keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Helsingin poikittaislinjaston luonnos kommentoitavana 9.12. asti!

Helsingin poikittaislinjaston kehittäminen on edennyt linjastoluonnosvaiheeseen. Liikkumiskyselyn vastausten sekä muiden lähtötietojen perusteella olemme laatineet linjastoluonnoksen, jota on mahdollista kommentoida sunnuntaihin 9.12.2018 asti. Kerro mielipiteesi jättämällä kommentti tämän postauksen yhteyteen. Projektiryhmämme paneutuu suunnitelmasta annettuun palautteeseen vielä loppuvuoden aikana, minkä jälkeen pyrimme viimeistelemään linjastosuunnitelman alkuvuodesta 2019.

Poikittaislinjaston kehittämistyö on painottunut alueelle, missä nykytilanteessa liikennöivät linjat 51, 52, 56, 57 ja 552. Lisäksi suunnitelmaluonnoksessa esitetään muutoksia joillekin muille linjoille, jotka liikennöivät suunnilleen Pasilan ja Kehä I:n välisellä alueella. Työssä keskeisenä tavoitteena on ollut löytää ne linjat ja reittiosuudet, joilla voidaan tarjota tiheät poikittaiset yhteydet myös ruuhka-aikojen ulkopuolella. Vastaavasti esitämme luonnoksessa joidenkin nykyisin vaihdottomien yhteyksien muuttamista vaihdollisiksi, jotta käytettävissämme oleva rahoitus riittää tärkeimmiksi arvioimiemme poikittaislinjojen liikennöimiseen tiheällä vuorovälillä joka päivä aamusta iltaan. Vaihdollisiksi muuttuvat yhteydet ovat pääosin melko vähän käytettyjä.

Linjastoluonnoksen laatimisessa olemme käyttäneet apuna muun muassa nykyisten bussilinjojen nousijamäärä- ja kuormitustietoja, ennustetietoja asukas- ja työpaikkamäärien muutoksesta sekä aiemmin syksyllä toteuttamamme liikkumiskyselyn vastauksia. Uusi linjasto voi tulla käyttöön aikaisintaan 2020-luvun alkupuolella, mutta on mahdollista, että muutoksia porrastetaan eri vuosille esimerkiksi Raide-Jokerin rakentamisesta aiheutuvien poikkeusjärjestelyiden takia. Pohdimme toteuttamisaikataulua sekä mahdollista vaiheistusta tarkemmin siinä vaiheessa, kun uusi linjasto on valmis.

Luonnos Helsingin poikittaislinjastosta 2020-luvun alkupuolella


Luonnoksessa lähtöoletuksena on ollut, että runkolinjat 500 (nyk. 58), 510 (nyk. 551), 550 ja 560 sekä linjat 54, 69 ja 553(K) liikennöivät, kuten nykyisin. Luonnoksessa olemme jakaneet linjat kolmeen ryhmään: tiheän vuorovälin linjat, peruslinjat ja Lähibussit. Luonnoksessa esitämme muutoksia linjojen 23, 50, 51, 52, 55, 56, 57, 59, 63, 506 ja 552 reitteihin ja/tai vuoroväleihin ja liikennöintiaikoihin. 

Tiheän vuorovälin linjat


Tiheän vuorovälin linjat liikennöivät arkisin noin klo 5–23.30 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin noin klo 6–23.30. Päiväsaikaan tavoitteellinen vuoroväli on 10 minuuttia arkisin ja lauantaisin sekä 15 minuuttia sunnuntaisin. Ruuhka-aikoina vuoroväli on alle 10 minuuttia suurimman kysynnän linjoilla 57 ja 59. Tiheän vuorovälin linjat yhdistävät keskeisiä joukkoliikenteen vaihtopaikkoja, missä ne tarjoavat sujuvat vaihtoyhteydet esimerkiksi raideliikenteeseen ja runkobussilinjoille. Tiheän vuorovälin linjat palvelevat myös merkittäviä asuin- ja työpaikka-alueita sekä kouluja, oppilaitoksia ja asiointipaikkoja.

Tiheän vuorovälin linjat 52, 56, 57 ja 59.
Tiheän vuorovälin linjat 52, 56, 57 ja 59.
Avaa tästä tarkempi kartta. 

Linja 52 Kannelmäki–Pohjois-Haaga–Huopalahti as.–Munkkivuori–Munkkiniemi–Otaniemi
(Korvaa osittain myös linjan 552)

Linjat 52 ja 552 yhdistetään uudelle reitille Kannelmäestä Huopalahden aseman kautta Munkkiniemeen, Munkkivuoreen ja Otaniemeen. Liikkumiskyselyn perusteella sekä Kannelmäen ja Pohjois-Haagan että Munkkivuoren ja Munkkiniemen suunnasta on tarpeen saada nykyistä paremmat liityntäyhteydet Huopalahden asemalle, missä on mahdollista vaihtaa esimerkiksi lentokenttäjunaan. Munkkivuoressa ja Munkkiniemessä reitti kulkee suoraan Huopalahdentietä, kuten linja 552 nykyisin. Etelä-Haagassa linjan 52 on reitin kattavuuden ja vaihtoyhteyksien kannalta tärkeää kulkea Lapinmäentien ja Vihdintien kautta, mutta reitin sujuvuutta pitäisi saada parannettua nykyisestä esimerkiksi rajoittamalla Huopalahdentien ja Vihdintien välistä läpiajoa Lapinmäentiellä.

Uusi reitti palvelee hyvin myös koulumatkayhteyksiä esimerkiksi Kannelmäestä Munkkiniemeen ja Munkkivuoresta Etelä-Haagaan. Uusi reitti palvelee myös nykyistä paremmin Otaniemen työ- ja opiskeluyhteyksiä sekä liityntäyhteyksiä Munkinseudulta metron varteen. Uudessa, ensi vuonna käyttöön otettavassa vyöhykemallissa esimerkiksi matka Munkkiniemestä Ruoholahteen Aalto yliopiston asemalla metroon vaihtaen on saman hintainen kuin Kampin kautta matkustettaessa.

Linjalta 52 poistuu nykyinen reittiosuus Arabiasta Haagaan, mistä iso on runkolinjan 550 kanssa päällekkäistä. Arabia–Oulunkylä-välillä korvaavana yhteytenä on linja 55, jonka reitti jatkuu Koskelasta Oulunkylään. Arabiasta Kumpulan kautta Käpylään pääsee linjalla 506. Oulunkylän ja Haagan välillä korvaavana yhteytenä on runkolinja 550 (tuleva Raide-Jokeri). Linjan 52 bussit kulkevat nykyisellä reitillään ruuhka-aikoinakin melko tyhjinä, joten vaihdolliseksi muuttuva yhteys koskee melko pientä matkustajajoukkoa.

Linjan 552 reittiosuutta Malmilta Maunulaan korvaa linja 553(K). Linjojen 552 ja 553 kuormitus Malmin ja Maunulan välillä on melko vähäistä, joten linjan 553 kapasiteetti on riittävä tällä välillä. Kaupunkiradan junista on vaihtomahdollisuus runkolinjalle 550 (Raide-Jokeri) Oulunkylässä. Runkolinja 550 toimii korvaavana yhteytenä linjalle 552 muun muassa Oulunkylän ja Huopalahden aseman sekä Oulunkylän ja Otaniemen välillä. Kaupunkiradan junista voi vaihtaa poikittaislinjoihin Pasilassa. Esimerkiksi runkolinja 510 (nyk. 551) tarjoaa korvaavan yhteyden Munkkiniemen, Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Otaniemeen selvästi linjaa 552 tiheämmällä vuorovälillä. Linjan 552 kuormittunein reittiosuus on Eliel Saarisen tien ja Otaniemen välillä, missä jatkossa liikennöi linja 52 tiheällä vuorovälillä ja linjaa 552 laajemmilla liikennöintiajoilla.

Linja 56 Kalasatama (M)–Kumpula–Käpylä as.–Haaga–Kannelmäki

Linjan 56 nousijamäärät ovat kasvaneet viimeksi kuluneen vuoden aikana huomattavasti. Asukas- ja työpaikkamäärät reitin vaikutuspiirissä erityisesti Kalasatamassa ja Postipuistossa kasvavat tulevina vuosina, joten kysynnän kasvu todennäköisesti jatkuu. Linjan reitti ei muutu, mutta linjan liikennöintiajat laajenevat ja vuorovälit tihenevät, jolloin esimerkiksi Käpylässä junaan vaihtaminen sujuvoituu.

Linja 57 Kontula (M)–Viikki–Käpylä–Ruskeasuo–Munkkivuori–Munkkiniemi

Linjan 57 reitti palvelee liikkumiskyselyn perusteella hyvin monien matkustustarpeita. Myös linjan kysyntä on kasvanut, mikä on näkynyt ajoittain täysinä busseina. Suunnitelmaluonnoksen perusvaihtoehdossa linjan 57 reitti säilyy nykyisenä, mutta linjan vuoroväliä tihennetään erityisesti ruuhka-aikojen ulkopuolella. Olemme luonnostelleet linjalle 57 myös joitakin reittivaihtoehtoja, jotka voisivat parantaa linjan yhdistävyyttä entisestään tai nopeuttaa liikennöintiä.

Linja 59 Sompasaari–Kalasatama (M)–Pasila–Ruskeasuo–Pitäjänmäki as.–Konala

Jo nykyisin linjaparina toimivat linjat 50 ja 59 yhdistetään siten, että linjan 50 tarjonta siirretään linjalle 59. Lisäksi linjan 59 reittiä jatketaan Pitäjänmäentieltä Pitäjänmäen aseman ja Konalantien kautta Konalan pohjoisosaan Riukutien kääntöpaikalle. Muutoksen myötä linjasta 59 muodostuu runkolinjamaisen tiheä yhteys, joka yhdistää useita merkittäviä asuin- ja työpaikka-alueita.

Peruslinjat


Peruslinjat tarjoavat yhteyksiä hieman tiheän vuorovälin linjoja harvemmalla vuorovälillä, mutta kuitenkin päivittäin ja laajoilla liikennöintiajoilla. Kuten tiheän vuorovälin linjat, myös peruslinjat liikennöivät arkisin vähintään noin klo 5–23.30 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin noin klo 6–23.30. Vuoroväli on ruuhka-aikoina noin 10–15 minuuttia, päiväsaikaan noin 15–20 minuuttia ja hiljaisimpina ajankohtina esimerkiksi viikonloppuaamuisin noin 30 minuuttia. Peruslinjat palvelevat alueita, jotka jäävät esimerkiksi säteittäisten ja poikittaisten pääreittien väliin tai hieman kauemmas pääreiteistä.

Peruslinjat 23, 55, 63 ja 506.
Peruslinjat 23, 55, 63 ja 506.
Avaa tästä tarkempi kartta.

Linja 23 Rautatientori–Kallio–Pasila as.–Ilmala as.–Postipuisto–Maunula–Pirkkola
(Korvaa osin myös linjan 51)

Nykyiset linjat 23 ja 51 yhdistyvät uudeksi linjaksi 23, jonka reitti kulkee linjan 23 nykyisen reitin mukaisesti Rautatientorilta Ilmalaan. Ilmalasta linjan reitti jatkuu uuden Postipuiston asuinalueen kautta Maunulaan ja edelleen Pirkkolaan. Linjan 23 uuden reitin myötä muodostuu vaihdoton yhteys Vanhan Maunulan alueelta Helsingin keskustaan. Linja 23 palvelee myös ruotsinkielisten koululaisten yhteyksiä Åshöjdens grundskolaan. Linjan 23 uusi reitti korvaa Ilmala–Maunula-välillä nykyisen linjan 50, jonka tarjonta siirtyy linjalle 59. Linja 23 liikennöi myös viikonloppuisin, jolloin yhteydet esimerkiksi Maunulasta ja postikeskuksen alueelta Pasilaan (muun muassa kauppakeskus Triplaan) paranevat.

Linjan 23 palvelu poistuu Ilmalan ja Ruskeasuon väliltä. Korvaavana yhteytenä Pasilasta Ilmalan kautta Ruskeasuolle toimii linja 59, jonka vuoroväli tihenee. Invalidisäätiön yhteys järjestetään linjalla 506, joka kulkee Ruskeasuolle Nordenskiöldinkadun, Reijolankadun ja Mannerheimintien kautta.

Linja 55 Rautatientori–Kalasatama (M)–Arabia–Koskela–Oulunkylä as.

Linjan 55 reitti säilyy Rautatientorin ja Koskelan välillä nykyisenä, mutta linjan reittiä jatketaan Koskelasta Oulunkyläntien kautta Oulunkylään. Reittimuutoksella korvataan linjan 52 poistumista Arabian ja Oulunkylän väliltä.

Päätepysäkki voisi mahdollisesti sijoittua Oulunkylän torille tai esimerkiksi Kustaankartanon alueelle. Linjan liikennöintiaikoihin ja vuoroväleihin ei suunnitella merkittäviä muutoksia. Linja 55 tekee molemmissa suunnissa piston Koskelaan, missä reitti kiertää Juhana Herttuan tien lenkin. Reittimuutos parantaa liityntäyhteyksiä Koskelasta kaupunkiradan junille sekä runkolinjalle 550 (tuleva Raide-Jokeri). Myös paikalliset asiointimatkat esimerkiksi Oulunkylän terveysasemalle helpottuvat.

Linja 63 Kamppi–Ruskeasuo–Ilmala as.–Postipuisto–Maunula–Paloheinä

Linjan 63 reitti siirtyy kulkemaan Ruskeasuolta Hakamäentien, Ilmalan aseman ja uuden Postipuiston asuinalueen kautta Maunulaan ja edelleen Paloheinään. Linja tarjoaa Maunulan ja Postipuiston alueelta yhdessä linjan 23 kanssa tiheän liityntäyhteyden Ilmalan asemalle. Lisäksi linja palvelee yhteyksiä muun muassa Meilahteen. Linjan reitti kulkee Vanhan Maunulan läpi Männikkötietä, jolloin kävelymatkat pysäkille lyhenevät Maunulan eteläosassa.

Linjan 63 reitti poistuu Etelä-Haagan itäreunalta Matkamiehentieltä ja Nuijamiestentieltä, missä korvaavia yhteyksiä tarjoavat Tunnelitietä ja Ilkantietä Haagan läpi kulkevat linjat 40, 41 ja 43 sekä Hämeenlinnanväylää kulkevat linja 42 ja lukuisat seutubussit.

Linja 506 Myllypuro (M)–Viikki–Arabia– Kumpula–Pasila as.–Laakso–Ruskeasuo (Invalidisäätiö)

Linjan 57 vuorovälin tihentyessä linjan 506 reitti siirretään Viikin alueella kulkemaan suoraan Latokartanonkaarta sekä Pihlajiston ja Viikinmäen kautta. Muutos parantaa poikittaisyhteyksiä Pihlajiston ja Viikinmäen alueella sekä tarjoaa nykyistä paremmat yhteydet Viikin lähipalveluihin (muun muassa Prisma ja kirjasto).

Länsipäässä linjan 506 päätepysäkki siirtyy Meilahden sairaala-alueelta Ruskeasuolle Invalidisäätiön kääntöpaikalle. Järjestelyllä korvataan linjan 23 poistuminen Ruskeasuolta. Samalla muodostuu uusi vaihdoton yhteys Pasilasta Mannerheimintielle Laakson ja Meilahden pohjoisosaan. Pasilan suunnasta lähemmäs Meilahden sairaaloita pääsee jatkossa raitiolinjalla 7 sekä runkolinjoilla 500 (nyk. 58) ja 510 (nyk. 551).

Lähibussit


Pienkalustolla liikennöitävät lähibussilinjat täydentävät muun joukkoliikenteen palveluita esimerkiksi pienemmillä sivukaduilla tai alueilla, jotka jäävät pitkän kävelymatkan päähän joukkoliikenteen pääreiteistä. Lähibussilinjojen kysyntä painottuu esimerkiksi asiointi- ja koulumatkoihin, joten linjoja liikennöidään muuta joukkoliikennettä suppeammilla liikennöintiajoilla. Tärkeimmillä lähibussilinjoilla liikennöidään kuitenkin arkisin aamusta alkuiltaan asti sekä lauantaisin päiväsaikaan. Vähäisen kysynnän linjoilla liikennettä on yleensä arkisin päiväsaikaan. Vuoroväli lähibusseilla vaihtelee kysynnän mukaan 20 minuutista kahteen tuntiin.

Lähibussit 33, 36(K) ja 46.
Lähibussit 33, 36(K) ja 46.
Avaa tästä tarkempi kartta.

Linja 33 Riistavuori–Etelä-Haaga–Munkkivuori–Munkkiniemi–Tarvo

Lähibussin 33 reitti jatkuu Munkkivuoren ostoskeskukselta Etelä-Haagan kautta Riistavuorenkujalle. Samalla linjan reitti siirtyy kulkemaan Ulvilantietä Munkkivuoren ympäri, jolloin linja toimii linjaa 52 korvaavana yhteytenä esimerkiksi Munkkiniemen ja Ulvilantien sekä Ulvilantien ja Etelä-Haagan välillä. Linjan reitti kulkee Etelä-Haagassa sijaitsevien koulujen sekä Huopalahden aseman läheltä. Linjaa 33 liikennöidään arkisin noin klo 7–19 sekä lauantaisin noin klo 9–18 pääosin 20 minuutin vuorovälillä. Linjan 33 liikennöinnin lisääminen parantaa joukkoliikenneyhteyksiä myös Vanhan Munkkiniemen alueella tarjoten esimerkiksi nykyistä huomattavasti paremmat asiointiyhteydet Munkkivuoren ostoskeskukselle.

Linja 36(K) Kannelmäki (Kaari)–Lassila–Pitäjänmäki as.–Konala–Malminkartano
Linja 46 Pirkkolan liikuntapuisto–Maununneva–Hakuninmaa–Kannelmäki (Kaari)

Nykyinen lähibussilinja 36 jaetaan kahtia Kannelmäen kohdalta siten, että liikennettä lisätään läntisellä reittiosuudella. Itäinen osuus reitistä saa linjanumeron 46, ja tällä osuudella reitti, vuoroväli ja liikennöintiajat säilyvät nykyisinä. Lisäksi linjan 36 reittiä jatketaan pohjoisessa Malminkartanoon asti. Reittimuutoksella ja lisääntyvällä tarjonnalla korvataan linjan 51 poistumista Malminkartanon ja Pohjois-Haagan väliltä. Linjan 36 lähdöistä puolet tekee Konalassa piston Riukutielle (linja 36) ja puolet Riihipellontielle (linja 36K). Ajoreitti Konalan keskiosassa muuttuu hieman. Linja 36 tarjoaa Malminkartanosta, Konalasta ja Pitäjänmäen pohjoisosasta nykyistä paremmat yhteydet kauppakeskus Kaareen, minne on keskittynyt paljon Luoteis-Helsingin palveluita. Linjan reitti kulkee myös Konalassa kauppakeskus Ristikon kautta.

Linjaa 36(K) liikennöidään arkisin noin klo 6–21.30 sekä lauantaisin noin klo 8–18.30. Vuoroväli on arkisin aamusta alkuiltaan asti noin 20 minuuttia sekä myöhemmin arki-iltaisin ja lauantaisin 30 minuuttia. Linjan vuorovälit mahdollistavat aikataulujen sovittamisen A-junien liikenteeseen, jolloin myös Konalan sivukaduilta muodostuu käyttökelpoinen liityntäyhteys junalle.

Linjan 51 poistumista Konalantieltä korvaa myös linja 59, jonka vuoroväli tihenee ja reitti pitenee Pitäjänmäentieltä Konalaan Riukutien kääntöpaikalle.

Poistuvat linjat


Linja 50
  • Yhdistyy linjaan 59
  • Korvaavat yhteydet Ilmala–Maunula-alueelle linjoilla 23 ja 63

Linja 51
  • Reitin eteläpää yhdistyy linjaan 23, korvaavia yhteyksiä Mäkelänkadun varresta Kallioon ratikalla 1
  • Reitin pohjoispää korvataan lähibussilinjalla 36(K) sekä linjan 59 jatkeella
  • Matkat Pohjois-Haagasta Kallioon muuttuvat vaihdollisiksi esimerkiksi Töölön kautta

Linja 552
  • Yhdistyy linjaan 52, korvaa käytetyimmän reittiosuuden Eliel Saarisen tieltä Otaniemeen
  • Malmilta Maunulaan korvaava yhteys linjalla 553
  • Kaupunkiradan junilta vaihtoyhteydet poikittaisille runkolinjoille Oulunkylässä ja Pasilassa


Linjan 57 reitin alavaihtoehdot


Linjan 57 yhdistävyyttä olisi mahdollista parantaa jatkamalla reittiä idässä Kontulan metroasemalta Mellunmäen metroasemalle (Vaihtoehto A) ja/tai lännessä Munkkivuoresta Leppävaaraan (Vaihtoehto B). Lisäksi reittiä olisi mahdollista nopeuttaa Viikissä liikennöimällä Tilanhoitajankaaren sijaan Latokartanonkaarta (Vaihtoehto C). Pohdimme vielä jatkosuunnittelussa, olisiko joku tai joitakin näistä vaihtoehdoista mahdollista toteuttaa esimerkiksi kustannusten tai terminaalien kapasiteetin puolesta.

Linjan 57 reitin alavaihtoehtoja.
Linjan 57 reitin alavaihtoehtoja.
Avaa tästä tarkempi kartta.

Vaihtoehto A (Mellunmäen jatke)

Reitin jatkaminen Kontulan metroasemalta Kontulantietä Mellunmäen metroasemalle kytkisi linjan 57 runkolinjaan 570 (nyk. 562), joka aloittaa liikennöintinsä Mellunmäestä Hakunilan ja Tikkurilan kautta Aviapolikseen ja Lentoasemalle todennäköisesti syksyllä 2020. Reitin pidennys helpottaisi myös vaihtoyhteyksiä linjalta 57 Kontulantietä ajavalle runkolinjalle 560. Nykytilanteessa vaihtomatka Kontulassa on pitkä erityisesti vaihdettaessa linjalta 57 runkolinjalle 560 Vuosaaren suuntaan.

Vaihtoehto A lisäisi liikennöintikustannuksia arviolta noin 250 000 eurolla vuodessa.

Vaihtoehto B (Leppävaaran jatke)

Linja 57 voisi kääntyä idästä tullessaan Munkkivuoren ostoskeskuksen jälkeen Turunväylälle ja kulkea Perkkaan liittymän ja Etelä-Leppävaaran kautta Leppävaaran terminaaliin. Tällöin linja helpottaisi yhteyksiä Munkkivuoresta Espooseen sekä parantaisi Leppävaaran aluekeskuksen palveluiden sekä työ- ja opiskelupaikkojen saavutettavuutta Helsingin suunnasta. Leppävaara on myös merkittävä joukkoliikenteen vaihtopaikka. Ensi vuonna toteutettava vyöhykeuudistus todennäköisesti lisää matkustusta läntisen Helsingin ja Leppävaaran välillä, kun matkustamisen hinta laskee huomattavasti. Uudessa järjestelmässä matkan voi tehdä nykyisen seutulipun sijaan halvimmalla AB-vyöhykkeen lipulla.

Vaihtoehto B lisäisi liikennöintikustannuksia arviolta noin 800 000 eurolla vuodessa.

Vaihtoehto C (Viikin oikaisu)

Mikäli linja 57 ajaisi Viikissä suoraan Latokartanonkaarta, nopeutuisi matka arviolta noin 3–4 minuuttia suuntaansa nykyiseen reittiin nähden. Oikaisu nopeuttaisi Viikin läpi kulkevia pidempiä matkoja sekä matkoja Viikin vaihtopysäkeille ja Prismalle, mutta pidentäisi kävelymatkoja pysäkille Latokartanon eteläosissa. Toisaalta muutos vähentäisi bussiliikennettä kapealla Tilanhoitajankaarella, missä sitä on nykyisin hyvin tiheästi.

Vaihtoehto C vähentäisi liikennöintikustannuksia arviolta noin 170 000 eurolla vuodessa.

Linjastoluonnoksen tarkemmat kartat avautuvat karttaohjelmaan, kun klikkaat linkkiä. Tässä ohje karttaohjelman käyttöön.

Päivitys 16.11. klo 14:00: Olemme saaneet toiveita kartasta, jossa näkyisivät samassa kaikki linjastoluonnoksen linjat. Tästä linkistä avautuu PDF-kartta, jossa näkyvät kaikki linjat.


Miltä muutokset kuulostavat? Nyt on sinun mahdollisuutesi vielä vaikuttaa, joten kommentoi!

712 kommenttia:

  1. Intiankadun ja Koskelantien risteyksen lähellä asuvalle hieno uutinen, että bussi 56 alkaa kulkea tiheämmin! Bussin 52 poistuminen ei todellakaan vaikuta Arabiaan päin menemiseen, mutta yhteys Oulunkylään katkeaa. Jos bussi 55:n päätepysäkki siirtyy Oulunkylään, niin voisiko vielä harkita, että bussi 55 siirtyisi vanhalle reitilleen ja kulkisi Intiankadun kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Intiankadun ja Koskelantien risteyksestä Oulunkylän suuntaan pääsee linjalla 69. Linja 69 ei voi enää Raide-Jokerin rakentamisen jälkeen ajaa Oulunkylässä Mestarintien kautta Käskynhaltijantielle, joten reitti saattaa siirtyä kulkemaan tällöin linjan 64 tavoin Mäkitorpantietä ja Siltavoudintietä. Tällöin Oulunkylän terveysasemakin osuisi paremmin linjan 69 reitille. Linjan 69 reittiä emme ole tämän työn yhteydessä tarkemmin suunnitelleet, mutta asiaan palataan varmasti myöhemmin, kun Raide-Jokerin rakentamisen suunnitelmat edistyvät.

      Poista
    2. Onko siis 52 linja muuttumassa ennen kuin 69 reitti (ehkä) muutetaan? Miten kumpulalaisten ja käpyläläisten matka omalle terveysasemalle on ajateltu järjestää?

      Poista
    3. Tarkkaa ajankohtaa muutoksille emme vielä tiedä, mutta todennäköisesti linjojen 52 ja 69 muutokset on mahdollista toteuttaa siten, että Käpylästä säilyy koko ajan yhteys Oulunkylän terveysasemalle.

      Poista
    4. 69-linja ei auta kumpulalaisia. Miten matkat neuvolaan, lääkäriin jne. on ajateltu järjestää? Ja onko nyt kuitenkin mahdollisuus, että 52 lopettaa kulkunsa kumpulan ja käpylän kautta oulunkylään ennen kuin 69 alkaisi kulkea terveysaseman ohi?

      Poista
  2. Kumpulan ja Käpylän terveysasema on Oulunkylän terveysasema. Tässä ollaan nyt viemässä 52n myötä yhteyttä omalle terveysasemalle, miten se on otettu huomioon suunnittelussa?

    VastaaPoista
  3. Yhteys Hämeenlinnanväylän ja Maunulan välillä näyttää katkeavan Pirkkolaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämeenlinnanväylältä Maunulaan pääsee runkolinjalla 550, joka muuttuu ensi vuosikymmenellä Raide-Jokeri -pikaratikaksi.

      Poista
  4. Miksi tuo terveysasemabussi Kumpulasta Ogeliin häviää ?

    VastaaPoista
  5. 55 voisi palata vahalle reitilleen ja jatkaa siitä Oulunkylään . Jos 52 reitti muuttuu , Kumpulasta ei pääse terveysasemalle eikä viikonloppuisin esim Haagaan , missä voi vaihtaa Kannelmäen bussiin . Matka-aika jo nyt 1,5 h / suunta vknloppuisin . Esityksessä ei mainita , että 56 alkaisi liikennöidä vkonloppuisin , joten tuskin se on suunnitelmissa ? Tahtoisin myös tietää , miksi liikennesuunnittelu vie aina jotain pois Kumpulasta/ Koskelasta ? Kumpula/Koskela lienee teille kuollut kulma ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esitämme merkittävää palvelutason parantamista Käpylän, Kumpulan ja Koskelan aluetta palveleville linjoille 56 ja 57, jotka olemme linjastoluonnoksessa sijoittaneet parhaaseen Tiheän vuorovälin linjat -kategoriaan. Kaikki tähän luokkaan kuuluvat linjat (52, 56, 57 ja 59) liikennöivät luonnoksen mukaan sekä arkisin että viikonloppuisin tiheällä vuorovälillä, myös 56.

      Myös yhteydet Koskelasta esimerkiksi junaradan varteen paranevat, kun linja 55 tarjoaa yhteyden Kunnalliskodintien, Juhana Herttuan tien lenkin ja Antti Korpin tien pysäkeiltä Oulunkylään.

      Poista
    2. Miten linjan vieminen pois alueelta on "merkittävää palvelutason parantamista"? 57 ei palvele lähibussina kumpulalaisia, eikä 56 koskelaa. Tässä nyt vain hsl kiertelee ja kaartelee, eikä perustele linjojen poistoa millään.

      Poista
  6. Olen todella tyytyväinen linjastoon! Varsinkin 59 jatko Konalaan, 57 nopeuttaminen ja uusi 52 ovat todella tervetulleita muutoksia. Pitäiskö Ilmalassa kehittää vaihtojen sujuvuutta bussien ja junien välillä, nyt kun siellä liikennöi enemmän linjoja?

    VastaaPoista
  7. 52 on ainoa linja, jolla Kumpulasta tai käpylästä pääsee Oulunkylän terveysasemalle. Oulunkylän terveysasemalla taas on näiden alueiden lääkärit, neuvolat, hammaslääkärit jne. Viikon aikana kulkenut matkan kahden lapsen kanssa kolme kertaa. Nyt siis todellako matkasta tulisi vielä vaihdollinen? Ihmettelen suuresti, miten hsl näkee tämän alueen, kun kaikki linjat voidaan täältä viedä. Linja 55 jo vietiin, seuraavaksi yhteys terveyskeskukseen. Eihän joukkoliikennettä pitäisi huonontaa, vaan parantaa.

    VastaaPoista
  8. Siis HSL:llä ei ole selvästikään mitään käsitystä linjan 51 käyttäjistä ja sillä kuljetuista matkoista. Linja on yksi koko Helsingin parhaista ja monipuolisimmista yhteyksistä.

    Siis tällä hetkellä 10 minuutin välein puolen kaupungin läpi kulkeva linja korvataan jollain palvelulinjalla ja Postikeskuksen takaa Pirkkolan urheilupuistolle kulkevalla linjalla, joka ei palvele ketään eikä sitä tule myöskään käyttämään kukaan?

    Toivottavasti ihmiset pitävät asukastilaisuuksissa kovaa meteliä 51:n puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Postikeskuksen, entisen maaliikennekeskuksen ja Ilmalan junavarikon läheisyyteen rakennetaan Postipuiston asuinalue. Samalla rakennetaan myös uusi katuyhteys alueen läpi. Alueen rakentaminen alkanee ensi vuonna. Asemakaava mahdollistaa alueelle lähes 6000 asukasta.

      Poista
    2. 51:n reitti Pohjois-Haagasta Kallioon palvelee muun muassa isoa koululaismassaa. Hekö vaihtavat aamu- ja iltapäiväruuhkassa muihin ruuhkabusseihin? Tämä tulee nähdäkseni olemaan jonkinasteinen ongelma.

      Poista
    3. 51:stä EI saa lopettaa. Tulee turhien vaihtojen lisäksi ongelmia Haagan palveluihin pääsemisessä. Yritetäänkö meitä ohjata kulkemaan vain ostoshelvetteihin?

      Poista
    4. Linjan 51 varrella on myös paljon päiväkoteja Lassilan/Pitäjänmäen/Konalan alueella. Näyttelijäntiellä asuvana menee todella vaikeaksi lapsen päivähoitoon vienti, jos kyseinen linja lopetetaan.

      Poista
    5. Haagasta ei siis jatkossa mitään yhteyttä Kallioon tai Hakaniemeen. Ei mitään järkeä! Ei paljoa lohduta, että Pirkkolasta kulkee linja Kallioon, jos ei ole bussia, jolla kulkea Pirkkolaan asti. Olen tähän asti päässyt työpaikalle järkevästi yhdellä bussilla kohtuullisessa ajassa. Vaihtaminen Töölössä tai usemman vaihdon kautta Maunulan kautta lisää työmatka-aikaa reilusti. Ja tästäkö palveluiden reilusta huononemisesta pitäisi vielä maksaa kuukausittain vyöhykejaon myötä lisähintaa??

      Poista
  9. Linjalla 52 pitäisi päästä Kumpulasta suoraan Oulunkylän terveyskeskukseen. On aika hirveää, jos terveyskeskukseen menevä liikuntarajoitteinen, dementoituva, aistivammainen, kuumeinenlapsen kanssa liikkuva tai vaikka paniikkihäiriöinen potilas joutuu vaihtamaan kulkuneuvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Pohdimme tätä Kumpulan terveysasemayhteyttä vielä suunnitelman viimeistelyvaiheessa, kun olemme käyneet läpi kaikki linjastoluonnoksesta saamamme palautteet ja kommentit.

      Poista
    2. 52 on suora linja Oulunkylän terveyskeskukseen ja neuvolaan myös Arabianrannan asukkaille.

      Poista
  10. Tämä suunnitelma on Kumpulalle ja Käpylälle melkoinen pettymys.

    Jo aiemmin Käpylästä ja Kumpulasta poistui tärkeä linja 55, nyt on poistumassa vielä ainoa yhteys näiden alueiden terveysasemalle Oulunkylään 52:n reittimuutoksella. Varsin paljon heikennyksiä tälle alueelle lyhyen aikavälin sisällä. Aiempi suora yhteys Kalasatamaan myös viikonloppuisin oli monelle asukkaalle tärkeä.

    Toivoisin kovasti että 55 palautettasiin vanhalle linjalleen mutta ilmeisesti suunnitelma Käpylän ja Kumpulan palvelutason osalta on päinvastainen. Surkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpulassa ja Käpylässä kannattaisi lobata lisärakentamisen ja sitä kautta asukasmäärien nostamisen puolesta, niin joukkoliikenteelle olisi enemmän käyttäjiä. Silloin palveluakin saisi enemmän.

      Poista
    2. Kannattaa tutustua Koskelan sairaala-alueen tulevaan muuttumiseen. Kyllä sitä lisärakentamista on tulossa.

      Poista
  11. En pidä muutosideoista yhtään! Minun koulumatkani Kumpulasta lukioon vaikeutuu. Menen 506:lla Viikin normaalikoulun pysäkille. Reitti on sujuva ja helppo. Jos 506:n reitti muuttuu, en pääse enää koulun tienoille. Tiedän, että pääsen 78:lla kouluun, kun kävelen Kustaa Vaasan tielle, mutta se on ihan eri asia, kun nyt olen päässyt niin kätevästi sinne asuinalueeltani. Muutenkaan en tykkää ylittää Kustaa Vaasan tietä, jossa on sattunut paljon liikenneonnettomuuksia. Mitä pienempi lapsi, sitä vaarallisempi reitti on hänelle. 52:n reitin muutos on myös huono. Olen päässyt sillä bussilla Kumpulasta Oulunkylään ja sieltä Tuomarinkylään ratsastamaan, mutta reitin muuttuessa en pääsisi sinne enää yhtä nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommenteistasi. Mikäli linjan 506 reitti muuttuu Latokartanossa linjastoluonnoksen mukaisesti, on Kumpulasta Viikin norssiin mahdollista matkustaa ilman vaihtoa joko linjalla 57 Koskelantieltä tai linjalla 78 Kustaa Vaasan tieltä. Linjan 506 koulua lähin pysäkki on ehdotetulla reitillä n. 650 metrin kävelymatkan päässä. Linjalta 506 olisi myös mahdollista vaihtaa linjalle 57, 78, 79 tai 79B, jolloin koulun päässä olisi mahdollista päästä bussilla perille asti. Joka tapauksessa matka Kumpulasta Viikin norssille on mahdollista tehdä Kustaa Vaasan tietä ylittämättä.

      Kumpulasta on linjastoluonnoksessa yhteys Tuomarinkylään ajaville linjoille 64 ja 611 linjoilla 56 (vaihto Käpylän asemalla) tai linjalla 506 (vaihto Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksessä).

      Poista
    2. Tässä lupailette, että linjalla 57 pääsee Viikin Norssille, vaikka samaan aikaan suunnitelmassa myös hahmotellaan sen siirtymistä oikaisemaan Latokartanonkaaren kautta. Merkittävä huononnus Latokartanoon kulkeville jos kaksi linjaa siirretään.

      Poista
  12. Milläköhän bussilla Kumpulasta ja Käpylästä pääsee terveysasemalle Oulunkylään? Tämä suunnitelma huonontaa edelleen kulkuyhteyksiä. Kuunnellaankohan tässäkään asukkaiden ääntä? Surkeata toimintaa!!

    VastaaPoista
  13. Kumpulasta ja Käpylästä ei tosiaan tällä suunnitelmalla pääse terveysasemalle. Linja 52 on ollut tämä yhteys. Terveysaseman voi vaihtaa TOKI Kalasatamaan, mutta entä neuvola?. Sinnekö aina kävellään?

    VastaaPoista
  14. 52-linjan reittiuudistus on itselleni erittäin huono. Kuljen sillä päivittäin töihin Maunulaan Arabiasta ja uusi reitti poistaa minulta tämän mahdollisuuden. On totta, että linja ei ole kaupungin ruuhkaisimpia, mutta sillä on uskollinen käyttäjäkunta. Toivoisin ainakin, että harkittaisiin uuden linjan pidentämistä edes Maunulaan saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Linjan 55 reitin jatkaminen Oulunkylästä vielä Maunulaan kasvattaisi kustannuksia arviolta noin 300 000 - 400 000 eurolla vuodessa, mikä on paljon saataviin hyötyihin nähden. Arabiasta Maunulaan on jo nykyisinkin tiheä vaihdollinen yhteys linjalta 71 linjalle 550 Viikinmäen pysäkillä vaihtaen.

      Poista
  15. Samaa mieltä usean kirjoittajan kanssa siitä että jo toteutunut linjan 55 muuttuminen ja mahdollinen muutos 52 linjan poistumisesta ovat merkittäviä huononnuksia Käpylä-Kumpulan asukkaille. Monet näillä alueilla asuvat erityisesti suosivat henkilöautottomuutta ja haluavat kannattaa joukkoliikennettä. Käpylään muuton yhtenä syynä oli perhellämme ja usealla tutuillamme juurikin hyvät bussiyhteydet joka suuntaan. Nyt niitä yhteyksiä on jo heikennetty ja linjan 52 poistuminen koskettaa kaikkia ikäluokkia juurikin tuon terveysaseman sijainnin takia.
    liittyen linjan 55 reittimuutokseen:
    - viikonloppuisin ei pääse suoraan käpylästä eikä kumpulasta metrolle eikä uuteen Rediin (56 ei liikennöi viikonloppuisin)
    - 52 miinuksia:
    kulkeminen edes arabiaan asti viikonloppuisin jossa kauppoja ja palveluita (kerran se 55 ei kulje käpylä+kumpulasta eikä 56 liikennöi viikonloppuisin) ei olisi mahdollista
    - kuten niin moni muukin on jo sanonut: oulunkylän terveysasemalle pääsy vaikeutuisi huomattavasti!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Tässä linjastoluonnoksessa esitämme linjan 56 vuorovälin tihentämistä sekä viikonloppuliikenteen aloittamista. Myös Koskelantietä liikennöivän linjan 57 vuoroväliin esitämme tihennystä.

      Poista
    2. Komppaan edellistä kirjoittajaa! Mikä on HSL:n kommentti terveysasema-asiaan? Kumpulassa ja Käpylässä asuvien lähiterveysasema on Oulunkylän terveysasema. Uudessa ehdotuksessa ei ole yhtäkään suoraa bussiyhteyttä terveysasemalle.

      Poista
    3. Keräämme palautetta linjastoluonnoksesta 9.12. asti, minkä jälkeen käymme palautteet läpi ja mietimme mahdollisia muutostarpeita luonnokseen. Tuossa yhteydessä pohdimme varmasti myös Kumpulan terveysasemayhteyttä.

      Pysäkiltä 3077 Intiankatu nousee linjan 52 kyytiin Oulunkylän, Maunulaan, Haagan ja Munkkiniemen suuntaan keskimäärin 1,2 matkustajaa / lähtö ja pysäkiltä 3079 Kumpula keskimäärin 0,8 matkustajaa / lähtö, joten aivan ruuhkaksi tuolla välillä ei kulkijoita ole.

      Poista
  16. Pikku-Huopalahden yhteydet Keilaniemeen ja Kalasatamaan näyttävät nyt sujuvilta. Mutta onko riittävää, että Pasilaan ajaa pohjoiskautta enää vain yksi linja nykyisen kolmen (23, 57, 59) sijaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Huopalahden yhteyksiä Pasilan suuntaan palvelevat luonnoksen mukaisessa linjastossa linjat 57 ja 59 nykyisillä reiteillään, mutta tiheämmillä vuoroväleillä sekä linja 506 Nordenskiöldinkadun kautta.

      Kun linjan 50 lähdöt siirretään linjalle 59, tulee 59:n vuoroväliksi ruuhka-aikoina n. 6 minuuttia ja päiväsaikaan n. 10 min.

      Poista
  17. Kumpulasta poistetaan siis yhteys sekä terveysasemalle että Meilahden sairaalaan?

    VastaaPoista
  18. Älkää nyt ihmeessä siirtäkö 506 päätepysäkkiä ruskeasuolle. Linja on muutenkin hidas ja vuorovälit liian pitkät. Meilahden sairaala-alueella on tuhansia ihmisiä töissä, puhumattakaan potilaista ja omaisista jotka 506 käyttävät. Juuri kun saatiin linja kulkemaan myös sunnuntaisin ettei tarvitse puolta kaupunkia kiertää, niin meinaatte sitten lisätä puoli tuntia lisää työmatkaan/pvä... en tykkää.

    VastaaPoista
  19. Mikä linja korvaa nykyisen 63:n välillä Ruskeasuo-Pirkkola?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskeasuolta Pirkkolantielle pääsee muutamassa minuutissa Hämeenlinnanväylän busseilla, joita kulkee usein. Hämeenlinnanväylän liikenteeseen liittyvistä suunnitelmista kerromme tarkemmin Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelman blogissa https://hameenlinnanvaylavihdintie.blogspot.com/. Mikäli matkasi suuntautuu Hämeenlinnanväylästä katsoen kauemmas itään päin, pääsee Pirkkolantietä tuon matkan tiuhaan kulkevalla runkolinjalla 550, joka muuttuu ensi vuosikymmenellä pikaratikaksi.

      Ruskeasuolta Maunulaan yhteys on linjastoluonnoksessa edelleen 63:lla.
      Ruskeasuolta Haagan suuntaan pääsee linjoilla 40, 41 ja 43.

      Poista
    2. Toivottavasti kysyjällä ei ole jalka- tai selkävaivaa. Vaihto Hämeenlinnanväylän pysäkeiltä alas Pirkkolantielle on nimittäin tosi vittumainen hyväjalkaisellekin, varsinkin talvella portaiden ollessa kehnossa kunnossa.

      Poista
  20. Samaa ihmettelen kuin edellinen anonyymi. Miten pääsen Maunulasta Haagaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maunulasta Haagaan pääsee theällä vuorovälillä liikennöivällä runkolinjalla 550, joka muuttuu 2020-luvun alkupuolella pikaratikaksi. Mikäli matka Haagassa suuntautuu yli kävelymatkan päähän Jokerin pysäkistä, kulkee esimerkiksi Eliel Saarisen tieltä Pohjois-Haagaan päin linjastoluonnoksen mukaan hyvin tiheä liikenne linjoilla 52 ja 56 sekä nykyisillä keskustan ja Haagan välisiä yhteyksiä palvelevilla linjoilla 40, 41 ja 43.

      Poista
  21. Olisi erittäin huono ratkaisu lopettaa linjan 52 yhteys Arabiasta Oulunkylään. Linja on hyvin tärkeä alueen monille lapsiperheille päiväkotikuljetuksissa, pienten koululaisten matkustamisessa (alueen ruotsinkieliset koulut&päiväkodit), sekä yhteydessä terveysasemalle, hammaslääkäriin,neuvolaan ja kirjastoon. Myös kulku Kumpulan alueelta Arabian ostoskeskukselle heikkenee.

    Erittäin kehnoa suunnittelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä linjastoluonnoksessa esitämme Arabian ja Oulunkylän välisen yhteyden järjestämistä linjalla 55, eli Arabian ja Oulunkylän välillä yhteys säilyy. Nykyisellään linja 52 on hyvin vähäisellä käytöllä Arabian päässä. Linjastoluonnoksessa Arabian ja Kumpulan välillä liikennöi edelleen linja 506. Arabian kauppakeskuksen läheisyyteen pääsee linjastoluonnoksen mukaan myös Kalasataman-linjalla 56, joka alkaa liikennöidä nykyistä tiheämmin. 56:lla aloitetaan myös viikonloppuliikenne.

      Poista
    2. 55 ja 506 ei vie Arabiasta ruotsalaiselle koululle.

      Poista
    3. Hei HSL:n suunnittelijat! Itsekin reittiä 52 käyttäneenä kerron vain arkisen havaintoni linjan käyttäjistä: ovat usein Arabian palveluasunnoissa asuvia tuen tarpeessa olevia sekä alueen alakouluikäisiä lapsia, joten he tuskin ovat olleet vastaamassa kyselyihin ja siten linja tietenkin heille äärimmäisen tärkeä! Nyt on tietenkin mietittävä, että "yleinen etu vs yksityinen etu", mutta lapsiasian tarkastelu tulisi ottaa huomioon! Lasten liikkuminen kaupungissa turvallisesti on olennainen osa "maailman toimivin kaupunki" -konseptia, johon strategioissa niin usein viitataan. Arabian alueella itäisen kantakaupungin yksi ruotsinkielinen päiväkoti, ja siis ruotsinkielisiä asukkaita. Heidän koulunsa Käpylässä. Kannattaisi katsoa tätä aspektia kaikkia suunnitelmia tehdessänne-

      Poista
    4. Kumpulasta Kottby lågstadieskolaan osoitteeseen Pohjolankatu 45 pääsee suunnitelmaaluonnoksen mukaan linjalla 56 nykyistä tiheämmällä 10 minuutin vuorovälillä. Arabiasta yhteys on linjastoluonnoksessa linjalla 55, jolla pääsee n. 400 metrin kävelymatkan päähän. Nykyisin linjalta 52 kävelymatkaa on n. 250 metriä eli kävelymatka ei pitene kovin paljon. Arabianrannassa linja 55 palvelee myös Hämeentien pohjoisinta osaa, joten osalla koululaista kävelymatka kodin päässä saattaa vastaavasti lyhentyä. Arabianrannassa on Kottby lågstadieskolan korttelikoulu eka- ja tokaluokkalaisille eli aivan pienimpien arabianrantalaisten ruotsinkielisten koululaisten ei tarvitse kulkea koulumatkaansa bussilla.

      Poista
    5. Hei HSL.
      Tässä toinen ruotsinkielistä Käpylän koulua käyttävä pienen koululaisen vanhempi.
      Myös Pohjois-Oulunkylän koululaiset kärsivät tästä 52:n poisjäämisestä.
      Käskynhalitjantien varrella on paljon matkustajia, joille jää ainoastaan 69 linja joka voisi palvella heitä jatkossa päästääkseen Käpylään.
      Mutta jos nykyisen linjan 69n reitti jää pois Raidejokerin tieltä, ja siirtyy kulkemaan Mäkitorpantietä ja Siltavoudintietä, jää suuri alue ilman sujuvia yhteyksiä Käpylän suuntaan.
      Kyseinen alue on siis Mäkitorpantien pohjoispuolella Kunkinkaankartano-Patola-Ogelin Kuntoutussairaala-akseli.
      Pidentäkää vaikka 55n reittiä vielä hieman pohjoisempaan palveleman tätä poisjäänyttä aluetta, nykyinen suunniteltu päätepysäkki Oulunkylän torille jättää liian ison alueen ilman yhteyksiä.
      HelPoKe Peruslinjojen 400m säde ei riitä läheskään kävelymatkaan.

      T, Yli 1km kävelymatkaa ekaluokkalaisen koulubussin pysäkille?

      Poista
    6. Patolasta Käpylään pääsee myös lähibussilinjalla 603. Senkin reittiin saattaa tulla pieniä muutoksia Raide-Jokerin rakentamisen seurauksena, mutta reitti ja aikataulut voitaneen tarvittaessa sovittaa sellaisiksi, että linja palvelee niitä Käpylään matkustavia ruotsinkielisiä koululaisia, joita normaalit bussilinjat eivät palvele riittävän hyvin.

      Poista
    7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  22. Hei! Linjan 506 muutos Meilahden päässä on täysin toimimaton. Linja 506 on tällä hetkellä ainoa, joka kulkee Meilahden sairaala-alueen pihaan. Se palvelee niin sairaalassa vierailevia omaisia kuin alueella työskenteleviä ja opiskelevia. Vaihto 58:sta 506:een ei ole sujuvaa, eikä kävely sairaala-alueelta Mannerheimintien bussipysäkeillekään. Pasilan kohdalla 58 ja 506 eivät edes pysähdy samalla pysäkillä vaan väliin jää aikamoinen kävelymatka. Kaiken kaikkiaan muutokset 506-linjassa hankaloittavat ja pidentävät monen työmatkaa turhan paljon eivätkä vaihdot eivät ole missään nimessä sujuvia. Ruskeasuolla ei ole samanlaista työ-, opiskelu- ja vierailupaikkojen keskittymää kuin Meilahdessa. On erittäin tärkeää, että Meilahteen on selkeä ja suora linja Kumpulasta. Mielestäni ette voi korvata 506:lla poistettua linjaa 23; miksi se olisi arvokkaampi kuin 506 nykyinen kulkureitti? Olen rehellisesti sanottuna aika hämmästynyt, että olette kokeneet 506 linjan jatkon Ruskeasuolle toimivammaksi. En kokenut tekstissä olevan tarpeeksi perusteluja tälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Pasilan pysäkkijärjestelyt muuttuvat ensi syksynä, kun uusi asema ja joukkoliikenneterminaali valmistuvat. Tällöin bussipysäkit palaavat Pasilansillalle aivan aseman eteen, ja uudessa terminaalissa on vanhaa pysäkkijärjestelyä paremmin tilaa sekä matkustajille että busseille. Uudet järjestelyt helpottavat muun muassa vaihtoja junasta bussiin sekä eri bussilinjojen välillä. Myös ratikkapysäkit tulevat samaan terminaaliin.

      Poista
    2. Hei! Kommentoitte vastauksessanne vain pientä, Pasilaa koskevaa, osaa kommentista. Ette kuitenkaan mitenkään perustelleet miksi poistetaan suora reitti yllämainittuun työ- ja opiskelupaikkojen keskittymään. Tuskinpa Ruskeasuolle matkaa yhtä paljon asiakkaita kuin aamuisin Meilahteen Kumpulasta.

      Poista
  23. Linjan 52 poistuminen Kumpulasta tosiaan pakottaa autottomat kumpulalaiset vaihtamaan Kalasataman terveysaseman asiakkaiksi. Onkohan Kalasatamalla resursseja tähän? Ei sairaana lähde kävelemään kilometrin matkaa Koskelantielle tai vaihtamaan bussia.
    Käytän linjaa 506 päivittäin työmatkoihini Meilahden sairaala-alueelle, ja bussi on ruuhka-aikoina täynnä kaltaisiani! Työmatka-aika pidentyisi tämän muutoksen myötä 10 min, liukkaalla kelillä enemmänkin, jos meidät laitetaan kävelemään Mannerheimintieltä sairaalalle tai vaihtamaan bussia Pasilassa. En tykkää.

    VastaaPoista
  24. Miten pääsee Maunulasta Munkkivuoreen/Munkkiniemeen? 550 kääntyy Vihdintielle, ei auta ranskalaiseen kouluun meneviä lapsia eikä Munkkivuori/Munkkiniemi suunnalla olevia työntekijöitä. 552 on ainakin aamuisin hyvin täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Linjan 552 bussit ovat kuormitustietojen perusteella täynnä lähinnä osuudella Haagasta Huopalahden aseman kautta Munkkivuoreen. Tällä osuudella liikennöi linjastoluonnoksessa linja 52, jonka vuoroväli on 10 minuuttia.

      Matkat Maunulasta Munkkivuoreen muuttuvat luonnoksessa vaihdollisiksi. Linjalta 550 (tuleva pikaratikka) voi vaihtaa esimerkiksi Huopalahden asemalla linjalle 52. Vaihtoehtoinen reitti erityisesti Vanhan Maunulan puolella asuville on kulkea linjalla 63 Hakamäentielle, missä voi vaihtaa linjalle 57.

      Poista
    2. Paloheinä, Pakila, Torpparinmäki alueelta tulee siis kaksi vaihtoa, ensin Maunulassa, sitten uudelleen Huopalahdenasemalla. Työmatkastani (ja muidenkin) tulee yli tunnin kestoinen. Oma auto voittaa ja ympäristö häviää.

      Poista
    3. Jepjep. Meiltä Pukinmäen ja Malmin alueelta kulkee lapsia Maunulan kouluille, ranskalaiseen kouluun ja SYKiin -- ihan muutaman talon säteeltä -- jotka kaikki käyttävät 552:sta.
      Vaihdollinen yhteys erityisesti ala-asteikäisille on huono.

      Poista
  25. Tai siis miten koko Pakila, Paloheinä, Torpparinmäki, Maunula alueelta pääsee Munkkivuoreen/Munkkiniemeen? Kiertämällä Käpylän kautta vai? Hidastaa työmatkoja huomattavasti

    VastaaPoista
  26. 63 linjamuutos ei ole hyvä. 63 bussilla kulkee paljon koululaisia Paloheinästä/Pakilasta/Maunulasta Etelä-Haagan ammattikoululle ja Pohjois-Haagan yhteiskouluun. Samoin työmatkalaisia Etelä-Haagaan. Nyt jo tarvitsee vaihtaa 67 bussista 63 linjaan, mennäkseen Etelä-Haagaan Pakilasta. Jatkossa samaan matkaan tarvittaisiin taas yksi vaihto lisää. 63 reitti on oikein hyvä nykyisellään.

    VastaaPoista
  27. Työmatka Paloheinästä Etelä-haagaan hidastuu todella huomattavasti tällä 63 reittimuutoksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjastoluonnoksessa linjalta 63 voi vaihtaa 10 min välein kulkevalle linjalle 56 Metsäläntiellä.

      Poista
    2. Eihän 56 kulje Etelä-Haagan kautta, vaan Pohjois-Haagan.

      Poista
  28. Kumpulasta ei pääse enää suoraan keskustaan millään bussilla. En tiedä mikä tähän on syynä ja minkälainen käsitys suunnittelijoilla on Kumpulan asukkaista, mutta luulisi edes että yhteydet koko kaupunkia palvelevaan Kumpulan maauimalaan voisi jotenkin taata. Maauimalan parkkipaikka on kesäisin täynnä autoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Kumpulan läpi Intiankatua ei enää linjan 55 viime elokuussa tapahtuneen reittimuutoksen jälkeen kulje bussia keskustaan. Intiankadun molemmista päistä yhteys kuitenkin on. Tiheämmin busseja kulkee Kustaa Vaasan tietä. Koskelantiellä ja Sofianlehdonkadulla liikennöi linja 65. Suunnitelmaluonnoksessa esitämme linjan 56 vuorovälin tihentämistä sekä viikonloppuliikenteen aloittamista, mikä parantaa yhteyksiä Kumpulasta juniin Käpylässä ja metroon Kalasatamassa.

      Poista
    2. 65 on surkea linja epäluotettavuudessaan ja hitaudessaan. 55:n poistaminen kumpulasta ja käpylästä on aivan valtavan suuri huononnus. 65:tta on usein vaikea saada näkymään jopa hsl:n omassa reittioppaassa sillä linja on niin paljon hitaampi kuin kilometrin kävely pääväylien bussipysäkeille. Kilometrin matka toimivalle bussiyhteydelle tuntuu näin tiiviillä ja keskeisellä alueella aivan liian pitkältä matkalta. Voisittekohan mitenkään palauttaa 55:n takaisin? Se oli ainoa järkevä linja alueelta hakaniemeen ja keskustaan.

      Poista
  29. Miksi kaikki tämä vaikuttaa pahiten Kumpulassa ? 55 reitti meni ensin ( ei linjaa keskustaan ) , nyt tämä 52 muutos vie linjan Oulunkylän terveysasemalle , vaihtoyhteyden pohjoisen linjoille ja 506 :lla ei pääse Meilahteen . Tämäkö oli tarkoitus ? Se, ettei Kumpulasta pääse järkevästi mihinkään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Suunnitelmaluonnoksessa linja 56 tarjoaa Kumpulasta hyvät yhteydet 10 minuutin vuorovälillä mm. metroon Kalasatamassa ja lähijuniin Käpylässä. Käpylän aseman kohdalla on myös mahdollista vaihtaa Tuusulanväylän suunnan busseihin.

      Poista
    2. Miten nämä koko ajan lisääntyvät vaihdot parantavat matkustuskokemusta , kun jo nyt mihin tahansa menoon on varattava tunti suuntaansa ? Lisäksi tarjoatte runsaasti liikuntaa , mikä jättää huomiotta ikääntyvät ja alentunesti liikuntakykyiset . Pelkästään keskustaan meno jo nyt vaatii vaihdon , kaikki muut menot vähintään 2 . En näkisi parannuksena .

      Poista
    3. Miksi ideana on se ettei Kumpulasta pääse enää mihinkään vaihtamatta? Matka-ajat hidastuvat koko ajan valtavasti kun alueen kaikki suorat bussiyhteydet siirretään muualle.

      Poista
  30. "Pasilan suunnasta lähemmäs Meilahden sairaaloita pääsee jatkossa raitiolinjalla 7". Nykyisen HSL:n reittioppaan mukaan raitiolinja 7 ei käy lähelläkään Meilahden sairaala-aluetta. Onko raitiolinjan reitti jälleen muuttumassa? Sairaalakeskittymä on tuhansien työssäkäyvien ja sairaalassa asioivien kohde. Vaihdottomat 506 yhteydet ovat välttämättömiä, ruuhka-aikoina vuorovälit kaipaisivat tihentämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun muistaakseni joskus 2020-luvulla rakennetaan 7:lle kääntöpaikka meilahden sairaala-alueelle

      Poista
    2. Juuri näin, linjalle 7 rakennetaan uusi päätepysäkki Rosina Heikelin puistoon Tukholmankadun ja Haartmaninkadun risteyksen ympäristöön.

      Poista
    3. Kävin katsomassa suunnitelmaa. Vau! Kymmenen vuotta Tukholmankadun bussipysäkeillä seisottuani odotan kiinnostuneena, miten yhteen kaupungin ahtaimmista ja ruuhkaisimmista risteyksistä saadaan mahtumaan raitiolinja 7 päätepysäkki ja kahdensuuntaiset pyörätiet! Postimerkin kokoinen Rosina Heikelin puistokin kunnostetaan. Toivottavasti Reijolankadun parannustyöt ovat valmiina, kun Tukholmankatu jälleen avataan. Pääsy sairaala-alueelle taitaa raitiolinjan vaatimissa muutostöissä olla vielä nykyistäkin haasteellisempaa.

      Poista
  31. Aloitteleva insinööri15. marraskuuta 2018 klo 11.06

    Näen nykyisissä suunnitelmissa vanhaa silmää, laittaa taas yksi linja lisää kiertämään Kannelmäen Pelimannintien kautta. Kannelmäen toisellakin puolella on asukkaita, etenkin kun vanhan ostoskeskuksen remontti alkaa valmistua, minkä yhteydessä asukkaitakin tulee lisää osoitteeseen Vanhaistentie 1. Suunnitelmien 52 ja 56 tulisi siirtää Kantelettarentien kautta joko Kannelmäen asemalle tai mahdollisesti jonnekkin pidemmälle?

    Radan toista puolta palvelevat jo 36, 41 ja 43. Jotka vieläpä kulkevat 36:sta lukuunottamatta sunnuntaisinkin. Lisäksi Kannelmäki länsi-puolella rakennettu alue jatkuu pisimmilläänkin vain 500 metrin päähän asemasta. Itä-puolella on kerrostalojakin on 800 metrin päässä, minkä lisäksi Maununnevan asuinalue on kasvanut lähes Kannelmäen kylkeen. Ei ole perusteltua sijoittaa useampaa bussilinjaa alueelle, josta on loistavat tiheät junayhteydet. Toisaalta Hämeenlinnanväylän linjat ovat lähes runkomaisia, mutta välimaastoon jää suurinosa vanhaa Kannelmäkeä. Aluetta palvelevat yksinomaan 42 ja 43, joista jälkimmäinen Kanneltien pohjoisosia sekä Runonlaulajantien aluetta heikosti pitkien kävelyiden ja hitaan matka-ajan vuoksi. 42:n nykyinen liikennöinti taas päättyy jo klo 23 aikaan. Reitin varrella asuu paljon asukkaita, ajettiinhan kyseistä linjaa (ilman Maununnevan kiertoa) aikoinaan nivelbusseillakin.

    52:n suunniteltu reitti ei Kannelmäen osalta palvelisi kovinkaan monia. Linja lähtee juna-aseman tuntumasta, koukkailee Huopalahden asemalle, jolla välillä junan valitsee varmasti hyvin monet. Vai tarvitaanko junan kanssa kilpailevia linjoja lisää?

    36:n nykyinen koukkaileva reitti on hidas eikä linjaa käytä kuin huonosti kävelevät, pääosalla reitistä kävellen pääsee lähes mihin kohtaa vain reittiä puolessa tunnissa, suhteellisen suppean liikennöinti alueen sisällä. Sitä ei voi edes pitää potenttiaalisena yhteytenä Kannelmäessä asuvana.

    Yhteyttä Kannelmäen ja Kallion välillä ei varsinaisesti ole tällä hetkellä eikä suunnitelmissakaan, mutta ennen pisara-rataa siihen yhteyden tuovat vaihdot raitiovaunuun Meilahdessa tai Arabiassa.

    Kannelmäki-Konala yhteys pysynee jatkossakin pääosin kävelynä, osasta Kannelmäkeä myös kävely 37:lle Malminkartanoon on käyttökelpoinen yhteys esimerkiksi kauppakeskus Ristikolle.

    Kauppakeskus Kaarella on myös varmasti paljon asiakkaista Lassilan alueella. Tulisiko Vanhaistentien ja Kanneltien alueilta kulkeva suoraa Kantelettarentietä kulkeva bussilinja Lassilaan harkintaan? Vaihto keskustan suunnan juniin voisi olla jopa nopeampi ja lyhyempi kävelyinen kuin nykyinen vaihto Kannelmäen asemalta. Jos linjaa ei haluaisi jatkaa pidemmälle se voisi toimia liityntälinjana esim. #48 Pohjois-Haagan asema - Kaari - Kantelettarentie - Kannelmäen ostoskeskus - Vanhaistentie - Kanneltie - Kalannintie (tai Hakuninmaa). Samalla myös vaihtoyhteys Vantaan puolen busseille/busseilta paranisi.
    Kyseisen linjan voisi myös ulottaa tarvittaessa Pohjois-Haagan asemalta edelleen Pitäjänmäelle ja Konalaan jolloin saataisiin lisää yhteyksiä, sekä 59:n ulottamista Konalaan asti voidaan harkita uudelleen. Yhteyksiä syntyisi siis ainakin:
    -Vantaan Hämeenlinnanväylän linjoille vaihtoyhteys Kannelmäestä
    -Kanneltien ja Vanhaistentielle
    -Nopea yhteys Kannelmäen (Huom. ei aseman seudun, jota palvelee juna) ja Pohjois-Haagan aseman sekä Lassilan asuinalueen välille, tämän kautta myös liityntä junalle Kannelmäen itäosista nopeutuisi
    -Konala-Lassila yhteys säilyisi
    -Uusi puuttuva yhteys Kannelmäki-Konala syntyisi

    VastaaPoista
  32. Toukolan, Kumpulan ja Käpylän alueen oma terveysasema on Oulunkylässä (https://www.hel.fi/helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut/terveysasemat/terveysasemien-yhteystiedot/terveysasemat-kaupunginosittain). Ainoa sinne liikennöivä linja näiltä alueilta on 52, ja nyt se ollaan viemässä pois!

    VastaaPoista
  33. Asun Käpylässä ja käytän linjaa 52 paljon vaihtaakseni Hakaniemeen kulkevaan 55:een. Se on arjessa todettu paljon nopeammaksi kuin kiemurteleva ja hidas 65, jolla on vaikeuksia pysyä aikataulussa. Nyt valitettavasti tämä mahdollisuus viedään pois. Olisiko mahdollista palauttaa 55 vanhalle reitilleen? Alueen palvelutaso tärkeään Hakaniemeen on heikentynyt aivan valtavasti.

    VastaaPoista
  34. Linja 51 säilytettävä! Erittäin tärkeä poikittaislinja vanhuksille sekä nuorille. Pitäjänmäestä tärkeää päästä suoralla yhteydellä Maunulan Lukioon, Pirkkolan, uurnalehtoon, Mäkelänrinteen uintikeskukseen ym Hakaniemen halliin. Kaikki eivät voi matkustaa monella linjalla tai terveytensä puolesta pysty helposti vaihtamaan linjalta toiselle. 51 reitti on pitkä, mutta palvelee monia!

    VastaaPoista
  35. Olen todella pettynyt suunnitteluun. Arabian alueen asukkaiden palautteen vuoksi Kumpulasta ja Käpylästä vietiin tärkein linja niin kiireisellä aikataululla, ettei asukkailla ollut aikaa vaikuttaa tai antaa palautetta, vaikka Arabian asukkaiden vuoksi suunnitelmaa käytiin läpi monesti ja lopputulos tehtiin puhtaasti Kumpulan ja Käpylän palvelutason kustannuksella. Miksi ei kuulla niitä, joilta linjoja viedään? Asukastilaisuuksiakaan ei alueella järjestetä, miksi? Kohtelu on todella epäreilua ja taas meiltä viedään yksi linja. Enää ei pääse terveysasemalle eikä Hakaniemeen. Olen todella pettynyt HSL:n asuinalueita eriarvoistavaan päätöksentekoon.

    VastaaPoista
  36. Miten vaihtojen lisääminen yhdestä kahteen tai jopa kolmeen palvelee matkustajia? Vaikka linjan aikataulu olisi 10 min välein niin 40 min matkasta vaihtoineen tulee vähintään tunti. Bussista vaihto junaan tai metroon ei tapahdu samalla pysyäkillä, liikuntaongelmaisilla matka-aika kasvaa vieläkin enemmän tai matka jää tekemättä. Esim. vaikka Paloheinä-> Munkkiniemi. Ei pikaraitiotie ratkaise tätä vaihto-ongelmaa.

    VastaaPoista
  37. Voisiko 56:n jatkaa Hakaniemeen asti? Osuudelle tulisi varmasti paljon käyttäjiä. Parempi vielä, jos 56 jatkaisi Rautatientorille asti. Vaihtoehtoisesti 55:n voisi palauttaa vanhalle reitilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos ehdotuksestasi. Linjan 56 jatkaminen Hakaniemeen tai Rautatientorille kasvattaisi merkittävästi kustannuksia, mutta lisäisi bussiliikennettä sinne, missä matkustajia kulkee nykyisilläkin linjoilla 16 ja 55 aika vähän. Helsingin asukasluvun kasvaessa nopeasti pyrimme suuntaamaan mahdolliset lisäeurot sinne, missä kysyntää lisävuoroille on kaikkein eniten.

      Poista
  38. Tässä kun lukee HSLn vastauksia niin ratkaisu kaikkeen näyttää olevan linjan vaihto vähintään kerran useimmiten kaksi kertaa? Eikö joukkoliikenteen helppous ole se miten suosio kasvaa. Nyt tällä ehdotuksella lisätään vain yksityisautoilua. Jos linjaa pitää vaihtaa kaksi kertaa, matka-aika kasvaa huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun työmatkaani tuli tänä syksynä taas yksi vaihto lisää eli nykyään matkustan neljällä välineellä. Uuden suunnitelman mukaan pääsen tulevaisuudessa jälleen kahdella vaihdolla, mutta matka-aika kasvaa 15-20 minuuttia. Itäsuunnan liikennettä on pätkitty ja kurjistettu urakalla ja sama suuntaus näkyy jatkuvan. Matkaa niukat 15 km ja uudistuksen jälkeen aikaa tähän kuluu 1 h 20 min. Mahtavaa, nyt selviän tunnissa.

      Poista
  39. Miksi ihmeessä 63 vietäisiin pois kulkemasta Pirkkolan ja Haagan kautta keskustaan? Tämä on ollut varsin toimiva linja kun tarve mennä Pirkkolan liikuntapaikoille tai Etelä-Haagaan/Kivihakaan. Tämä vaihdos aiheuttaisi vain lisää vaihtoja nykyiselle käyttökelpoiselle yhden linjan reitille. Matka-aikakin varmasti tuolla muutoksella pitenisi. Eli taas saadaan yksi oman auton käyttäjä lisää.

    VastaaPoista
  40. Linjastoluonnos vaikuttaa erittäin hyvältä! Olen todella tyytyväinen Munkkiniemen alueen muutoksiin erityisesti juuri linjan 52 suhteen, joka nyt tarjoaisi laadukkaan yhteyden Huopalahden asemalle Espoon ja Vantaan suunnan juniin – ja vaikkapa kauppakeskus Kaareen. Uudistuksella yhteydet Munkinseudulta raideliikenteen verkostoon alkavat nyt olla hyvällä tasolla.

    Linjan 57 kehittämisen osalta sen jatkaminen Leppävaaraan on mielestäni päällekkäistä kehitystä tulevan linjan 502 vuorovälin tihentämisen kanssa (Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma). Lisäksi Munkkiniemen aukion vaihto Otaniemen-Lehtisaaren suunnasta (runkolinjat 500, 510) eivät enää kytkeytyisi linjaan 57.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. linjalta 52 on helppo vaihtaa linjaan 57 hupalahdentiellä tässäkin suunnitelmassa.

      Poista
  41. Linjalle 52 ehdotettu reitti Kannelmäessä lisättynä 56:n liikenteen tihentämisellä toisi Pelimannintielle ja Klaneettitielle ylikapasiteettia. Voisiko 52:n reitin linjata Kannelmäessä suoraan Kantelettarentietä ostarille ja sieltä Kanneltien ja Soittajantien kautta Kannelmäen aseman päätepysäkille? Vanhassa Kannelmäessä asuvat saisivat suoremman bussiyhteyden Haagan suuntaan, mikä saattaisi vähentää 43:n kuormitusta vanhan Kannelmäen ja Haagan välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Pohdimme asiaa jatkosuunnittelussa.

      Poista
  42. Kannatan 56-linjan liikennöintiä myös viikon vaihteissa sekä ehdotusta, että 55 kulkisi Intiankatua.

    VastaaPoista
  43. Paras muutos olisi ehdottomasti palauttaa linja 55 vanhalle reitilleen. Voisiko tätä harkita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, parasta olisi, jos linja 55 palautettaisiin vanhalle reitilleen!

      Poista
    2. Hei, ja kiitos kommentistasi. Linjan 55 matkustajamäärät ovat kasvaneet elokuussa tapahtuneen reittimuutoksen jälkeen, joten emme ainakaan tässä vaiheessa suunnittele reitin palauttamista Intiankadulle.

      Poista
  44. Jos sekä linja 52 että 69 lakkaavat kulkemasta Käskynhaltijantietä, häviää Maunulasta ja Patolasta yhteys Käpylään ja Arabiaan. Mm. monet lapset ja nuoret kulkevat soittimineen ko. linjoilla Käpylän musiikkiopistoon ja Arabian Pop-Jazz-konservatorioon.

    VastaaPoista
  45. Jouduimme jo lopettamaan lapsen harrastuksen kesken kauden 55:n reittimuutoksen vuoksi, nyt 52:n muutoksen johdosta lapsen pitää lopettaa myös soittoharrastus, kun pääsy Arabiaan alueeltamme loppuu. Poukkoilevaa ja eriarvoistavaa päätöksentekoa, joka on hankaloittanut meidän arkeamme valtavasti. Kohta täytyy varmaankin ostaa auto, vaikka muutimme alueelle juuri hyvien joukkoliikenneyhteyksien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Kuvailusi perusteella asutte 55:lta poistuneen reittiosuuden varrella eli todennäköisesti matkat Arabiaan onnistuisivat jatkossa linjalla 506, joka ajaa Kumpulan läpi Intiankatua kuten linja 52.

      Poista
  46. HIeno suunnitelma. Linja 57 Leppävaara- mellunmäki. on todella hyvä. itse käyttäisi linjaa kun asiaa Leppävaaraan.
    Linjan 52 kannattavuus epäilyttää kyllä.
    linja 50 lopettaminen on huono , se muuttaa maunulan ja kalsataman yhteydet vaihdollisiksi, joka on huono , jos aattelee Rediin pääsyä.
    linjan 506 kierto viikinmäen ei lisää ainakaan houkutelevuutta mitä sillä on nytten , enkä myöskään kannata linja 57 siirtoa sinne.
    Linja 59 reitti on todella hyvä olisi rietin jatko linja 51 nykyiselle kääntöpaikalle mahdollista saisi vihdintien busseille hyvä vaihdon. myöskin kannelmäen kaareen jatko olisi , nythän häviään välit konala - hämeenlinnanväylä väli. Ruskesuo -pasila tihnee vaan yhteen linja joka ehkä huono , jos haluaa pasilaan riippuu tietysti vuoroväleistä.
    Kalasatamaan olisi hyvä päästä,niin Kannelmäestä Maunulsta ja Malmilta, jotta rediin pääsisi mahdollisimman monesta suunnasta. Linja 23 ja 17 voisi yhdistyä yhdeksi linjaksi , mutta sen jatkoa Naunulaan en pidä hyvänä , koska Linja 50 Maunula -kalasatama välio häviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotus 59 jatkamisesta Vihdintien yli on hyvä. Se parantaisi erityisesti vaihtoyhteyksiä Vihdintien linjoille ja toisi myös paremmat yhteydet Konalan teollisuusalueen työpaikoille.

      Poista
    2. Miksei hsl ole tutkinut linjan 57 jatkamista Kotikunnontielle? Jolloin linja 94A voisin tarjota Paremmat molempiin suuntiin yhteydet kurkimäkeen kontulasta.
      Jatko Leppävaaraan olisi todella hyvä jopa suotavaan!!
      Hsl voisi miettiä Huopalahden asemaa tai Pasilaa enemänkin Lännen ja Pohjoisen alueen liityntä paikkana. Vähän niin kuin ootte tehneet Malmista koilisen liikenteen muuttuessa.

      Poista
  47. Maunulalaiselle 23 ja 63 näyttävät lupaavilta!

    Oletteko harkinneet 23 linjan siirtämistä Viipurinkadulta Aleksis-Kiven kadulle, näin pohjoisesta pääsisi hieman lähemmäs Teollisuuskadun työpaikkoja ja matka-aikakin voisi lyhentyä?
    Onko teillä julkaista simuloituja aika-arvioita?
    muutoksia vastaanottaessa olisi mukava kuulla konkreettisia numeerisia lukemia (lyhempi vuoroväli, säästetyt minuutit esimerkkipysäkeiltä jne)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kysymyksistäsi. Tässä yhteydessä emme ole pohtineet linjan 23 reitin siirtämistä Aleksis Kiven kadulle. Pasilan asemalta pääsee Aleksis Kiven kadulle ensi syksystä alkaen ratikka 9:n lisäksi myös runkolinjabusseilla 500 ja 510.

      Poista
  48. Linja 55 numero pitää muuttaa linja72ksi. 50 sarja linjat ovat poikittaislinjoja

    VastaaPoista
  49. Konalan ja Pitäjänmäen asukkaille linja 51 elintärkeä suora yhteys moneen kohteeseen. Täällä kun ei ole uimahallia eikä muitakaan palveluita niin ette voi viedä bussilinjaa joka vie meitä palveluiden äärelle!! Mäkelänrinne .uurnalehto.kulttuuritalo.hakaniementori ym ym !! vanhukset tarvitsevat yhteyksiä ilman vaihtoja.

    VastaaPoista
  50. Miten pääsee Mäkelänkadulta Käpylästä Maunulaan kun 51 ei menekään sitä kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjat 66 ja 67 kulkevat jatkossakin nykyistä reittiään. Vanhan Maunulan läpi Männikkötietä vaihdotonta yhteyttä ei ole, eli tuolle alueelle kävelymatka pitenee tai edellyttää vaihtoa Pakilantiellä linjalta 66/67 linjalle 23/63.

      Linjat 23 ja 63 tarjoavat suunnitelmaluonnoksessa Vanhan Maunulan asukkaiden kovasti toivoman vaihdottoman yhteyden Männikkötien ympäristöstä keskustaan.

      Poista
  51. Hei, 69:n ja 65:n tarjoaminen ratkaisuksi oikein mihinkään on kyllä sillä tavalla heikkoa että kokemuksen mukaan niiden kyky tulla pysäkille arvioituun aikaan on tosi huono. Sekä myöhästymisiä, että vielä paljon vakavammin usean minuutin etuaikaisuuksia on jatkuvasti. Ne ovat ihan hyviä välineitä keskustasta lähtiessä mutta toiseen suuntaan epäluotettavia.

    56:n tihentyminen ja laajeneminen on hyvä, vaikka sen olisi pitänyt olla voimassa heti 55:n poistamisen kanssa koska se poisto heikensi palvelutasoa merkittävästi. Nyt se tulee sitten toivottavasti edes joskus. Toki se ei korvaa sitä että suoraa yhteyttä keskustaan kumpula-käpylän-koskelan alueelta ei ole lukuunottamatta sitä epäluotettavaa ja todella hidasta 65:ttä

    Mutta tuo 52. Matka-aika ja vuoroväli arabiaan kasvavat kun jäädään 506:n varaan (joka myöskin on välillä epäluotettava). Toki jotain sentään jää. Toiseen suuntaan eli alueen määrätylle terveysasemalle ei jää yhteyttä mikä on jotenkin ihan älytöntä koordinaation puutetta että tällaista ehdotetaan. Matka on niin lyhyt että vaihto jossain Käpylän asemalla junaan tai muuta on ihan naurettavaa.

    Muutenkin pelkästään vaihdollisten yhteyksien tarjoaminen heikentää laatutasoa merkittävästi kun matka-aikaa ei pysty hyödyntämään esim työntekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjalla 52 tehdään arkipäivässä alle 20 matkaa Kumpulasta pysäkeiltä "Kumpula" ja "Intiankatu" Arabian suuntaan. Nämä matkustajat (keskimäärin n. 0,3 / lähtö) mahtuvat varmasti 506:n kyytiin.

      Poista
  52. Pääosin ehdotus näyttää oikein hyvältä. Erityisen hyvää on vahvojen linjojen tiheämmät vuorovälit ja laajennetut liikennöintiajat. Erityisesti poikittaislinjoilla on tärkeää, että vuorovälit ovat lyhyet, jotta vaihdot säteittäisistä linjoista sujuisivat ilman pitkiä odotusaikoja. Toinen maininnan arvoinen parannus on Vanhan Maunulan ja Postipuiston parantunut joukkoliikennetarjonta.

    Suunnitelmassa on kuitenkin muutama ongelma:

    - Etelä-Haagan itäosien tarjonta heikkenee huomattavasti jos 52 ja 63 siirretään pois sieltä. Erityisesti Nuijamiestentien lähellä olevista taloista on varsin pitkä matka 40:n pysäkeille. Voisiko harkita jonkun Hämeenlinnanväylän linjan siirtämistä Nuijamiestentielle Metsäläntieltä etelään (esim. 42 tai 43)? Yksi vaihtoehto olisi myös, että Hämeenlinnanväylälle rakennettaisiin uusi bussipysäkki Laajasuontien kohdalla olevan ylikulkusillan kohdalle.

    - Pirkkolantien poikittaisliikenne on ilmeisesti tarkoitus hoitaa kokonaan 550/Raide-Jokerilla? Raide-Jokerin valmistuttua tämä voisi varmasti toimia. Mutta tällä hetkellä 550 ylikuormittuu vähintään ruuhka-aikoina jos suuri osa 51:n, 52:n, 63:n ja 552:n matkustajista siirtyisi siihen. Eli ainakaan kaikki tämän suunnitelman muutokset Pirkkolantien linjoille ei voi tehdä ennen kuin Raide-Jokeri otetaan käyttöön.

    - Kumpulalaisten terveyskeskusmatkoille täytyy löytää jonkun vaihdottoman ratkaisun. Joko Intiankadulle pitäisi siirtää joku Oulunkylään ajava linja tai sitten Sote-toimialan pitäisi ohjata kumpulalaiset Kalasataman terveyskeskukseen. Yksi vaihtoehto voisi olla vaihtaa 55:n ja 56:n reitit päittäin Käpylän ja Hermannin välillä. Eli 56 ajaisi: ...Kullervonkatu-Pohjolankatu-Kunnalliskodintie-Koskelantie-Hämeentie-Kustaa Vaasan tie… ja 55 ajaisi: ...Oulunkyläntie-Käpyläntie-Intiankatu-Väinö Auerin katu-Gustaf Hällströmin katu-Pietari Kalmin katu-Kustaa Vaasan tie… Joskin silloin pitäisi kyllä Juhana-Herttuan tien liikenne hoitaa jollain toisella linjalla koska muuten poikittaismatkat 56:lla Kalasatamaan ja Kumpulan kampukselle pidentyisivät liian paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä ainakin minua on jo ohjattukin Kalasatamaan. Minusta se on huomattavasti järkevämpi paikka asioida kumpulalaiselle. Siirryin Koskelan neuvolan lopettaessa Vallilan neuvolan asiakkaaksi, ja jatkossa käyn Kallion perhekeskuksessa, kunhan se valmistuu.

      Poista
  53. Hei! Kuljen töihin Lehtisaaresta Kustaankartanolle linjalla 552. En ihan saa kiinni, minkälaiseksi tuo matka muuttuisi? Kaksi vaihtoa? Mikä olisi suositeltu uusi reitti uusilla ehdotetulla linjoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi matka onnistuu yhdellä vaihdolla: 52:lla Lehtisaaresta Huopalahden asemalle ja sieltä 550:lla/Raide-Jokerilla Kustaankartanolle.

      Poista
  54. Linja 51 on erittäin tärkeä Pitäjänmäeltä Pirkkolan urheilupuistoon (mm. nuorten harrastuksia on siellä paljon ja kesällä myös uintipaikka), Mäkelänrinteen uimahallille, Vallilaan, Kallioon, Hakaniemeen... on erittäin hyvä linja ja poikittaisista eniten perheemme käytössä, toivon todella että se säilyy!

    VastaaPoista
  55. Voisiko Linja 59 Teollsuusadun sijaan mennä Mäkelän katuapitkin Kalasatamaan? toisi hyvä vaihdon mäkelänkaden linjoille kalasatamaan ja samalla säilyisi konala- mäkelänkatu opiskelioille ja. Jomman kumman runkolijoista 500 tai 510 voisi kulkea suoraan Teollisuuskatua pitkin. niin Pasila - Teollisuuskatu väli säilyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Teollisuuskadun ympäristö on yksi Helsingin tärkeimmistä keskustan ulkopuolella olevista työpaikka-alueista. Linjan 59 reitti palvelee työmatkayhteyksiä tälle alueelle sekä idän että lännen suunnasta. Alueen kysyntä on niin suurta, että runkolinjat 500 ja 510 eivät riittäisi korvaamaan linjan 59 poistumista Teollisuuskadulta.

      Poista
  56. Pihkapuiston koulussa Malminkartanossa on alueelliset erityisopetuksen luokat, johon oppilaat tulee haagasta, lassilasta, pitäjänmäestä, konalasta ja kannelmäestä. Millä he menevät uudistuksen jälkeen kouluun? Aika kallis uudistus opetusvirastolle tämä

    VastaaPoista
  57. Ensin vietiin lapsen suora yhteys treeneihin Arabiasta Malmille bussilla 74. Nyt viedään jälleen yhteys toiseen harrastuspaikkaan Arabiasta Maunulan liikuntahalliin bussilla 52. Miten jatkossa pääsee Arabiasta Maunulaan? Kyllä tässä perheet siirtyvät käyttämään autoa eivätkä joukkoliikennettä. Yleensä harrastus valitaan hyvien kulkuyhteyksien päästä mutta eipä niihin voi luottaa vaan koko ajan karsitaan ja reittejä muutetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arabiasta Maunulaan voi matkustaa esimerkiksi vaihtamalla linjalta 71 linjalle 550 Viikinmäessä. Kummallakin linjalla on tiheä vuoroväli.

      Poista
  58. Pikku Huopalahden pohjoisosista poistuu kaksi linjaa: 23 ja 63. Matka esim. Pirkkolaan ja Paloheinään vaikeutuu selvästi. 23 on ollut myös kätevä reitti päästä yhdellä kulkuneuvolla esim. Pasilaan, Kallioon ja Hakaniemeen. 57 on tärkeä poikittaislinja ja kun kulkuneuvon vaihto tapahtuu Viikissä, vaikeutuu kulkeminen jos bussi tulekaan Viikin tiedepuistoon asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Suunnitelmaluonnoksessa linja 63 kulkee edelleen Mannerheimintietä, joten se tarjoaa yhteyden Pikku-Huopalahdesta Paloheinään. Pikku-Huopalahdesta pääsee pääsee luonnoksen mukaisessa linjastossa Pasilaan linjalla 59 (reitti Vihdintie - Hakamäentie) sekä linjalla 506 (reitti Koroistentie - Mannerheimintie).

      Poista
  59. Kuulostaa todella huonolta sekä työn että harrastusten kannalta. Siis millä pitäis mennä Vallilaan Pohjois-Haagasta, jos bussi 51 poistuu? Kyseinen bussi on erityisesti aamuisin aina täynnä, vaikka vuorovälit tiheät ja on ainoa linja millä pääsee ilman vaihtoja Vallilaan. Miettikää nyt vielä pliis.

    VastaaPoista
  60. mieleeni tuli, että hsl:n suunnitelman pohjana on ollut suurempien kaupunkien metrokartasto! pyritään moniin jatkokuljetusvaihtoehtoihin, huomioimatta toimivuutta ja ajankulun sekä kävelymatkojen lisääntymistä. myös ns. katveasuinalueet lisääntyvät suunnitellussa. eikö linjastoa suunniteltaessa tulisi huomioida käyttäjien tarpeet sekä jouheva/luonteikas liikkuminen?

    VastaaPoista
  61. Hei,
    miten jatkossa pääsee hiihtämään Paloheinään länsipuolelta Hämeenlinnanväylää Haagan puolelta, jos bussi 63 ei enää kulje? Vaihdot varsinkin ilta-aikaan 550 + 66 ovat olleet todella heikkoja ainakin menneinä vuosina. Lisäksi Pakilan ja Paloheinän koulujen liikenneyhteydet eri kohteisiin huonontuvat huomattavasti, jos 63 ei kulje enää vanhaa reittiään. Oppilasryhmien kanssa vaihdot ovat ongelmallisia. Todella iso huononnus, jos poikittainen liikenneyhteys katkeaa tai muuttuu vaihdolliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun luin vielä eteenpäin, niin tämähän osuu nätisti. Harrastusmatka muuttuu vaihdolliseksi. Työmatka muuttuu vaihdolliseksi. Sukulointimatkat muuttuvat vaihdollisiksi.

      Poista
  62. Miksi ihmeessä Ruskeasuolta viedään pois bussi 23 eli nopea yhteys Pasilaan? Kuka lähtee vapaaehtoisesti seisomaan Mannerheimintien ruuhkiin 506:lla? Lisäksi HSL teillä on käsittääkseni tiedossa se, että suomalais-venäläinen koulu on siirtymässä Viikkiin tiedepuiston lähelle, jolloin linja 57, jos sitä oikaistaan, ei todellakaan palvelisi niitä koululaisia, jotka tulevat Ruskeasuolta tai Meilahden alueelta ja vaihtavat 57 juurikin Ruskeasuon pysäkillä.

    VastaaPoista
  63. Minä olen ollut siinä käsityksessä, että poikittaisia yhteyksiä on tarkoitus parantaa? En ymmärrä miten suoran yhteyden vaihtuminen vaihdolliseksi Pohjois-Haagasta Mäkelänkadulle ja Kallioon on parannus.

    Linjan 56 vuorojen lisäämisestä posia.

    VastaaPoista
  64. 63 linjaa ei voi korvata 4-alkuisilla. 63 toimii tällä hetkellä erinomaisesti joten muutos on vain huononnus.

    VastaaPoista
  65. Vaihdoton linja 51 on ensiarvoisen tärkeä kuljettaessa Lassilasta ja Pohjois-Haagasta Pirkkolan liikuntapaikoille ja lasten maauimalaan sekä Maunulan hautausmaalle. Alueella on paljon lapsiperheitä ja vanhuksia joille esim. pyöräily ei ole vaihtoehto ja bussin vaihtaminen tuottaa hankaluutta. Samoin Hakaniemeen liikkuminen hidastuu ja vaikeutuu - torireissut jäävät monelta väliin jos suora yhteys eli linja 51 poistuu. Linjan poistamisen sijaan ehdotan 51 palveluaikojen parantamista niin että se kulkisi myös pyhäpäivinä.

    VastaaPoista
  66. Ei todellakaan linjaa 51 pois, tärkeä reitti myös itselle. Pirkkola-haaga-vallila-Hakaniemi, näihin liikun. Samaa mieltä kuin edellinen, eli vuoroja myös pyhäpäivinä.

    VastaaPoista
  67. Näinkö poistuu ainoa suora yhteys Kalliosta Ruskeasuolle tai edes Vihdintien alkuun (23)? Ja 51 ollut ainoa suora yhteys Pohjois-Haagaan. Siis suoria yhteyksiä karsitaan ja halutaan hankaloittaa liikennettä lisäämällä vaihtoja.

    VastaaPoista
  68. Linjan 51 osalta lähes päivittäinen työmatkaliikkumiseni Pohjois-Haagasta Vallilaan / Kallioon Teollisuuskadun tienoille vaikeutuisi merkittävästi, jos suunnitelma toteutuu. Vaihtaminen Töölössä hidastaisi matkaa merkittävästi ja junaa käyttämällä vaaditaan nytkin kaksi vaihtoa (Huopalahti ja Pasila). Viimeisin muutos, jossa vanha Maunula lisättiin kierrokseen, hidasti matkaa jo 10-15 minuuttia ja tällä muutoksella taitaa jäädä joukkoliikenteen hyödyntäminen vielä vähemmälle. Kyseinen linja on usein aamuisin ja iltapäivisin aika täynnä, joten luulisin kysyntää välillä olevan. Linjalla 51 on myös kätevästi päässyt suoraan kulkemaan iltaisin Kallion länsipuolelle ja Hakaniemeen, muutoksen myötä matkaan tulisi lisää jopa kaksi vaihtoa (Maunula ja Kurvi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Pohjois-Haagasta Teollisuuskadulle on suunnitelmaluonnoksessa tiheä vaihdollinen yhteys Ruskeasuon kautta, missä Pohjois-Haagan linjoilta 40, 41 ja 43 voi vaihtaa linjalle 59.

      Poista
  69. Linjan 51 poistuminen tuntuu käsittämättömältä! Käytän linjaa päivittäin aamuisin ja iltaisin (välillä Kaupintie/Koskelantie) ja ruuhka-aikoina vuorot ovat jopa täynnä! Miten voi olla mahdollista, että linjan poistamista edes harkitaan! Toivon todella ettei suunnitelma toteudu.

    VastaaPoista
  70. Kannatettava ja hyvin perusteltu uudistus monilta osin, mutta huonontaisi merkittävästi yhteyksiäni Pohjois-Haagassa asuvana. Minulta katoaisi suora yhteys Malmille (552) ja Vallilaan/Kallioon/Hakaniemeen (51). Erityisen oudolta tuntuu, että linjaa 51 ollaan lakkauttamassa, koska nähdäkseni sillä on riittänyt hyvin matkustajia myöhäisiltaan asti, kun itsekin olen sitä lähes päivittäin käyttänyt. Uudistuksen jälkeen nopein tapa matkustaa P-Haagasta Vallilaan olisi ilmeisesti Töölössä tai Maunulassa bussia vaihtaen.

    Joka tapauksessa uudistus huonontaa merkittävästi Pohjois-Haagan joukkoliikenneyhteyksiä itään päin. En usko raidejokerin olevan niin paljon kätevämpi ja nopeampi kuin nykyisen 550-bussin, että se voisi korvata linjojen 51 ja 552 poistumisen. Uudistuksen myötä Maunulan ja Haagan välille ei jäisi enää kuin raidejokeri, koska myös 63 ollaan poistamassa.

    Kysynkin, olisiko mahdollista saada mitään käyttökelpoista korvaavaa linjaa Pohjois-Haagaan kun 51, 552 ja 63 loppuvat?

    VastaaPoista
  71. Linjaa 51 ei tule missään nimessä lakkauttaa. Poikittaislinja on tarpeellinen tällä alueella, jossa on paljon asiointia naapurikaupunginosissa. On myöskin tärkeää, että alueen urheilevilla lapsilla ja nuorilla sekä kouluista on sujuva vaihdoton yhteys Mäkelänrinteen urheilukeskuksen.

    VastaaPoista
  72. Linja 57:
    -vuorovälien tehostaminen ruuhka-ajan ulkopuolella tervetullut muutos
    -linjan jatkaminen Munkkivuoresta Leppävaaraan veisi Munkkiniemen alueelta jälleen suoran yhteyden Viikin kampukselle (linja 506 lyhennettiin aiemmin), lisäksi 57 on yhteys Munkkiniemestä Hartwall Areenalle, Käpylän urheilukentille ja Mäkelänrinteen uimahalliin
    - linjan siirtäminen Tilanhoitajankaarelta Latokartanonkaarelle olisi järkevä muutos ehdotuksessa esitetyistä syistä

    VastaaPoista
  73. Työmatkani Paloheinästä Arabiaan vaikeutuu jo valmiiksi huonosta yhteydestä. 52 reitin muuttuessa vaihtoja tulee yhden sijaan kaksi eli alle seitsemän kilometrin matkaan menee aivan kohtuuton aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Jos tulet Paloheinästä linjalla 66 tai 67, sinun on mahdollista vaihtaa Koskelantien risteyksessä 506:een tai Vallilassa ratikkaan 6/8 tai bussiin 71.

      Poista
  74. Linjastoa pitää ilman muuta kehittää, ja erityisesti poikittaisliikenteen kehittäminen on tarpeellista. Suorien yhteyksien muuttuminen vaihdolliseksi on kuitenkin hyvin usein heikennys vaikka vuoroväli tiheentyisi ja ajomatka lyhenisi. Matkan sujuvuus ei synny pelkästään siitä mitä kello näyttää, vaan myös siitä mitä matkalla voi tehdä ja kuinka paljon räntäsateessa odottelua se sisältää. Ja tuntuu, että tässäkin suunnittelutyössä tätä ei ymmärretä.

    Erityisesti lapsille ja ihmisille, joille liikkuminen on vaikeaa, vaihdoton yhteys on enemmän kuin mukavuustekijä, ja itsellenikin työssäkäyvänä vaihto käytännössä lähes poikkeuksetta ratkaisee valinnan oman auton ja julkisen välineen välillä, ihan ajankäytöllisistä syistä. Vaihdollisilla matkoilla kun esim. töiden tekeminen tai kirjan lukeminen kun ei mielekkäästi onnistu, joten vähän pidempikestoinenkin suora yhteys on merkittävästi parempi.

    Poikittaisliikenne on melko heikolla tolalla jo nyt 550:n reitin pohjoispuolella, ja 552:n poisto heikentää sitä edelleen. Näiden pidempien yhteyksien pätkiminen vaihdollisiksi muutaman harvan ns. runkolinjan varaan ei sujuvoita. Ennemminkin pitäisi aktiivisesti etsiä lisää reittejä pitkille hyödyllisille poikittaislinjoille jolloin yksittäisen sellaisen kuormitus vähenee.

    VastaaPoista
  75. Vielä ennen elokuun uudistusta ("yhteydet paranevat"-uudistus), Herttoniemestä Pitäjänmäkeen pääsi bussilla 59 noin 35 minuutissa, nyt matkaan menee aamuisin lähes tunti tai ylikin. Jollain pitää tulla Teollisuuskadulle, jossa näkee 59:stä takavalot, seuraava tulee (yli) 12 minuutin päästä, viimeksi tänä aamuna. Toivottavasti vuoroväli oikeasti tihenee 5-8 minuuttiin.
    Paluumatka iltapäivisin on nykyään aivan mahdoton, Pasila on täysin tukossa. Onko kaiken liikenteen pakko kulkea sitä yhtä siltaa pitkin? Entä jos 59 ei menisikään Länsi-Pasilaan vaan kiertäisi Messukeskuksen kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Pasilan ruuhkatilanne toivottavasti hieman helpottaa ensi vuonna, kun uusi joukkoliikenneterminaali ja kauppakeskus Triplan ensimmäinen vaihe valmistuvat. Linja 59 ajaa Länsi-Pasilan ja Ilmalan kautta, koska siellä on paljon työpaikkoja ja asukkaita.

      Poista
  76. Munkkivuorelaisten näkökulmasta 52:n reitin muutos on todella huono. Jopa vain kahden tunnin välein kulkeva lähilinja ei mitenkään korvaa 52:n lenkkiä Ulvilantien kautta. Nyt se on kätevä tapa vaihtaaa 57:een ja muihin poikittaislinjan busseihin. Jatkossa täytyy siis kävellä kilometrin päähän Huopalahdentielle jos haluaa jonnekin muualle kuin Kamppiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulvilantielle on jäämässä edelleen linja 18. Linjastoluonnoksen lähibussi 33 ajaisi 20 minuutin välein eli suunnilleen yhtä usein kuin linja 52 nykyisin.

      Poista
  77. Muutoksien toteutuessa 57 ja 506 linjat eivät kulkisi enää Tilanhoitajankaarta Latokartanossa. Miksi näin? Katu kulkee asuinalueen läpi eli sieltä tulee paljon matkustajia. Mielestäni lyhyt matka pysäkille on monin verroin tärkeämpää kuin muutaman minuutin säästö matka-ajassa. Tämä etenkin talviaikaan, jolloin kävely liukkailla kaduilla on hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Tilanhoitajankaaren alueelta on tullut myös sellaista palautetta, että siellä on nykytilanteessa liikaa bussiliikennettä. Pohdimme linjojen 57 ja 506 reittejä Viikin alueella vielä jatkosuunnittelussa.

      Poista
  78. Olen aiemmin laittanut toivetta HSL:lle Pohjois-Haaga-Kallio-yhteyden parantamiseksi nykyisestään. Leuka loksahti polviin kun luin että tämä yhteys ollaan luonnoksessa hävittämässä kokonaan. 51:n suhteen ollaan siis tekemässä täysin päinvastaista toimenpidettä kuin mitä pitäisi.

    Toisin kuin suunnitteilla on, luoteishelsinkiläisten yhteyksiä itäiseen kantakaupunkiin pitäisi ehdottomasti PARANTAA, ei heikentää. Nykyisen suunnitelman mukaan Haagan, Lassilan, Malminkartanon, Kannelmäen ja Konalan asukkailta ollaan viemässä se viimeinenkin vaihdoton yhteys eteläiseen Käpylään, Vallilaan, Kallioon ja Hakaniemeen.

    Mm. lapsille, vanhuksille, liikuntarajotteisille, lemmikin kanssa matkustaville, ostoskassien tai matkatavaroiden kanssa kulkeville on merkittävästi väliä tarvitseeko kulkuvälinettä vaihtaa matkan aikana. Puhumattakaan siitä että tälläinen uudistus olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan huonoa palvelua.

    Töölön kautta Kallioon vaihtamalla kulkeminen tarkoittaa käytännössä myös matkan hidastumista ja jatkuvaa ruuhkassa seisomista. Ilmeisesti myös linjojen 40 ja 43 kapasiteettia oltaisiin tässä tapauksessa lisäämässä runsaasti että kaikki matkustajat ylipäätään mahtuvat busseihin kun myös 51:n ja 63:n matkustajat siirtyisivät näille linjoille.

    Nykyisen suunnitelman sijasta tarvittaisiin peruslinja luoteisesta Helsingistä Kallio-Hakaniemeen Pohjois-Haagan, Pakilantien ja Mäkelänkadun kautta. Linjalle tarvittaisiin myös yö- ja pyhävuorot. Tällä hetkellä Kalliosta tai ylipäätään itäisestä kantakaupungista on mahdotonta päästä myöhäisiltana julkisilla pois Pohjois-Haagaan ilman että joutuu koukkaamaan keskustan kautta.

    51 pitää siis säilyttää vähintään nykyisellään tai mieluiten korvata paremmin palvelevana linjana Luoteishelsinki-Kallio-välille. Suoraa yhteyttä Pohjois-Haagasta Kallioon ei missään nimessä pidä poistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Käytettävissämme oleva rahoitus ei valitettavasti riitä kaikkien toivottujen yhteyksien toteuttamiseen vaihdottomina. Esimerkiksi tuo toivomasi linja maksaisi arviolta n. 4 miljoonaa euroa vuodessa.

      Poista
  79. Eli millä yhteydellä tämän suunnitelman mukaan teidän mielestä pääsisi enää lähellekään Arabiaa Haagasta suoraan?
    Raide-jokerilla sinne ei pääse ilman vaihtoa ja kaikki muut linjat sitten vaihtuukin vaan kauemmaksi. Eikö tämän uudistuksen pitänyt helpottaa poikittaisliikennettä julkisilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos yhteydenotostasi. Linja 52 kulkee nykyisin harvalla n. 20 minuutin vuorovälillä. Vaihdollinen yhteys Haagasta Arabiaan esimerkiksi linjalta 550 linjalle 71 Viikinmäessä vaihtaen toimii selvästi useammin, kun molemmat linjat linjat kulkevat tiheästi.

      Poista
  80. Arabiasta kulkee paljon lapsia Koskelaan bussilla 52, kehitysvammaisia/palvelutalon asukkaita samoin. Lapsiperheille (äidit rattaineen, todella yleinen näky ko. linjalla!)helppo yhteys on ollut samoin juurikin 52. Suora yhteys Arabiasta Koskelaan-Oulunkylään on turvattava, jotta heikoimmassa asemassa olevat pääsevät kulkemaan esteettömästi niin Koskelan monipuoliseen palvelukeskukseen, kuin Oulunkylän terveysasemalle.
    On suora yhteys sitten linja 52 tai jokin muu, toivottavasti järki voittaa ja lapsiperheitä/vanhuksia ym. ei tässä unohdeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmaluonnoksessa yhteys Arabiasta Koskelan kautta Oulunkylään on järjestetty linjalla 55.

      Poista
  81. 63 reittimuutos olisi todella huononnus. Nyt vaihdoton yhteys Paloheinästä Etelä-Haagaan muuttuisi vaihdolliseksi. Tämä lisää eittämättä matka-aikaa ja seisomista pysäkillä. 63 kulkee tällä hetkellä sukkelasti Maunulan ja Pirkkolan kautta Etelä-Haagaan. Bussin reitti Matkamiehentietä ja Nuijamiestentietä oikein hyvä. Myös Etelä-Haagan itäreunalla tarvitaan bussiyhteyttä. Eikö mikään muu bussi voi palvella Postipuiston aluetta?

    VastaaPoista
  82. Nyt tulin kyllä niin vihaiseksi, etten pysty kirkkaasti ajattelemaan, mutta 51 pitää ehdottomasti pelastaa ja säilyttää! Se on ollut ennenkin monta kertaa liipasimella, vaikka on pisimpään toiminnassa ollut poikittaislinja. Se on palvellut ja palvelee sujuvasti valtavaa määrää kaikenikäisiä matkustajia todella laajalla alueella. On yksinkertaisesti väärin pakottaa matkustajat vaihtamaan kulkuneuvoa, kun hyvä ja toimiva vaihtoehto on olemassa. Miksi matkustajien pitäisi ensin matkustaa ruuhkaiseen Töölöön, jotta voisivat vaihtaa johonkin keskustan ruuhkavuoroon päästäkseen ruuhkan läpi esim. Hagiksen torille! Tai ylipäätään mihinkään, kun 51:llä pääsee Pirkkolaan, Mäkelänrinteeseen, Hesarille, juna-asemille, kouluihin, näpsäkästi "naapurikyliin", melkein Espooseen ja mitä vielä.

    VastaaPoista
  83. Jos 52 poistuu, niin laittakaa 56 ajamaan arabian kautta ja myös viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  84. Toukolan asukkaat käyttävät Oulukylän terveysasemaa. On täysin käsittämätöntä ja vaarallistakin poistaa yhteys terveysasemalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjastoluonnoksessa on yhteys Toukolasta Oulunkylään Hämeentietä kulkevalla linjalla 55.

      Poista
  85. Onpa surullista luettavaa meidän perheelle!

    Mies käyttää aktiivisesti päivittäin linjaa 52 Arabiasta työmatkoihin Itä-Pakilaan, se on ihan älyttömän hyvä ollut siihen.

    Itse käytän usein linjaa 506 Arabiasta Meilahden sairaaloille. Liikuntakykyni on rajallinen ja asioin saaraala-alueella useasti eri lääkäreilläbj tutkimuksissa. Tuo bussi tekee itsenäisen liikkumisen mahdolliseksi julkisilla kulkuneuvoilla.

    Toivon että vielä muutatte suunnitelmianne näiden reittien osalta.

    VastaaPoista
  86. Ilmeisesti on tarkoitus lisätä malminkartanolaisten yksityisautoilua poistamalla ainoa bussiyhteys 51 Pitäjänmäkeen ja mahdollisuus vaihtoon 550 linjaan. Täällä on paljon koululaisia, lukiolaisia ja työmatkailijoita, joilta viedään nopea yhteys nykyisillä suunnitelmilla pois. 20 minuutin välein liikkuva lähibussi 46 on suuri heikennys palveluu. Nykyisellään 51 liikennöi 10 minuutin välein aamu- ja iltapäiväruuhkien aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. linjaa 59 tulisi jatkaa Konalasta nykyisen linjan 51 päätepysäkille, jolloin myös malminkartanolaiset huomioitaisiin.

      Poista
    2. Entäs uuden Honkasuon alueen asukkaat? parempi, että 59 kääntöpaikka tulisi Honkasuolle.

      Poista
    3. Malminkartanosta on yhteys linjalle 550 myös junalla sekä linjoilla 37 ja 39.

      Poista
  87. Ihan käsittämätöntä, että linja 52 ei kulkisi enää intiankadulta!
    Todella typerää ajatella, että sairaat, vanhukset sekä nuoret, jaksaisivat kuumeessa ja yskässä kävellä sitä kilometrin matkaa, tai matkustaa kahdella bussilla oulunkylään.

    Itse olen käyttänyt päivittäin 56 ja sillä pääsen suoraan töihin. Nopeasti. Vaihdoilla menisi reippaasti yli tunti, kun nyt menee alle puoli tuntia.

    Oulunkylän terveysasemalle ja juna-asemalle pitää päästä suoraan kumpulasta.

    VastaaPoista
  88. Asun Etelä Haagassa Pajuniityntien ja Laajasuontien risteyksessä. Tältä kulmalta aiotaan viedä kaikki hyvät joukkoliikenneyhteydet pois. bussi 52 pysäkkiin on muutaman minuutin kävelymatka ja sillä pääsee kätevästi Oulunkylän ja Munkkiniemen suuntaan, käytän vuoroa monta kertaa viikossa. Nyt suunnitelmien mukaan lähi pysäkille tulee matkaa kilometrin verran. Vielä pahempi asia on jos Bussi 63 jätetään ajamatta tältä osuudelta. Se on ainoa vuoro joka kulkee Matkamiehentie-Nuijamiehentie reittiä, 3.lla pääsee hyvin keskustaan vaikkakin vuorovälit on pitkät verrattuna muihin keskustan vuoroihin. Ymmärrän jos liikennettä tihennetään ruuhkaisella osuuksilla (saadaan paljon tyytyväisiä asiakkaita) mutta täytyisi harvemmin asututkin kulmat ja niiden asukkaat huomioida. Ei kai ole tarkoitus että ihmiset ajetaan asumaan entistä enemmän toisten kylkeenjoukkoliikenteen mukaan. Oikeudenmukaisuutta kaikille kaupunkilaisille!

    VastaaPoista
  89. Hei HSL.
    Tässä toinen ruotsinkielistä Käpylän koulua käyttävä pienen koululaisen vanhempi.
    Myös Pohjois-Oulunkylän koululaiset kärsivät tästä 52:n poisjäämisestä.
    Käskynhalitjantien varrella on paljon matkustajia, joille jää ainoastaan 69 linja joka voisi palvella heitä jatkossa päästääkseen Käpylään.
    Mutta jos nykyisen linjan 69n reitti jää pois Raidejokerin tieltä, ja siirtyy kulkemaan Mäkitorpantietä ja Siltavoudintietä, jää suuri alue ilman sujuvia yhteyksiä Käpylän suuntaan.
    Kyseinen alue on siis Mäkitorpantien pohjoispuolella Kunkinkaankartano-Patola-Ogelin Kuntoutussairaala-akseli.
    Vaihtoehtona voitte pidentää vaikka 55n reittiä vielä hieman pohjoisempaan palvelemaan tätä poisjäänyttä aluetta, nykyinen suunniteltu päätepysäkki Oulunkylän torille jättää liian ison alueen ilman yhteyksiä.
    HelPoKe Peruslinjojen 400m säde ei riitä läheskään kävelymatkaan. Nykyinen koulumatka on 3km, nykyisten suunnitelmien mukaan joutuisi kävelemään puolet tästä. Ihmettelen kovasti kun kuitenkin asutaan esikaupungissa ("eikä landella") ja yhteydet on pelanneet tähän asti hyvin.

    T, Pitääkö Helsinkiläinen Ekaluokkalainen kävellä yli 1km jotta pääsee bussiin joka jättäisi 500m lähikoulusta?

    VastaaPoista
  90. Hei! Linja 50 on ainoa, jolla pääsee helposti Maunulasta Kalasatamaan (Redin eteen) ilman vaihtoja. Todella tärkeä linja, älkää missään nimessä poistako tätä!

    VastaaPoista
  91. Säilyttäkää linja 51 samalla reitillä kuten nyt, toimii niin hyvin kaikkien tuttavienikin mielestä vaikka on hieman pitkä linja. Pääsee mukavan helposti pohjois Helsingistä aivan keskustaan Hakaniemeen saakka.

    VastaaPoista
  92. Kiitos tästäkin yhteyksien huonontumisesta (51, 63), mukava vaihdella syksyllä/talvella ja maksaa kalliimpia lippuja. t. Pohjois-Haaga

    VastaaPoista
  93. Linjan 52 suunniteltu päätepysäkki Kannelmäestä voisi siirtää Kuninkaantammeen (muuten reitti sama). Kuninkaantammen julkiset liikenneyhteydet ovat huonot. Alue suunniteltu yksityisautoilua vähentämään. Tämä vaatii hyvät julkiset yhteydet. Alue jää huomioitta myös tässä suunnitelmassa.

    VastaaPoista
  94. Hyvä Hsl, kommenttien ja linjojen muuttamiseen ja yhdistämiseen perusteella olette huonontamassa näiden bussireittien alueilla asuvien, työssäkäyvien, koulua käyvien, vanhusten palveluiden, terveyspalveluiden saatavuutta. Haluatte siirtää reittejä enenevissä määrin isoimmille kaduille joille ihmiset sitten kävelevät erikokoisilla asuinalueilleen säässä kuin säässä sekä erikuntoisina. Erittäin aktiivisesti olette huonontamassa niiden ihmisryhmien palveluihin pääsyä jotka eivät näihin nettikyseluihin voi/ kykene osallistumaan, kuten vanhukset, lapset, vajaakuntoiset.
    Olette olleet siirtymässä pitkään sellaiseen julkisten reittien linjaan että ilman vaihtoa, ja siten matkaan käytetyn ajan lisäystä, ei Helsingissä voi enää kulkea. Te teette myös vakavaa vastakkainasettelua hoitolaitosten ( Meilahti- Invaliidisöätiö, Terveyskeskusket) välillä, kun ilmiselvää tarvetta on ( minullakin) päästä helposti näihin kaikkiin. Kestämätöntä ja lyhytnäköistä on asettaa kaupunginosat vastakkain, poistaa reittejä kaupunginosien läpi( missä ihmiset ovat), pakottaa toisen kaupunginosan asukkaat kävelemään alueen reunoille ja antaa toiselle kaupungin osalle mahdollisuus astua bussiin lähellä kotikatuaan, meitä kun on niin erikuntoisia, on lapsia, rattaita, apuvälineitä jne( esim. Kumpula vs Koskela vs Arabia) .
    Näillä kaikilla poikittaisliikenteen alueilla asukasmäärät kasvavat, työpaikoille on päästävä,näille alueille on päästävä, lasten päästävä turvallisesti kouluihinsa joita yhdistellään ja pienkoulujen ei enää ole, kuten ei terveyskeskuksiakaan.
    Vetoatte rahaan ja kuitenkin olette juuri tekemässä suurta uudistusta ja esim. tulevat AB-vyöhykkeen lippujen hintojen nousu( -ratikkalippu) on edessämme.
    Helsinki kasvaa mutta se myös tiivistyy ja erityisesti poikittaislinjojen osalta.
    Toivon Hsl:n pysyvän tässä vauhdissa, ei pysäkkien ja linjojen poistona vaan lisäyksinä ja monimuotoisuutena.
    Eihän se oli kuitenkaan teidänkin agendanne jos pistätte ihmiset harkitsemaan auton ostoa tai muuttoa alueelle josta pääsee johonkin ja takaisinkin.
    Vähättelemättä taannoista kampanjaanne: HSL tukee kävelyä!, ymmärrän tämän kuitenkin ihan uudessa valossa.

    VastaaPoista
  95. Pohjois-Haagasta on tällä hetkellä loistavat liikenneyhteydet, kun harvinaista kyllä, pääsee myös poikittaissuuntaan 51:llä. Se on hidas, mutta reitti on loistava, koska se vie lähikaupunginosiin Pitäjänmäkeen ja Konalaan ja tarjoaa myös vaihtoyhteyden Espoon suuntaan Pitäjänmäessä (kun 550 pysäkki on kotoa liian kaukana). Samoin sillä pääsee hyvin Pirkkolan uimahalliin (joka on lähellä mutta bussiteitse hankalasti tavoitettavissa, ellei 51-bussia ole – 550 on liian kaukana) ja Vallilan ja Kallion suuntiin, jotka muuten olisivat hankalasti tavoitettavissa (Töölön kautta kulkeminen on ruuhkaista ja hidasta ja käytännössä poistaisi itäisen kantakaupungin arjen asiointilistalta kokonaan). Toivottavasti tätä poikittaislinjaa ei lakkauteta!

    VastaaPoista
  96. Linja 52 pitäisi säilyttää ennallaan. Se on ainoa linja, jolla pääsee suoraan Kumpulasta ja Käpyläntieltä Oulunkylään ja Pakilaan. Meillä on sillä reitillä terveysasema ja harrastukset ja menemme aina julkisilla. Muutos olisi suorastaan katastrofaalinen. Toivon, että vaikka meitä ihmisiä ei ole ruuhkaksi asti (alueella on paljon pientaloja), niin äänemme olisi tärkeä.

    VastaaPoista
  97. Kiinnostaa mitkä ovat matka-ajat jatkossa täältä vanhasta Maunulasta joko Kamppiin tai Rautatientorille, aika mutkaisilta näyttää nuo reitit. Lisäksi kysyisin säilyykö suorat yöbussit? Varsinkaan naispuolisena matkustajana ei Ilmalan suhteellisen kolkolla asemalla odottelu houkuttele ilta/yöaikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Vanhasta Maunulasta suoraan bussilla matka-aika tulee olemaan vuorokauden ajasta riippuen n. 25 - 35 minuuttia. Bussit 23 ja 63 kulkevat Ilmalan aseman kautta jolloin siellä junaan vaihtaen koko matkan pääsee vaihtoineen n. 20 minuutissa.

      Poista
  98. Linja 52 on erittäin tärkeä jo valmiiksi huonolla poikittaislinjojen tarjonnalla. Käytämme sitä paljon välillä Koskela-Oulunkylä-Maunula-Pirkkola-Haaga. Oulunkylässä on tärkeätä tietysti terveyskeskus ja kirjasto. Pirkkola ja maunula ovat merkittäviä ulkoilu- ja harrastepaikkoja. Haagasta ei ole muuta linjaa Arabiaan, joka sekin on merkittävä paikka. Lasten kanssa varsinkin täytyy päästä suoralla bussilinjalla ilman vaihtoja!

    VastaaPoista
  99. Pohjois-Haagasta Vallilan ja Kallion seudulle liikkuminen onnistuu tällä hetkellä ainoastaan linjalla 51. Jos kyseinen linja loppuu ja odotus kaupungilta on, että jo nykyisen 45-60 min työmatkaan lisättäisiin vielä kulkineen vaihto voidaan kysyä ollaanko verkostoa järkeistämässä liikaa? Nopeammin pääsee töihin Lohjalta kuin Pohjois-Haagasta. Ainakin meidän tapauksessa linjan 51 loppuminen tulisi johtamaan lähes varmaan toisen auton hankintaan kotitalouteen.

    VastaaPoista
  100. 52 siirto pois Arabian päästä huonontaa todella pahasti mm tyttären treeneihin siirtymistä ja sieltä pois! Ajallisesti menee paljon enemmän ja kun vielä treenivuorot myöhäisiä niin kyllä on avuton olo kun teini odottelee pimeillä pysäkeillä. Jatkossa kolmella välineellä mentävä entisen yhden sijaan!! Järkyttävää. Pitääkö luopua rakkaasta harrastuksesta!?

    VastaaPoista
  101. Hei!

    Voisiko Maunula - Pasila -välinen linja alkaa kulkea myös viikonloppuisin? Ensi vuonna aukeaa Tripla, jonne nykyisillä linjoilla olisi erittäin vaivallista kulkea varsinkin viikonloppuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjastoluonnoksessa tämä yhteys toimii myös viikonloppuisin (linja 23).

      Poista
  102. Mitenkäs matka-aika muuttuu 63:sen reitillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kysymyksestäsi. Reitin pituus ei juurikaan muutu, joten todennäköisesti myöskään matka-ajassa ei tapahdu isoa muutosta.

      Poista
  103. Kannatetaan linjan 506 päätepysäkin siirtoa Ruskeasuolle. Vihdoin olisi yhteys Pohjois-Meilahden ja Tilkan seudulta Pasilaan! Sen sijaan 52 reititystä Kannelmäkeen en ymmärrä, ei kenelläkään ole asiaa Munkkiniemestä tai -vuoresta Kannelmäkeen, siis kahden asuinalueen välillä, ja koko reitin päästä päähän taas pääsee ihan sujuvasti junalla ja metrolla. Mieluummin lyhennys Kaareen, jonne ehkä joku voikin olla menossa ja vuoroväli säästyneillä pelimerkeillä erittäin tiheäksi.

    Vielä tuosta Lapinmäentistä. Bussit pitäisi saada kokonaan pois Lapinmäentieltä niin kauan, kun sille ei tehdä mitään. Sitä kautta kiertely kestää ikuisuuden! Ollaan vain tehty hidasteita, kirjaimellisesti, joista kärsii yhtä hyvin myös joukkoliikenteen käyttäjät ja kuljettajat. Miten olisi Lapinmäentieltä tuleville vasemmalle kääntymisen kiellot, jotka eivät koskisi busseja? Lisäksi pitäisi poistaa suojateiltä liikennevalot tai töyssyt, molemmissa yhtä aikaa samassa kohdassa ei ole mitään järkeä. Joutua nyt hidastamaan kävelyvauhtiin liikennevaloissa, jotka ovat vihreänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Liikkumiskyselyssämme toivottiin paljon yhteyksiä, jotka toteutuisivat linjan 52 uudella reitillä. Kannelmäestä Munkkiniemeen kulkee muun muassa ruotsinkielisiä koululaisia. Lisäksi linja palvelisi molemmista suunnista liityntäyhteyksiä Huopalahden asemalle.

      Poista
  104. Arabia on täynnä lääketieteen- ja hoitoalan opiskelijoita joten suora kulkuyhteys Meilahden sairaala-alueelle on tärkeää. Reitti pitenee muuten huomattavasti.
    Kumpulassa asuvat kuuluvan Oulunkylän terveysasemab piiriin ja 52 bussi vie helposti sinne j takaisin. Sen peruminen/muuttaminen vaikeuttaisi huomattavasti kaikkien ja erityisestu ikäihmisten pääsyä perusterveydenhuoltoon.

    VastaaPoista
  105. Arabiassa on ruotsinkielisen ala-asteen luokat 1-2 ja kolmannella nämä pienet siirtyvät Kottby lågstadiumiin jossa he jo tällä hetkellä käyvät koulua perjantaisin. Näiden lasten helppo lulku omaan lähikouluun on ehdottomasti turvattava myös jatkossa!

    VastaaPoista
  106. 506 on muutenkin jo erittäin huonosti kulkeva yhteys. Sen sijaan, että sen päätepysäkki siirtyisi Meilahdesta Ruskeasuolle, sitä pitäisi ennemminkin nopeuttaa. Bussit kulkevat ihan miten sattuu, aikataulut eivät pidä lainkaan, ja ruuhkainen Mannerheimintien loppupää myöhästyttää niitä entisestään.

    VastaaPoista
  107. Ihmetyttää tuo 23:n poistuminen Ruskeasuolta, onhan linja kulkenut iät ja ajat sinne. Se on monelle tärkeä vaihdoton yhteys Rautatientorin ja Invalidisäätiön välillä, mutta ennenkaikkea Ruskeasuon ja Pasilan välillä. Miksi ihmeessä Ruskeasuolta pitäisi olla bussiyhteys keskustan suuntaan kun Mannerheimintietä menee jatkuvalla syötöllä busseja? Matka aika pasilaan hidastuu paljon kun huomioidaan Mannerheimintien ruuhkat Tullinpuomilla. Lisäksi kyseenalaistan tämän koska 23:lla kulkee nyt sähköbusseja joiden latausasema invalidisäätiölle on kalliilla rahalla rakennettu, tämäkö jää tarpeettomaksi? Tolppa on usein koko kaupungin ainut toimivs latauspiste kun Rautatientorilla etummainen tolppa ei ole koskaan toiminut ja toisesta tulee virtaa jos tulee (nyt ei pariin viikkoon ole tullut). 506:lle tehtiin Meilahteen juuri uusi päätepysäkki,mi mut jääkö sekin nyt tyhjilleen?

    VastaaPoista
  108. 52 -> 55 muutos harmillinen, tarkoittaa meillä kyllä auton hankintaa kun työmatka julkisilla olisi lähes sama kuin kävellen patolan perukoilta arabian. Patolan alueelle jää vain 64, kun 69 muuttuu myös tulevaisuudessa. 55 pitäisi saada ehdottomasti takaisin Intiankadulle. 55 päättäri on merkitty ogelin torille, jonka uudistus aloitetaan 20-luvulla. Voisiko 55 tehdä ogelin päässä lenkin siltavuodintie-käskynhaltijantie-norrtäljentie..?

    VastaaPoista
  109. On järjetön linjaus , että julkinen liikenne on vielä ” tavoitettavissa ” , kun matkustaja kävelee 1200 m pysäkille . Meno - paluu on 2,4 km ja lisäksi pysäkkien välit . Tämä on ihan kohtuuton linjaus ikäihmisille ja huonosti liikkuville , ei niitä taksikortteja helposti saa . Onko joukkoliikenne vain ketterille ja nuorille , joille tarjoatte fillareitakin ? Nämä runkolinjat ovat aivan karmeita , pidentävät matka-aikoja , lisäksi vielä pitäisi kävellä kilometrejä päästäksesi yhtään mihinkään . On paljon helpompi matkustaa vaikka Porvooseen , Lahteen tai Turkuun kuin Helsingin sisällä yhtään mihinkään . Helsinki on tuppukylä verrattuna oikeisiin suurkaupunkeihin , silti täällä on saatu aikaiseksi lippujen ja vyöhykkeiden viidakko , nyt lisäksi kaikki matkustaminen pilkotaan pieniin pätkiin ja ihmisiä seisotetaan räntäsateessa . Jo tällä hetkellä suurin osa hyvistä , toimivista reiteistä on tuhottu ja matkustaminen vaikeutunut . Ketä te palvelette ? Onko hyvää suunnittelua kun kantakaupungissa ei pääse yhdellä bussilla edes keskustan suuntaan ? Voiko joukkoliikenne olla hyvää ja sujuvaa , jos se on pelkää kävelyä ja vaihtoa liikennevälineestä toiseen ? ?

    VastaaPoista
  110. Lähibussilinja 603 kulkee tunnin välein, eli olisi melko sama jos sitä ei olisi olemassakaan. Raide-Jokerin valmistumisen jälkeen ei siis ole enää mitään sujuvaa yhteyttä Patolasta Mustapekkaan ostoksille, kun 69 katoaa. Tästä tein muistutuksen jo Käskynhaltijantien kaavaluonnosvaiheessa. Miksei Hirsipadontielle voi vetää ihan oikeaa bussilinjaa?

    VastaaPoista
  111. Pienen lapsen äitinä pidän todella huonona bussin 52 muuttamista. Lapsen on helpompi liikkua kouluun ja harrastuksiin ilman saattajaa kun ei ole vaihtoja.
    Lisäksi bussin 69 poistuminen heikentää Patolassa asuvien liikkumista esim Töölöön.

    VastaaPoista
  112. Julkinen liikenne on minusta tähän asti toiminut todella hyvin. Itse en ollenkaan pysty käsittämään näitä muutoksia. Miksi muuttaa asioita jotka toimii. Lapseni käy arabiasta munkkivuoreen koulussa koska ainut ranskankielinen koulu on siellä. Ja hänellä tulee ystäviä käpylästä samaan matkaan. Olisi hirvittävää että jo tunnin kestävä matka (mikä on nyt ollut ihan ok, koska voi vaan istua alusta loppuun bussissa), mutta jos 8v lapsi joutuisi vaihtamaan busseja, tämä olisi todella harmillista. 52:sella pääsee todella moneen paikkaan ja se että sillä pääsee suoraan on todella luksusta. Nuoremman lapsen kanssa pääsemme haagaan harrastuksiin ja toisen kanssa pääsemme pirkkolaan. 52 reitti on ollut sama siitä lähtien kun minä olen käynyt tätä samaista koulua koko ala ja ylä-asteen. Toivon että ette mene vaihtamaan jotain mikä on palvellut ihmisiä vuosi kymmeniä. Te vaikeutatte ihmisten matkoja ottamalla linjoja pois. On todella ikävää jos työmatka johon pääsee yhdellä bussilla menee siihen että pitää tehdä vaihtoja. Se tarkoittaa että kotoota on lähdettävä aikaisemmin. Ajatellaanko tässä niitä ihmisiä jotka ovat riippuvaisia tästä julkisest liikenteestä?

    VastaaPoista
  113. 51 on todella suosittu linja joka pitää ehdottomasti säilyttää kun korvaavaakaan linjaa ei ole tulossa haagasta Hakaniemeen tai kallioon. Töölön kautta kulkeminen on hidasta ja ruuhkauttaa 43/40 busseja entisestäänkin. Käytän linjaa 51 itse monta kertaa viikossa Haagasta kun kuljen harrastuksiin kallioon ja palveluihin Hakaniemeen sekä ystäville Maunulaan. Bussi on lähes aina täynnä eri ikäisiä ihmisiä joten en ymmärrä miten sen lakkauttamista voidaan edes harkita. Eikö joukkoliikenteen tulisi palvella nimenomaan joukkoja?

    VastaaPoista
  114. Aivan kaameat uusimiset! Oulunkylä-Patola-akselistolla asuvia sorsitaan moneesa mielessä näissä uusimisissa ja mitään porkkanaa ei ole kepin tilalle tarjolla! Ilmeisesti on tarkoitus, että ihmiset ostavat enemmän autoja ja alkavat harjoittaa yksityisautoilua.

    VastaaPoista
  115. "Luonnoksessa lähtöoletuksena on ollut, että runkolinjat 500 (nyk. 58), 510 (nyk. 551), 550 ja 560 sekä linjat 54, 69 ja 553(K) liikennöivät, kuten nykyisin." - Samaan aikaan kun teette tällaisilla lähtöoletuksilla suunnitelmia, aikoo HSL kuitenkin poistaa ainakin osan linjan 69 reitistä! Nyt järki käteen hoi! Terveisin Jasper

    VastaaPoista
  116. Arvoisa HSL, kirjoitatte "HSL14. marraskuuta 2018 klo 16.33Hei, ja kiitos kommentistasi. Intiankadun ja Koskelantien risteyksestä Oulunkylän suuntaan pääsee linjalla 69. Linja 69 ei voi enää Raide-Jokerin rakentamisen jälkeen ajaa Oulunkylässä Mestarintien kautta Käskynhaltijantielle.."

    Miksi? Mikä estää Raidejokerissa linja-auton kulun Käskynhaltijantieltä Mestarintielle? Asentakaa liikennevalot jos siitä kiinni, on autot ennenkin käänytyneet raitiolinjojen ylitse.

    VastaaPoista
  117. Kuljen töihin pakilaan, jonne on päässyt Arabiasta suoraan todella kätevästi. Nyt siis kierretään koskelassa ja päädytään Oulunkylään? Ja ehdota minulle vaihtoa 64, koska se ei ole siellä juuri koskaan aikataulun mukaan. Lapseni kulkee kouluun Käpylään ja koulumatka on ollut ok kun 52 on vienyt ovelta ovelle. Puoli kilometriä pysäkiltä ja pysäkille ei ole enää sama asia. Annan 9v lapseni ajaa pyörällä siinä vaiheessa kun kustaa Vaasan kadulla ajetaan rajoitusten mukaan ja ei tarvitse ajaa ajoradalla eli ei ehkä koskaan. Tämä on todella niin surkea uutinen että alan kohta itkemään.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.