. Jos linja poistuu Ulvilantieltä tämä Munkkivuoren reittikatve vaan pahenee! 52 pitää säilyttää Ulvilantiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 18 bussilla pääsee hyvin munkkanaukiolle tai paciuksee vaihtaakseen 4 ratikkaa kävely ei tekisi pahitteeksi

      Poista
    2. Autolla pääsee myös tosi hyvin kaikkialle, jos ei itse enää pysty ajamaan, niin silloin taksilla

      Poista
  48. Linjan 51 suora yhteys Hakaniemen ehdottomasti säilytettävä. Busseissa on aina paljon matkustajia, joten matkustajien puutteella muutosta ei ainakaan voi perustella.

    VastaaPoista
  49. Kuten jo moni muukin aiemmin kommentoi, munkkivuorelaisten joukkoliikenteen palvelutaso heikkenee aivan kohtuuttomasti ja ennakoimattomasti. On yksinkertaisesti kohtuutonta poistaa kaksi (52+57) linjaa alueelta! Tuo linja 33 ei selvästikään ole mikään ratkaisu.
    Ehdotan edes laihaa kompromissia, että edes toinen linjoista 52 ja 57 liikennöisi 58:n reittiä (eli vanhaa 57 reittiä), jos Ulvilantien kierroksen koette mahdottomaksi. Ei tämäkään koko Munkkivuorta palvelisi, mutta vähentäisi muutoksella aiheuttamaanne palvelutason heikentämistä ja yksityisautoilun varmaa kasvua edes hieman.
    Muutoksia on nyt maalailtu hieman liian leveällä sudilla. Vielä on kuitenkin mahdollista viilata yksityiskohdatkin kuntoon, jos vain tahtoa on!

    VastaaPoista
  50. Samoilla ajatuksilla ollaan Etelä Haagan itäosassa (Nuijamiehentien- Matkamiehentien alue), onko tämä painajaista vai vitsi, ei alueelta voi vakavasti edes ehdottaa poistettavaksi joukkoliikennettä kokonaan.Linja 63 ei suunnitelmien mukaan kulje enään alueen läpi ja linja 52 reitti suunnitellaan muutetaan niin ettei kulje alueelta. Haagassa kulkevat bussit kulkevat kaikki esim. Näyttelijäntiellä !? Joukkoliikenne rahoitetaan verovaroin jolloin sen pitäisi olla tasapuolista. Toivottavasti suunnitelmat korjataan nyt kun se on vielä mahdollista.

    VastaaPoista
  51. Kommentti Maunulalaiselta:
    - 52 linja tai korvaava reitti tulisi jatkaa maunulasta suoraan munkkivuoreen (munkkivuoreen ei suunniteltu korvaavaa poikittaisliikennettä Maunulasta), 52 reitin katoamisen myötä reitti munkkivuoreen tulisi aivan liian vaikeaksi ja pitkäksi.
    - mikä maunulasta korvaavana yhteytenä kallion alueelle/brahen kentälle jne, kun 51 jää pois?
    -63 vuoroväliä tulisi ehdottomasti tihentää (tämä ollut jo pitkään ongelma) ja 63 ollut jo vuosikaudet ainoa suora yhteys mannerheimintielle ja Meilahteen, joten tämä on elintärkä yhteys monelle, jotka työskentelevät Meilahden sairaala-alueella mm. 63 soisi jatkavan vanhaa reittiä Haagan kautta sillä se kulkee Haagan terveysaseman ja ammattikoulun vierestä. Kuljen tällä linjalla useita kertoja päivässä ja lähes päivittäin huonosti toimiva linja antaa harmaita hiuksia.
    -maunulasta yhteyksiä Malmille tulisi parantaa, eikä heikentää.
    -muutenkin Maunulan osalta julkista liikennettä nyt heikennetään. Linjoja lopettaa useampia, eikä näille löydy järkevää korvaajaa (paitsi 23 - joka tosin ei jatka kalasatamaan). Vaikka linjoja aijotaan lopettaa, minkään uuden tai jäävän linjan vuoroväliä ei tiheennetä. Maunula on tällä hetkellä joukkoliikenteen solmukohta, joten hsl palvelujen tulisi olla jatkossakin kattavat. Poikittaislinjoja tulisi siis parantaa, eikä heikentää. Kaikki eivät nimittäin kulje keskustaan tai 550 reitillä.

    VastaaPoista
  52. Linjan 52 muuttuminen niin, ettei Etelä-Haagasta ole enää lainkaan yhteyttä Arabiaan, on erittäin huono muutos. Korvaava ja vain arkisin kulkeva linja 53 ei kulje läheltäkään Etelä-Haagaa, joten yhteyttä ei käytännössä enää ole.

    VastaaPoista
  53. Vaikuttaa että linjat on suunniteltu syöttöliikenteeksi kauppakeskuksille. Suunnittelussa olisi hyvä muistaa, että uusien asuinalueiden rakentaminen ei poista vanhojen tarvetta toimivaan ja tehokkaaseen joukkoliikenteeseen, vaan päinvastoin. On kohtuutonta että samalla kun matkalippujen hinnat nousevat, matka-ajat vaihtoineen sekä kävelymatkat pysäkeille kasvavat.

    Linjan 51 poistaminen ilman järkevää korvaavaa linjaa on edelleen tyrmistyttävä veto ja budjettisyihin vetoaminen kummallista. Eikö muut bussilinjat maksa mitään?

    Käsittämätöntä ettei suunnitelmassa yksikään linja kulje mäkelänkadun kautta Hakaniemeen. Linja 23 voisi kulkea esim. Hakaniemen ja Kallion kautta mäkelänkadulle, koskelantieltä pohjois-pasilan läpi, maunulassa suoraa metsäpurontietä, pirkkolantien kautta pohjois-haagan asemalle tai eliel saarisen tien kautta etelä-haagaan. Se palvelisi saman alueen asukkaat kuin ehdotuksessakin, mutta lisäksi valtavasti muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Exactly what I thought... Banishment of line 51 is only to support the new shopping center in Pasila... Hsl dose not care about the comfort of the commuters

      Poista
  54. Kannelmäen asema ei tule uudessa tilanteessa suoriutumaan kolmen linjan liikennöinnistä päätepysäkkinä. Nyt on jo tiettyinä kellon aikoina haastavaa pysäköidä linja-autoja niin, että linjan 42 bussit eivät ole linjan 56 tukkona ja päin vastoin. Yksi linja lisää tänne tulisi hajottamaan paletin. Siispä joku näistä kolmesta (42, 52, 56) tulee siirtää vaikkapa Kalannintien kääntöpaikalle, jotta sujuva bussien pysäköinti ja liikennöinti voidaan varmistaa ruuhkaisinakin aikoina.

    VastaaPoista
  55. Jos muutatte 63 kulkua Matkamiehentieltä/Nuijamiehentieltä, niin muuttakaa samalla jokin linja kulkemaan samaa tietä. Lupaukset mahdollisista ehkä tulevista muutoksista eivät lämmitä käyttäjien arkea, kun erittäin tärkeä linja poistuu. Esimerkiksi linja 43 voitaisiin helposti siirtää kulkemaan Nuijamiehentietä Hämeenlinnanväylän sijasta. Jos 43 muuttaminen ei vielä onnistu, niin siirtäkää 63 muuttamista siihen ajankohtaan, kun teette 43 muutoksenkin.

    VastaaPoista
  56. Millä poikittaisliikenne korvataan Etelä Haagan itäosista Munkkiniemeen, Maunulaan-Oulunkylään-Käpylään-Arabiaan

    VastaaPoista
  57. Itä-Pakila - Paloheinä välin kulkeminen vaatii kolmea bussia, eikä tämä matka ole kovin pitkä kartalla tai niille joilla on auto käytössä.

    VastaaPoista
  58. Ulvilantien yhteydet huonontuvat entisestään. Kaikki munkkivuorelaiset eivät asu lähellä Huopalahdentietä, joten sinne päästäkseen joutuu kävelemään jopa 20 min. Lähialueiden välillä kulkeva rengaslinja voisi helpottaa. Munkkivuoresta pitäisi olla hyvät yhteydet raideliikenteen ääreen. Bussi Ulvilantie-Lapinmäentie-Vihdintie-Mannerheimintie-Tukholmankatu-Paciuksenkatu-Munkkiniemen puistotie-Professorintie-Ulvilantie nopeuttaisi vaihtoa esim. linjoille 4 ja 10. Munkkivuoresta pitää päästä kirjastoon ja Munkkiniemestä ostarille.

    VastaaPoista
  59. Kun 57 jo vietiin pois Munkkiniemen puistotieltä ja Ulvilantieltä, 52 pitäisi ehdottomasti säilyttää Ulvilantiellä.

    Asun Ulvilantien etäläisellä puolella. Kun nousen bussiin 18 kotini luota, menee 10 min ennen kuin olen edes ostarilla. 52 + 4 on paljon nopeampi yhteys keskustaan.

    VastaaPoista
  60. Linja 57 Kontulasta on tuskastuttavan hidas välillä Kontula - Koskelantie. Voisitteko harkita, että ruuhka-aikana osa linjan 57 vuoroista ajaisi reittiä Mellunmäki - Kontula - Kivikonkaari - Myllymestarintie - Lahdenväylä - Koskelantie? Matka nopeutuisi yli 10 minuuttia, ja reitiltä olisi sujuva yhteys myös Malmin suuntaan yhteisen pysäkin ansiosta.

    VastaaPoista
  61. Jos 506 siirretään kulkemaan Viikinmäen ja Pihliksen kautta Latokartanoon niin tällöin katoaa yhteys Hämeentieltä(ARTOVA) Viikkiin ja Herttoniemeen( ja näiden lähiseuduille). Edellisessä muutoksessa ainakin 78 yhteyden Hämeentieltä, joten nyt olisi kohtuullista säilyttää edes 506 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä! Miksi yhteyksiä Hämeentieltä Arabiasta heikennetään koko ajan? Tuntuu, että tarkoituksena on saada lopulta kaikki bussiliikenne sieltä pois. Linja 57 ei korvaa linjaa 506, ja lisäksi reitin muutos Viikinmäen ym. kautta hidastaa linjaa merkittävästi.

      Poista
  62. Ei yhtään linjaa enää lisää Näyttelijäntielle!!! Liikenne kasvanut kamalasti, Kaareen menijöitä riittää jonoiksi asti. Meluhaitat lisääntyneet, kuten myös turvattomuus jalankulkijoilla. Kouluja ja päiväkoteja Näyttelijäntien vieressä ja lähellä.

    VastaaPoista
  63. Miten liikenne uudistuksen jälkeen hoidetaan Haagan Hämeenlinnanväylän puoleisen asutuksen yhteydet Munkkiniemeen? Erittäin tärkeä yhteys on myös Maunulaan ja Oulunkylään. Jatkuva tarve (käyn siellä viikottain) on myös Kumpulan kylätalolle, miten sinne tulevaisuudessa kuljetaan. Täällä Etelä Haagassa emme edes haaveile suorasta yhteydestä Hakaniemeen sen sijaan sujuva yhteys Helsinginkadulla olevaan työväenopiston Opistotaloon on aivan välttämätön.

    VastaaPoista
  64. Kuljen Kannelmäestä töihin Vallilaan. Matka pitää tehdä kahdella bussilla, mutta 51 on ollut kohtuullisen kätevä, koska siihen voi vaihtaa Hämeenlinnanväylältä ja se menee lähelle työpaikkaani. Lisäksi 51:llä pääsee Kannelmäestä itäiseen kantakaupunkiin ilman, että joutuu kiertämään keskustan kautta. Miksi lakkautatte linjan, jolla on paljon käyttäjiä? Eikö asiakaspalautteella ole mitään merkitystä?

    VastaaPoista
  65. Linja 53 liikennöimään myös myöhemmin iltaisin ja viikonloppuisin! Nykyinen 52 liikennöi noina ajankohtina joten miksi tilanne huononisi 53 linjalla? Lisäksi 506 päättäri pitäisi säilyttää Meilahdessa, kokemukseni mukaan sinne on paljon menijöitä. Arabianrannan kulkuyhteyksiä on jatkuvasti huononnettu, eihän enää kiitos!

    VastaaPoista
  66. Linjaa 53 (tai 52) tarvitaan myös viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  67. Miksi kysytte kommentteja, jos kerran olette jo päättäneet, että esim 51 poistuu? Ensimmäisen kyselyn jälkeen kyseisellä linjalla ollut huomattavan paljon vuorojen pois jäämistä ym ongelmia. Olen tullut siihen tulokseen, että se on HSLn puolelta tarkoitushakuista, näytätte oikein meille valittajille kuinka huono ja kallis linja se on. No, eipä me käyttäjät pyydetty, että alkaisi kulkemaan Metsäpuron kautta, se oli ihan oma valintanne ja sillä pidensitte ja hidastitte linjaa entisestään. Mun puolestani kävisi tämä tuleva poikkeusreittikin (ilman Maunulaa ja Pirkkolaa), että pääsisi nopeasti ja vaihdoista Vallilaan. Mutta turha näihin on vastailla, ei teitä käyttäjien asiat kiinnosta.

    VastaaPoista
  68. Siitäkö johtuu kun myös 63 ollut paljon ongelmia. Saattaa reittioppaassa olla punanen kolmio joka vuorolle. Muilla vuoroilla ei kolmioita ole ollenkaan.

    VastaaPoista
  69. Toivoisin kovasti, että bussi 59 toinen päätypysäkki voisi olla Honkasuolla, sillä nyt sieltä menee vain bussi 37. Alue on kasvava ja tarvetta toisellekin aamulla ja päivällä liikennöivälle bussilinjalle olisi, sillä Honkasuolle rakennetaan kokoajan uusia asuntoja ja asukasmäärä kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hyödyllistä myös lähellä olevalle korkeakoululle joka on kuitenkin Vantaan puolella mutta kohtuullisen kävelymatkan päässä.

      Poista
    2. Kannatan tätä!

      Poista
  70. 52 bussin Ulvilantien lenkki on tärkeä yhteys, jota ei tule missään nimessä jättää pois.

    VastaaPoista
  71. 52 bussin reitti on erittäin tärkeä kulkea Etelä Haagan läpi kuten kulkee, näin bussi voi palvella reitin varrella asuvat Haagalaiset. Erittäin tärkeä reitti Haagalaisille.

    VastaaPoista
  72. Bussi 33 ei mielestäni palvele työmatkaliikennettä harvoine vuorovälineen ja mutkittelevine reitteineen. 52 pitää säilyttää Ulvilantiellä, jotta nopea yhteys Huopalahden asemalle säilyy. Toivon, että näillä kommenteilla on oikeasti merkitystä ja reittejä korjaillaan vielä. En haluaisi uskoa, että tällä vain halutaan luoda kuva siitä, että alueen asukkaita kuullaan, vaikka mielipiteitä ei enää oteta huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Ei kai voi olla Helsingin kaupungin ilmastotavoitteiden mukaista tehdä työmatkaliikenteeseen näin iso heikennys? Toivon että HSL kertoo, miten se on ajatellut työmatkalaisten kulkemisen Ulvilantieltä asemalle. 2 kilometrin matka kahdella eri bussilla? Huopalahdentien liikenne riittää vain ostarin vieressä asuville, me tuhannet muut joudumme menemään Huopalahdentielle bussilla.

      Poista
  73. 18 ja etenkin 52 linjaa saa nopeutettua vähentämällä autojen pysäköintipaikkoja koko ulvilantien 11-29 osuuden tienvarrella. 52 reitti voisi olla Otaniemi-munkkiniemi-munkkivuori-huopalahdentie-huopalahden asema-metsäläntie-kylänevantie ja kivihaantien risteys.

    Tällä reitillä korvaa osittain 63 Itä-Haagassa

    Kannelmäkeen ei kannata laittaa linjoja sinne, kun pääsee junalla huopalahden asemalta ja juna-aseman liityntälinjoilla 56, 42 pois sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottamasi 52.n reitti ei todellakaan korvaa 63 reittiä Haagan itäosissa. Ehdotuksesi ei mene lähellekään poistettavaa 63 osuutta.

      Poista
    2. Ainakin 52 reitti tulee korvaamaan linjan 63 matkamiehentien osuuden, jos ymmärsin oikein mitä Itä-Haagasta haettiin takaa.

      Poista
    3. Mainio ehdotus 52:n uudesta reitistä! Minulla olisi tuohon vielä kehitysidea: mitä jos linja menisikin Huopalahden asemalta Haagan urheilutietä ja Kauppalantietä Haagan torille, josta ajaisi 63:n reittiä vanhaan Maunulaan. Tästä linja voisi jatkaa Käpylän aseman kautta Mäkelänkatua pitkin Kalasatamaan, jossa sillä olisi päätepysäkki metroaseman yhteydessä. Tämä reittilinjaus paikkaisi valtavasti vanhan suunnitelman puutteita: Itä-Haagasta säilyy nykyinen yhteys Pirkkolaan ja Maunulaan sekä syntyy uusi, tiheä yhteys Huopalahden asemalle (korvaa osittain suoran keskusta-yhteyden loppumisen). Nykyisten linjojen 51 ja 50 yhteydet vanhasta Maunulasta Käpylän asemalle, Mäkelänkadulle sekä Kalasatamaan säilyvät säästäen monet hankalilta vaihdoilta ja matka-ajan pitenemiseltä. 52:n Munkkivuoren käyttäjien nykyiset yhteydet raitioteille ja Huopalahden asemalle säilyvät sekä 58 voidaan kääntää Sörnäisistä Hakaniemeen päättyväksi: keskeiset yhteydet Munkkivuoresta Pasilaan sekä metroon säilyvät ja kustannuksia säästyy (linjan itäinen osuushan on pääosin päällekkäistä metron kanssa). Suora yhteys Munkkivuoresta Kalasatamaan säilyy ja pitenee vain hieman, toisaalta palvellen huomattavasti useampia. Kaikkien säilyvien ja parantuvien yhteyksien luettelemiseen menisi koko päivä. Kaikin tavoin linja palvelisi monia Helsinkiläisiä ja olisi erittäin monipuolinen, tervetullut uusi poikittaisyhteys.

      Linjan reitti olisi siis Munkkiniemi - Munkkivuori (Ulvilantie) - Huopalahden asema - Itä-Haaga (Matkamiehentie) - Maunula - Käpylän asema - Mäkelänkatu - Kalasatama (M). Linja korvaisi nykyisen linjan 52 Munkkiniemen ja Maunulan välisen osuuden sekä osittain myös linjat 50, 51, 58 ja 63. Vuorovälit ruuhka-aikaan 10 minuuttia, päivisin 15 ja hiljaisempina aikoina 20-30 minuuttia. Viikonloppuliikennöinti. Suunnitelma ei luonnollisesti sulje pois myöskään linjastoluonnoksessa esitetyn 52:n reitin toteuttamista. Ottaako Hsl kopin?

      Poista
    4. Hyvä idea, Reittiin Munkkiniemi - Munkkivuori (Ulvilantie) - Huopalahden asema - Itä-Haaga (Matkamiehentie) - Maunula - Käpylän asema - Mäkelänkatu - Kalasatama (M) lisäisin alkupääksi otaniemen tai jopa tapiolankin.

      Poista
  74. Kommentoisin suunnitelmaa linjan 59 osalta: Onko otettu huomioon, että Pajamäkeen kulkee ainoastaan kaksi bussilinjaa, joista toinen juuri 59? Jos päätepysäkki siirtyy pois Pajamäestä, niin tulee heikentämään esim. Poutamäentien yhteyksiä merkittävästi. Näin tulee tapahtumaan, jos tulkitsen suunnitelmaa oikein.

    VastaaPoista
  75. Ei tällä haagasta keskustaan pääse eikä keskustasta haagaan. Ei missään nimessä tällaista vaihtoehtoa 63 tilalle. Tarvitaan suora reitti keskustan ja itäisen haagan välille.

    VastaaPoista
  76. Olisiko mahdollista, että välille Paavalinkirkko Roineentie tulisi yksi väliaikainen ratikka pysäkki. Ratikoita kulkee ja väki siirtyy Sturenkadun puolelle niin pysäkki PaavalinkirkonPja Mäkelänkadun välille olisi varmaan paikallaan, koska remontti kestääkin aika kauan.

    VastaaPoista
  77. Matka itäisestä Helsingistä esimerkiksi Leppävaaraan kestää nyt helposti yli tunnin, koska yksikään bussi ei kulje suoraan esimerkiksi Kehä I pitkin koko sen matkalta. En ihan ymmärrä, miten tällaista yksinkertaista bussilinjaa ei ole luotu, vaan esimerkiksi Kivikko-Leppävaara-välillä saa helposti kulutettua julkisilla 1h 15min yhteen suuntaan. Ei kannusta julkisen liikenteen käyttöön, kun samaan matkaan menee henkilöautolla 20 minuuttia. Poikittaisliikenteen jokeribussit kiertävät jokaisen lähiöpysäkin ja niillä kestää tolkuttoman kauan päästä päähän.

    VastaaPoista
  78. Mistä johtuu että kysely jäälleen sijoitetaan ajankohtaan jossa Vastausaikaa syö ison osan poikkeuksina.tällä kertaa koululaisten penkkarit ja hiihtoloma.edellisen kerran muistan 42 linjan muutosta varten kerätyn palautetta noin ajalla 16.12.-31.12.onko tässä jokin ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      viikon 8 talvi-/hiihtoloma on huomioitu, minkä takia vastausaika on 3.3. asti, jolloin myös loman jälkeen on aikaa vastata.

      Poista
  79. 36 aiempi versio oli parempi. Nyt jo bussi on välillä todella täysi. Lisää lähtöjä kiitos!

    VastaaPoista
  80. Onko edelleen mahdotonta ajaa nopeita reittejä kehä1, kehä3 ja turun,vihdin,hämeenlinnan,tuusulan,lahden ja itäväylän mukaisesti? Onko myös mahdoton ajatus että lentokenttäjuna ei toiseen suuntaan pysähtyisi kaikilla pysäkeillä? Nopeus on se valtti jolla autoilija siirtyy julkisiin. Ei politiikka tai ympäristö

    VastaaPoista
  81. 550 keskiovien käyttö sisääntulona tulisi poistaa, koska ihmiset eivät odota että lasten vaunuilla pääsisi ulos dösästä, koska ihmiset jäävät parveilemaan Keski sillalle ja tönivät vaunuja, koska ihmiset eivät anna tilaa vaunuille vaunupaikalla vaan käyttäytyvät aggressiivisesti jos heille sanoo että pitäisi siirtyä pois vaunupaikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli kyse poikittaislinjojen kommentoinnista, ei mammojen vaunuongelmista. Ihmiset on luonnoltaan itsekkäitä paskoja, tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä.
      550 on niin paljon käyttöä, että keskiovien sisääntuloa ei voi poistaa, ellet sitten halua matka-ajan pitenevän 1/3.

      Poista
  82. Ei missään nimessä muutoksia 59 linjaan! Se on todella tärkeä poikkilinja kalasatamassa ja kannelmäessä asuville ihmisille! Sen lisäksi 59 bussit ovat usein aikataulusta myöhässä pasilan ruuhkan ym. takia, jolloin linjan pidentäminen vaikuttaisi varmasti aikatauluihin heikentävästi.

    VastaaPoista
  83. Hei,
    Älkää ystävällisesti lopettako Kehä I:sen koiliseen meneviä busseja. Kehälle pitäisi saada linjoja lisää ja muuttaa 54 aikataulu siten että kulkisi myös viikonloppuna! Juna on hyvä mutta poikittaiseen liikkumiseen siitä ei ole iloa. Terveisin asukas Pukinmäestä.

    VastaaPoista
  84. 506 ehdottomasti ainakin ruuhka-aikaan vuoroväli 10 minuuttia! Nytkin bussi ääriään myöten täynnä usein jo Olympiakylässä ja Pasilassa pursuaa jo liitoksistaan. Meilahteen menijöitä paljon ihan muualtakin kuin vain Pasilasta.

    VastaaPoista
  85. Samaa mieltä Anonyymin (18.2.2019 klo 10.06) kanssa: poikittaislinjaluonnosta ei voi ottaa vakavasti niin kauan kuin tärkein poikittaislinja eli Kehä I uupuu. 54 kulkee vain arkisin (mutta ei sekään lännessä Leppävaaraan asti), ja 553K taas seikkailee idässä jonnekin Hakunilaan.

    Annoin joskus aikaisemmin palautetta, että miksi 54:n viikonloppuvuorot piti poistaa, ja sain vastauksen, että koska kyseisellä linjalla on viikonloppuisin vähemmän käyttöä. Tuo on kuitenkin siitä huono argumentti, että mihin linjaan tuo nyt ei pätisi? Kehää pitkin yhteys on niin nopea, että se tuskin edes sitoisi kovin paljon kalustoa moneen muuhun linjaan verrattuna, eli kustannus-hyöty -suhteen pitäisi olla ihan hyvä.

    Varmastikaan Pitäjänmäen teollisuusalueelle ei viikonloppuisin tarvitse päästä suoralla yhteydellä, mutta suora Leppävaara - Itäkeskus -linja olisi, erityisesti viikonloppuisin, todella kallisarvoinen.

    VastaaPoista
  86. Haagan itäosien liikennöinti vaikeutuu huomattavasti kun linja 63 käännetään pois nuijamiehentieltä. Jos se täytyy kääntää kulkemaan keskuspuiston itäpuolta niin miksi joku 40-43 linjoista ei käännetä kulkemaan nuijamiestentietä ?

    Useat niistä menevät samaa reittiä tunnelitien kautta niin aivan hyvin yhden niistä voisi kääntää menemään reittiä Haagantori-Matkamiehentie-Nuijamiestentie-Eliel Saarisentie-Aino Acten tie. Näin Haagan itäosan liikennöinti saataisiin lähes samalle tasolle kuin nykyinen vaihtoehto että se unohdetaan kokonaan.

    VastaaPoista
  87. 57 luotettavuus alkoi kärsimään pahasti kun alkoi kulkemaan Kontulaan. Ja toisessa päässä ajaa nyt Huopalahdentien aina tyhjillään, ennen matkustajia riitti Munkkiniemen puistotielle saakka.

    VastaaPoista
  88. Näköjään idästä poikittaisliikenteen hoitaminen on edelleen yksityisautoilun varassa. Kun työmatka alkaa muodostua 15 km matkalla kahden vaihdon touhuksi, niin arvatkaapa kuinka herkästi joukkoliikenne houkuttelee?

    Ymmärrän, että asun pussinperällä, mutta aika ihmeelliseltä vaikuttaa "hiilineutraali" tavoite Helsingillä, kun oma auto on joka vuosi parempi ja parempi vaihtoehto hoitaa omat kulkemiset (polkupyörän ohella).

    Idässä ollaan köyhiä, kipeitä ja vähään tyytyväisiä ilmeisesti. Ainakin palvelutasosta voisi näin päätellä.

    VastaaPoista
  89. 52 pitää jatkossakin kulkea Ulvilantien kautta. Munkkivuoressa asuu paljon vanhuksia, jotka eivät ole netissä kommentoimassa tätä luonnosta, mutta käyttävät 52:sta kulkiessaan Munkkiniemen ja Haagan terveysasemalle ja Riistavuoren vanhainkodille, en tiedä onko siellä päivätoimintaa vai heidän puolisonsa asukkaana, mutta selvästi nämä matkustajat näkyvät. Heille on todella merkityksellistä se, että kulkeeko bussi vierestä vai pitäisikö kävellä kilometri ostarille. Monella jäisi kävelemättä erityisesti nyt liukkailla keleillä.

    Liityntäyhteys Huopalahden asemalle on todella tärkeä työssäkäyville ja lentoasemalle meneville. Tälle yhteydelle ei ole mitään järkevää korvaajaa tarjolla. Viimeksi eilen illalla käytin tätä linjaa, ja minä ja kaikki muut matkustajat jäimme Ulvilantiellä pois. Jos 52 on HSL:n mielestä hiljainen linja, niin syy on jossain muualla kuin siinä, että se kiertää Ulvilantien.

    Surullista, että luonnoksessa väitetään uuden reitin parantavan palvelua Munkinseudulla, kun se hankaloittaa tuhansien ihmisten arkea huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Uudistus heikentää erityisesti Munkkivuoressa asuvien työssäkäyvien ja junaa käyttävien yhteyksiä, heille hidas asiointilinja 33 Ulvilantieltä ei ole käytänössä vaihtoehto.

      Poista
  90. "Linjaa 53 liikennöidään arkisin noin klo 6–21. Vuoroväli on noin klo 18 asti 20 minuuttia ja loppuillan 30 minuuttia."

    Linjan 53 tulisi ehdottomasti liikennöidä myös viikonloppuisin ja myöhemmin illalla (samat vuorovälit ja liikennöintiajat kuin nyt korvattavan linjan 52 ovat riittävät). Arabianrannasta on todella hankala päästä muuten näihin aikoihin esimerkiksi Oulunkylään / Maunulaan / pääradan varteen, josta jatkoyhteydet muualle Pohjois-Helsinkiin.

    VastaaPoista
  91. Voisiko linja 23 jatkaa Pirkkolasta Pohjois-Haagaan? Uudessa ehdotuksessa Pohjois-Haagasta ei pääse Kallioon suoraan, kuten linjalla 51.

    VastaaPoista
  92. 63:sen lopettaminen Matkamiehentieltä on sellaisen ihmisen idea, joka ei siellä suunnalla asu. Helppoa tehdä päätöksiä, kun se ei vaikeuta omaa elämää :( Jos päättäjät asuisivat itäisessä E-Haagassa, ei 63 sieltä lopetettaisi. Vaikka joku on sitä mieltä, ettei 500m metrin kävelymatkasta saa valittaa, niin tervetuloa kävelemään Vespertietä ylöspäin tällaisina liukkaina aikoina. Lisäksi nyt ei asuta missään Lohjalla tai Sipoossa, vaan Etelä-Haagassa, jossa kulkuyhteyksien pitää olla paremmat kuin puolen kilometrin päässä! Kulkuyhteyksistä maksetaan niin vuokrassa kuin asuntojen hinnoissa.

    Jos/ku 63 on päätetty lopettaa, niin joku korvaava bussi keskusta-Matkamiehentie välille on järjestettävä. Uskomatonta, että se on edes päätetty lopettaa.

    VastaaPoista
  93. Käytän usein linjaa 57 mennessäni Linnoituksentieltä Kontulan metroasemalle, jotta kulkeminen keskustaan sujuisi nopeammin kun ei joudu kävelemään 1km metroasemalle. Valitettavan usein kuitenkin linja 57 ja 94A menevät linnoituksentien pysäkin kohdalla samaan aikaan ja välillä on aikoja, jolloin siinä voi olla 15min ettei mene yhtään bussia jolloin on fiksumpaa kävellä kontulankaarelle tai suoraan metroasemalle. Tällöin matka-aika keskustaan pitenee huomattavasti. Toivottavasti näitä vuorovälejä saataisiin jotenkin ruukattua.

    VastaaPoista
  94. Uusimmassa linjaehdotuksessa ei ole lainkaan yhteyksiä Mäkelänkadun ja Pohjois-Haagan välillä, mikä on ongelmallista etenkin viikonloppuisin, kun vaihtoajat bussien välillä venyvät mahdottomiksi. Jos nykyinen linja 52 poistuu, pitäisi diagonaalinen liikenne junaradan itäpuolelta (Mäkelänkatu) länsi-/luoteispuoelle (Pohjois-Haaga, Kannelmäki, Lassila) myös ottaa huomioon. Nyt kulku käytännössä katkeaa.

    VastaaPoista
  95. Uusi linja 53 on erinomainen ratkaisu 52:n poistumiseen, mutta linjan pitäisi kulkea myös viikonloppuisin, kuten nykyisinkin - vaikka harvemmalla 30 minuutin vuorovälillä. Sen sijaan linjastoluonnokseen ei ole tehty muutoksia 506:n reitin osalta. Reitin osalta täytyy huomioida pääsy Meilahden sairaala-alueelle. Mihin sairaala-aluetta lähin bussipysäkki on ajateltu sijoittaa? Huoltoaseman/McDonald'sin kohdalta on pitkä kävelymatka sairaala-alueelle tervejalkaisellekin. Miksei bussi voisi kierää esimerkiksi Nordenskiödinkadun ja Topeliuksenkadun kautta tai jotenkin Haartmaninkadun kautta, jotta matka sairaala-alueelle olisi lyhyempi? On hyvä huomioida, että myös terveyskeskustasoinen päivystys sijaitsee Meilahden sairaala-alueella lukuisten muiden toimintojen lisäksi. En ole huomannut HSL:n vastanneen vielä kertaakaan kysymyksiin koskien pääsyä sairaala-alueelle.

    VastaaPoista
  96. Meilahden sairaala menettää ainoan sinne päättyvän bussilinjan 506. Henkilökunnan, potilaiden tai vierailijoiden odotetaan saapuvan paikalle sairaala-aluetta ympäröiviltä bussipysäkeiltä. Samalle sairaala-alueelle vuonna 2022 valmistuvan Siltasairaalaan siirtyvät Töölön sairaalan toiminnot. Eli lisää henkilökuntaa,potilaita ja vierailijoita. Parkkipaikkoja ei rakenneta nykyistä enempää. Miten HSL aikoo huomioida tilanteen? Sairaala-alue ei kestä nykyistä enempää henkilöautoliikennettä, joten julkisen puolen tulisi toimia houkuttelevampi ts. riittävästi vuoroja ja pysäkit lähellä. Länsimetro itse asiassa lisäsi henkilökunnan yksityisautoilua työmatka-ajan pidentyessä julkista käytettäessä.

    VastaaPoista
  97. Espoo on näköjään unohdettu kokonaan. Metron liikenneainojen ulkopuolella esim. Tapiolasta kestää 40min Matinkylään (autolla sama matka 5min.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      tässä suunnitelmassa keskitytään Helsingin alueen poikittaislinjoihin. Etelä-Espoossa linjasto uudistettiin vuosi sitten, kun metron liityntäliikenne alkoi. Metron liikennöintiaikojen ulkopuolella palvelu hoidetaan yölinjoilla, jotka kiertelevät enemmän, jotta niillä saadaan palveltua mahdollisimman montaa aluetta.

      Poista
  98. Linja 59 pidettävä entisellään. Vanhusten liikkuminen vaikeutuu pajamäessä lisäksi työmatkailu vaikeutuu

    VastaaPoista
  99. Minä asun Etelä-Haagassa ja liikun usein aikaisin Keskustan suuntaan. Minun ehdotukseni taas on, että jatketaan raitiolinjaa 10 Pikku-Huopalahdesta kulkemaan Kauppakeskus
    Kaareen asti Etelä-Haagan kautta. Tarkemman kiskojen reittisuunnittelun jätän mestareille. Ratikka on ihan yliveto ruuhkien välttämisessä. Kenties voisi mennä Kauppalan puiston vierustaa.Näin ollen bussien ja ratikan vuorovälien lomittaminen tulisi kyseeseen.Ratikka voisi osaltaan mennä suorempa reittiä, kuin 40, joka mutkittelee Etelä-Haagan ja pohjoishaagan väliä. Saisiko ratikasta linjan 40 ja 42 yhdistävän raidevaihtoehdon

    VastaaPoista
  100. 506 suunnitelmassa vikaa molemmissa päissä. Viikissä asuu paljon Meilahden sairaaloissa töissä olevia, joille 506 erittäin tärkeä linja nykymuodossaan. Palvelee myös yhteytenä sairaalan palveluita tarvitseville. Viikin asuinalueen ohittaminen ja sairaalayhteyden poistaminen (lähin uuden ehdotuksen pysäkki mannerheimintiellä) on erittäin huono uudistus. Miksi sitä paitsi linjaan, jonka nykyinenkin reitti kiertää melkoisen monta aluetta 14 km matkalla, lisätään uusia lenkkejä ja venytetään toisesta päästä? Päättäriltä päättärille menee jo nyt tunti, jos ei ole ruuhkaa.

    VastaaPoista
  101. Olen tyytyväinen, koska kuljen usein Lassila-Kuusisaari tai Lassila-Otaniemi -väliä. Nyt nämä matkat helpottuvat omalla kohdallani, mutta toivon tosiaan, että ne, jotka eivät pidä muutoksista, kommentoivat, koska tässä on paljon muutoksia, jotka eivät vaikuta minuun lainkaan.

    VastaaPoista
  102. Jos linjan 52 reitti muuttuu menemään Huopalahdentielle, niin silloin olisi kyllä hyvä tihentää linjan 18 kulkuväliä, jotta Munkkivuoressa säilyisi edes jonkinlaiset järkevät kulkuyhteydet. Tämän jälkeen täällä ollaan vain 18 varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linja 18 ilman muuta tarvitsee toisen linjan avuksi munkkivuoren lenkissä, mieluiten vanha ja tuttu linja 52 tiheämmällä vuorovälillä kuin nykyään ja tihentää myös linja 18 vuoroväliä samalla.

      Poista
  103. Linjan 59 jatkaminen Malminkartanoon on erittäin hyvä idea! Palvelee myös Honkasuon asukkaita.

    VastaaPoista
  104. Linjan 506 reittimuutos Viikinmäkeen hidastaa reilusti kulkua Myllypurosta Arabiaan. Tätä kahden kampuksen yhdistävää väliä käyttävät entistä enemmän Metropolian opiskelijat ja henkilöstä nyt kun ensi talvena Myllypuron uusi kampus kokonaisuudessaan valmistuu. 506 on nykyään muutenkin jo ruuhka-aikaan täynnä välillä Myllypuro-Arabia, joten en tiedä kuinka kätevä se viikinmäkeläisille on.

    VastaaPoista
  105. Muutokset 506 reitissä ovat erittäin huonot opiskelijoiden kannalta. Reitti 506 on tärkeä monille Viikin ja Kumpulan kampuksen opiskelijoille, joista monilla on opintoja molemmilla Kampuksilla. Moni Viikin kampuksen opiskelijoista asuu Latokartanon alueella, joka nyt jätetään välistä. Lisäksi moni kulkee luentosalien välillä Viikin biokeskuksista Kumpulan kampukselle. Nyt 506 tulisi jättämään myös biokeskukset välistä. Puhumattakaan yhteyksistä Pasilan juna-asemalle, josta moni opiskelija kulkee kotipaikkakunnilleen kaukojunilla. 57 ei korvaa 506:n muutoksia.

    VastaaPoista
  106. Eikö 59 voisi kulkea Aleksis Kiven katua pitkin Kalasatamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      runkolinjat 500 (nykyinen 58) ja 510 (nykyinen 551) siirtyvät Aleksis Kiven kadulle elokuussa 2019. Linja 59 puolestaan kulkee jatkossakin Teollisuuskatua pitkin.

      Poista
  107. Hei, miten Etelä-Haagasta Lapinmäentieltä ja sen poikkikaduilta pääsisi Haagan terveyskeskukseen Huovitielle? Nykyisin 52 toimii hyvin sillä reitillä.

    VastaaPoista
  108. Kiitos kun teette 20 min työmatkastani 40 min matkan: sen sijaan että tehdään 52sta ja 552sta toimimaton sekasikiöyhdistelmä olisi 552 helposti voitu muuttaa oikeaksi runkolinjaksi... Munkkivuoresta ei näköjään kukaan ole menossa bussilla yhtään mihinkään enää...

    VastaaPoista
  109. Nyt kiinnostaisi vähän tietää: Länsimetron tähtitieteellisten kulujen takiako ollaan uudistamassa (=säästämässä), kun uudistukset eivät selvästikään palvele käyttäjiä?

    VastaaPoista
  110. Kuljen Konalasta Vuosaaren satamaan eikä minulla ole minkäänlaisia nahdollisuuksia siirtyä pois yksityisautoilusta ennen kuin Kehä I:lle laitetaan nopea runkolinja, joka ei kaarra pois missään vaiheessa. Liikennesuunnittelun haaste on ajan sijaan matkustajamäärän optimointi, jolloin körötellään kaikki kylät samalla linjalla.

    VastaaPoista
  111. Kahden kampuksen, Viikin ja Meilahden välinen bussiyhteys on aina ollut surkea ja nyt siitä tehdään vieläkin huonompi. 506 kiertelee ihan käsittämätöntä reittiä ja nyt uudistuksen jälkeen ei tule Meilahteen. 57 tulisi Viikistä suorempaa reittiä, mutta jää Munkkiniemeen. Yliopistolla on paljon opiskelijoita ja tutkijoita, jotka tarvitsisivat toimivan yhteyden kampuksien välillä, mutta se on näköjään turha toivo. Tällä hetkellä Meilahdesta Viikkiin menee 45-55 min. bussilla, 15-20 min. autolla. Ei tarvi kahta kertaa miettiä kumpaa käyttää, jos joutuu työpäivän aikana piipahtamaan toisella kampuksella. Surkeaa.

    VastaaPoista
  112. Malmilta ja Pukinmäeltä kulkee peruskouluikäisiä sekä maunulaan että haagaan. 552:n lakkauttaminen ilman mitään korvaavaa heikentää yhteyksiä. Kaikkille haagaan kulkeviin tulee vaihto,mikä pidentää ennestään pitkää matkaa merkittävästi.
    Muutenkin poikittaisliikenne tuntuu pakenevan arabian/ogelin pohjoispuolelta harmittavaa tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, yhteydet heikentyvät merkittävästi jos linja 552 lakkautetaan. Vuorovälit ovat jo nykyisellään pitkät erityisesti iltaisin (kaksi bussia tunnissa) ja nyt sekin vähä ollaan viemässä.

      Poista
  113. 506 linjan päätepysäkin siirtäminen on typerää, meilahden sairaala-alueelle kulkee päivittäin töihin lukuisia ihmisiä, töihin pitäisi päästä helposti muualtakin kuin Pasilasta.

    VastaaPoista
  114. Munkkivuoren bussiliikenne kuihtuu lähes olemattomaksi näiden muutosten jälkeen, kun Ulvilantien kiertää enää 2 bussilinjaa, jotka tarjoavat hyvin vähän yhteisiä vaihtopaikkoja näihin muihin linjoihin. Koska 57 ei enää kulje ollenkaan Ulvilantietä pitkin, olisi mielestäni entistä tärkeämpää että 52 edelleen kulkisi tämän pätkän.

    VastaaPoista
  115. Hyvä, että Viikinmäen yhteyksiä lisätään. Linjan 506 lisäkoukkaus Viikinmäkeen ei ehkå kuitenkaan ole paras vaihtoehto, kun linja mutkittelee muutenkin sinne tänne. Jos 506 jättäisi väliin aikaa vievän koukkauksen Arabian kautta, saisi siitä hyvän yhteyden Pasilaan ja Taka-Töölön suuntaan. Hämeentiellehän pääsee 71:llä. Plussaa on 506:n Latokartanon asuinalueen väliin jättäminen, näin nopeutuu yhteys itään ja metrolle.

    VastaaPoista
  116. Linjaa 63 ei saa viedä pois Etelä-Haagasta. Haagan Torille menee muutenkin vain kaksi bussia keskustasta ja vain yksi Kampin kauppakeskuksesta. Usein joutuu odottamaan bussia lähes 15 minuuttia, joten jos 63 linja poistuu odotusaika vain kasvaa. Bussiyhteydet ovat jo valmiiksi niin huonot Etelä-Haagaan, että yhteyksiä voitaisiin karsia jostakin muualta kuin Etelä-Haagasta!

    VastaaPoista
  117. Linja 552 pitää säilyttää entisellään! Miksi ihmeessä yhteys Haagasta Malmille ollaan poistamassa ilman korvaavaa yhteyttä?
    Linjojen 552 ja 52 yhdistäminen palvelee ainoastaan Espooseen suuntaavia matkustajia ja Malmin suuntaan matkaavilta taas yhteys loppuu. Käytän linjaa 552 jokaisena arkipäivänä kumpaankin suuntaan ja niin tekevät myös monet muut vakituiset matkustajat. Bussi 552 on palvellut työmatkaliikenteessä luotettavasti harvoilla vuoroväleillään.
    Olin ymmärtänyt, että muutoksilla on tarkoitus parantaa poikittaisliikennettä ja tihentää vuorovälejä – nyt kuitenkin koko linja ollaan lakkauttamassa ilman korvaajaa!

    VastaaPoista
  118. Uudet muutokset näyttävät ihan hyvältä, ja se saattavat helpottaa minunkin työmatkaani. Mutta, vaikka taulukot ja reitit onkin, näitä olisi hyvä päästä testaamaan syöttämällä oman reittinsä ja aikataulunsa, kuten HSL:n sovelluksessa. Helpompi testata siinä, kuin pistää homma käytäntöön ja korjata sitten jos ongelmia ilmaantuu.

    Eli jonkinnäköinen betaversio muutoksista HSL:n tyylisessä matkasuunnittelijassa olisi mukava lisä, jotta jokainen näkee helpommin miten muutokset vaikuttaisivat omiin matkoihinsa.

    VastaaPoista
  119. Onko nyt muotia muuttaa kaikki vanha ja toimiva, paljonkohan päättäjät itse matkustavat kyseisillä linjoilla!?

    VastaaPoista
  120. Linja 55 muutos kesällä 2018 vaikeutti Koskelan asukkaiden liikkumista. Vaihtoyhteydet supistuivat ja matka-aika piteni. Ilokseni huomasin, että linja 55 jatkaa Oulunkylään saakka. Mutta nyt tämä linjan parannus on poistettu? Miksi? Ja mukamas linja 53 korvaa tämän. Ja miten tämä sujuvoittaa ihmisten liikkumista? Koskelasta pääsee toki 1xtunnissa päivällä palvelulinjalla aseman suuntaan, mutta ei klo 16:00 jälkeen.
    Toivon, että 55 linjan jatko toteutuu Oulunkylään saakka, tai linjan 53 reittiin lisätään myös Koskelan kautta kiertäminen. Jotain parannuksia pitää yhteyksiin saada. Viimeistään silloin kun alueen uudisrakentaminen valmistuu.

    VastaaPoista
  121. Miten saataisiin Jakomäestä suora yhteys Itäkeskukseen? Nyt ei ole edes pikkubussia joka kuljettaisi Itäkeskukseen, muutenkin voisi lisätä pikkubussien käyttöä.

    VastaaPoista
  122. Moni on kertonut, että 57 ajaa ostarin jälkeen tyhjänä. Jos 52 alkaa kulkea Huopalahdentiellä, voisiko 57 kiertää Munkkiniemen puistotien ja Ulvilantien kaarteen kautta? Eli kiertää Munkkivuoren. Näin Munkkivuoresta olisi järkevä yhteys Ilmalan juna-asemalle ja 4:n ratikkapysäkille. Ja 57:lla pääsisi Munkkivuoresta suoraan mm. Käpylään ja lähelle Kumpulan maauimalaa, mikä olisi iso parannus. Ostarilta pääsee jo nyt, mutta se valtaosa munkkivuorelaisia ei asu lähellä ostaria, talinrantalaisista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  123. Linjan 55 Oulunkylän jatkon poistaminen suunnitelmasta vaikeuttaa Koskelan alueen liikkumista. Yhteys olisi ollut tärkeä juna-asemalle pääsemistä varten ja olisi mahdollistanut nopeamman pääsyn kaupunkiin Oulunkylän kautta kun nykyinen 55:n reitti keskustan ja Koskelan välillä on todella hidas

    VastaaPoista
  124. Edellisen linjauudistuksen jälkeen yhteydet Roihuvuoren suunnalta Ilmalaan hankaloituivat, kun 50 ja 59 siirrettiin molemmat kulkemaan Kalasatamasta. Nyt talvikeleillä matka kolmella välineellä (bussi+metro+bussi) Roihikasta Yle-keskukseen on kestänyt lähemmäs tunnin. Itäkeskuksesta tai Herttoniemestä tulisi edelleen päästä yhdellä linjalla Ilmalaan. Tällä hetkellä tuntuu myös hassulta, että ruuhka-aikaan Teollisuuskatua ajavat jonossa (osa autoista tyhjinä) linjat 50,58,59 ja 551. Kapasiteettia tuolle kadulle tuntuu olevan jo vähän liikaakin.

    VastaaPoista
  125. Kyllä kovin onnellinen olisin, jos metroakin rakennettaisin lisähaara. Rautatientori-> Finlandiatalo->Olympiastadion-> Töölön tulli-> Ruskeasuo-Kivihaka-> ja jatkoa voisi suunnitella. Kenties Huopalahden asema ja ristikko ja kaari pitäisi ottaa harkintaan. Miksei voisi linja yltää Kivistöön tai vaikka keimolaan asti. Varmasti manskun varrella asuvat olisivat ihan tyytyväisiä, kun useat valitsee maan-alla kulkemisen metrolla.

    VastaaPoista
  126. Koskelan työikäinen18. helmikuuta 2019 klo 15.21

    Linja 55: asun Koskelassa ja siis on oma kotilinjani. Viime kesänä reitti muuttui ja siitä seurasi sekä hyvää että huonoa. Itseäni ajatellen nykyinen reitti Hämeentien kautta on TOSI hyvä...pääsen suoraan Arabianrannan kirjastoon ja myös Arabian ostoskeskuksen eteen...siitä matka jatkuu entiseen malliin Kalasataman ja Hakaniemen kautta Rautatientorille. Ymmärrän hyvin esim Koskelassa asuvia ikäihmisiä, joita nykyinen reitti ei palvele...vaihto toisiin busseihin ei enää onnistu entiseen malliin, esim 57. Itseäni taas ajatellen tämä uusi linjamuutos-ehdotus on hyvä, ettei toteudu eli 55 ei jätkä Koskelasta Oylunkylään. Toki tämä varmasti palvelisi juurikin esim. Koskelan ikäihmisiä, jotka pääsisivät suoraan Oulunkylään. Koskelassa asuu kuitenkin paljon myös opiskelijoita ja työssäkäyviä ihmisiä, joilla ei ole suuntana Oulunkylä. Eli HYVÄ, että tämä jatko Oulunkylään ei toteudu....55 linja on hidas muutenkin ja kulkee varsinkin viikonloppuisin kulkee harvoin ja nyt talvella valitettavan usein jättänyt vuoroja välistä. Eli kaikella kunnioituksella ikäihmisiä kohtaan, mutta opiskelupaikkaan ja töihin ihmisillä on kiire ja siksi hyvä, ettei reitti enää pitäne eikä hidastu. Parannusta toivottavasti olisi tulossa Koskelan liikenteeseen, koska oikeesti ihan Koskelaan pääsee vain tällä bussilla 55 ja sen 1 ainut reitti ei todellisuudessa ole riittävä kyllä kenellekään. Vuorovälejä tulisi tarkistaa, esim. su-aamuisin vuorovälit puoli tuntia!
    Linja 57: Jälkeen itseäni ajatellen...Reitti on pitkä ja ruuhkainen. Itse kuljen aamuisin reittiä Valtimontie- Ruskeasuon varikko..siitä jatkan Espooseen ja kohteeseen pääsen vain yhdellä bussilla,mikä kulkee 20min välein. Bussi 57 on pääsääntöisesti aamulla ns. ruuhka-aikaan aina myöhässä ja tupaten täynnä....Olen kokeillut kaikki vaihtoehdot, mitkä helpottaisi matkantekoa eli lähteä aiemmalla bussilla ja sitten yllättäen se onkin tullut etuajassa, eikä taaskaan natsannut Espoon bussiin ym. Liian monena päivänä olen joutunut koko talven odottelemaan pysäkillä pitkiä aikoja joko Koskelassa tai Ruskeasuolla...ja syynä siis se, että bussi 57 ei ole missään aikataulussa. Loppupäätelmänä siis se, että on todella hyvä lisätä erityisesti ruuhka-ajan vuoroja. 57 voisi kulkea ns. Non-stop-systeemillä, koska linja on niin pitkä ja ruuhkainen.

    Ps. Nythän tätä Koskekaa on jo laajentaa ja varmasti siinä vaiheessa, kun Koskelan uudisrakennus valmistuu, niin nykyinen bussiliikenne ei ole riittävä. Kuitenkin olisi hyvä ottaa huomioon jo nyt asia ja palvella kaikkia ihmisiä tasavertaisesti ja hyvin.

    VastaaPoista
  127. Onko Pohjois- ja Koillis-Helsingin olemassaolo unohdettu kokonaan? Koillisessa on surkeat yhteydet paitsi koillisen kaupunginosien välillä, myös muualle kuin keskustaan. Esim. Heikinlaaksosta länteen täytyy ensin mennä bussilla Puistolan juna-asemalle ja kiertää Pasilan tai keskustan kautta pästäkseen Länsi-Helsinkiin tai Espooseen. Samoin esimerkiksi Vuosaareen matka kestää tunnin kahdella bussilla tai bussi+juna+metro-yhdistelmällä, kun autolla pääsee vartissa.

    VastaaPoista
  128. Minusta matkat lännestä itään ovat ajallisesti vieläkin naurettavia. Puhun pääasiassa Kannelmäki-Tapanila linjasta matkassa kestää helposti välillä päälle tuntikin, vaikka autolla matkustusaika kestää sen alle 15minuuttia. Ei valitettavasti kannusta julkisenliikenteen käyttöön kyseisillä matkoilla.

    VastaaPoista
  129. Linjan 552 lakkauttaminen on aivan järjetöntä! Linjaa käyttävät koululaiset, vanhukset ja työikäiset. Vaihtopakko harvoilla vuoroväleillä liikennöivään toisen linjan bussiin heikentää selvästi poikittaisliikennettä, jota pitäisi ennemminkin lisätä ja pidentää matkustusaikoja.

    VastaaPoista
  130. Koillis Helsinki ei näy kartalla, mutta eipä sieltä ole mitään poikkuttaisyhteyttä sen paremmin länteen kuin itään. Esim Suutarilasta Vuosaareen ajaa autolla 15 Min ja julkisilla 2 vaihdolla 1h 15 Min. Jumboon pääsee suunnilleen samassa ajassa kävellen 40 Min kun bussilla. Malmin sairaalalle on suurimmalla osalla Itä-Helsinkiä vaihdollinen yhteys. Kaikilla jotka ei asu metron varrella 2 vaihtoa.

    VastaaPoista
  131. En oikein ymmärrä 506 suunnitelmaa koukata Viikinmäen kautta. Tuntuu, että suunnitellulla reittimuutoksella halutaan palvella mahdollisimman monia luoden linjasta entistä hitaampi poikittainen yhteys. Keitä tällainen hidas linja oikein palvelee? Esimerkiksi jo nykyisellään yhteys Viikistä Pasilan suuntaan on puuduttava . Myllypuron uusi kampus lisää varmasti matkustajamääriä Viikkiin, Kumpulaan ja Meilahteen, joissa asuu paljon opiskelijoita. Mahdollisimman suora ja nopea yhteys näiden neljän kampuksen välillä olisi tärkeä osa opiskelijoiden ja alueilla työskentelevien liikkumista.
    Viikinmäestä on tällä hetkellä hyvät yhteydet 71:llä keskustan ja Malmin suuntiin ja yhdellä vaihdolla jokaiseen ilmansuuntaan. Jos Viikinmäen yhteyksiä halutaan parantaa esim. itään metrolle, niin miten olisi kokonaan uuden linjan perustaminen?

    VastaaPoista
  132. Kaikkien haukkujen keskeltä kiitos uudesta 52 linjauksesta, jolla saa pohjoisemmasta Pohjois-Haagasta paremman yhteyden Otaniemeen ja länsimetroon kuin nykyisestä 552:sta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Haagalaisena on varmasti helppoa olla siitä mieltä, että muut ”haukkuvat”, kun istutaan siellä kaikkien muiden kaupunginosien linjoilla. Joku Pohjois-Haagalainen jopa oli sitä mieltä, että alueella on liikaa linjoja, melun yms takia.

      Mitä jos kaikki bussilinjat vietäisiin Näyttelijäntieltä pois, olisitko itse silloin vain iloinen ja tyytyväinen, ja kutsutuisit sitä haukkumiseksi, jos joku olisi asiasta tyytymätön?

      Tämä jälkeen, hieno ja positiivinen asia tietysti, jos kyseessä oleva linja helppouttaa sinun liikkumistasi.

      Poista
  133. 57 poikittaisyhteys edelleen suunnitelmassa liian heikko ja vikaherkkä. Tilanne paranisi, jos linja 55 jatkuisi Koskelan sairaalalta Ruskeasuolle reittiä Koskelantie-Hakamäentie. Linjan 57 pahin ruuhka asettuu tälle samalle välille Koskela-Ilmalan seisake, joten 55 jatkaminen Koskelasta vielä eteenpäin Ruskeasuolle poistaisi juuri tämän ruuhakaisimman osuuden ongelman eikä koko 57 reittiä tarvitsisi ajaa esim. 5min vuorovälillä. Nyt suunnitellulla 8 min ruuhkavälillä (57) aamujen linjat ovat edelleen liian täynnä eikä esim. lastenrattailla ole mitään asiaa kyytiin.

    VastaaPoista
  134. Mielestäni 38 poistaminen huonontaa meidän alueen työmatka liikennettä huomattavasti.
    Alue on uusi ja edelleen rakennetaan uutta joten kulkijoita on tulevaisuudessa varmasti enemmän. Tällä hetkellä 38 käyttäjät eivät välttämättä aina ehdi siihen kun menee niin harvoin ja sitten se on juuri muutaman pysäkin päässä Helsingistä missä on melkein puolet halvempi lippu. Luulen että moni käyttää 38 enemmän kun vyöhykehinnoittelu alkaa. Aluetta on kuitenkin markkinoitu myös niin että täältä on nopea päästä palveluihin ja keskustaan. Ei ole siltä kyllä tuntunut kun näitä päätöksiä katselee. Eli aluetta ei ajatella ollenkaan, tämä on kasvava alue ja varmasti suoralle bussi linjalle kysyntää. Itse pidän tuota liittymistä Pitäjänmäessä junaan huonona kun siinä pysähtyy vain A juna, näin talvi aikaan se on monesti peruttu tai myöhässä joten vaihto siihen pidentää työmatkaa. Bussi on ollut paljon luotettavampi. En ymmärrä miksi se linja Uusmäestä jatkettaisiin juuri noin. Toivoisin että tarkastelisitte asiaa 38 kohdalla niin että se palvelisi uusia asukkaita ja meitä ketkä päivittäin kuljetaan täältä Helsinkiin, meitä on varmasti enemmän ja enemmän kun alue valmistuu. Toinen vaihtoehto on sitten koittaa päästä Vihdintieltä suoralla bussilla ja siitä olenkin ollut huolissani kun ollut puhe sitä pitkin menevistä bussien muutoksista.

    VastaaPoista
  135. Suunnitelma kohentaa hyvin Kumpulan kampuksen poikittaisyhteyksiä ja säilyttää yhteydet Oulunkylän terveysasemalle sen aukioloaikoina. Sörnäisten metroasema on niin ruuhkainen että on mukavaa että Kalasataman metroaseman yhteydet pala kerrallaan paranevat. Kiitokset!

    VastaaPoista
  136. Tapaninvainionb yhteyksiin ei ole tässä parannusta edellisten heikennysten tilalle. Yhtään suoraa linjaa keskustaan ei ole ja bussi-juna -yhteys toimii huonosti etenkin keskustasta takaisin, iltaisin ja viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  137. Miksi Maunulassa uudet linjat ajavat ja kääntyvät Pakilan tieltä Maunulan keskustaan, jossa on heti todella ahdas katujen risteys: Rajametsäntie ja Metsäpurontie, nyt jo olemassa olevalle liikenteelle.Kadut Maunulassa ovat ahtaat busseille! Kyllä Maunulan keskustasta pitäisi päästä bussilla edelleen Mäkelänkadulle ilman hankalia vaihtoja.

    VastaaPoista
  138. Voisiko viikonloppuisin kulkevan 553K:n muuttaa normaaliksi 553 reitiksi? Konalaan on perustettu suuri liikuntakeskus Ristipellontie 1:een. Käyttäjät lähinnä lapsia, kun siellä on mm cheerleading sali. Itä-länsisuunnassa Kehää pitkin ei viikonloppuisin kulje busseja, joten kuljetukset tapahtuvat lähinnä henkilöautolla. Kiitos jos tätä voisi vilkaista pöytäkirjan ulkopuolelta

    VastaaPoista
  139. Hei! Linja 53 on parannus edelliseen ehdotukseen vaikkei kulje 51 tapaan enää kotiin asti. Saataisiinko se vielä kulkemaan edes lauantaisin? Viikonloppuisinkin on tarkoitus harrastaa Pirkkolasaa, Maunulassa, Pohjois-Haagassa & Lassilassa.

    VastaaPoista